Eija Lappalainen & Anne Leinonen: Routasisarukset ja Hiekkasotilaat
WSOY 2011 ja 2012 - Routasisarukset-sarja Risingin tietokannassa
Kun kotimaisen Routasisarukset-teoksen nappaa mukaansa kirjaston tai kirjakaupan nuortenosastolta, ei voi aavistaakaan, kuinka pitkälle vietyyn dystopiaan ja rankkoihin teemoihin tulee tarttuneeksi. Spefinovellipiirien konkari Anne Leinonen ja tämän lapsuudenystävä Eija Lappalainen ovat lyöneet kaksi päätä yhteen ja saaneet aikaiseksi kirjasarjan, joka pursuaa niin valtaisasti ideoita ja erilaisia vivahteita, että ihanteellisinta lukijakohderyhmää on todella vaikea määrittää. Lukijoiden mielipiteet jakautuvatkin varsin voimakkaasti, mikä näkyy muun muassa Risingshadow'n kirjatietokannan sekä numeerisissa että sanallisissa arvioissa.
Eletään 2300-luvun alkua. Maailma on jo aikaa sitten kohdannut realisoituneina kutakuinkin kaikki ne uhkakuvat, joita kolme vuosisataa aiemmin vasta maalailtiin. Ilmastonmuutos ja ydinvoimalaonnettomuudet ovat johtaneet tapahtumaketjuihin, joiden seurauksena väkiluku on pudonnut miljardeilla ja ihmiskunnan rippeetkin elävät sellaista todellisuutta, josta on vaikea löytää juuri mitään yhtäläisyyksiä vuoteen 2012.
Routasisarusten alussa nuori Utu-niminen tyttö kamppailee suljetun yhteisönsä, Laakson, normeja vastaan. Hän ei halua elää koko elämäänsä kotitalossaan ja kasvattaa loputonta virtaa kasvattilapsia. Sen sijaan hän haluaisi hypätä siihen junaan, johon kukaan Laakson kunniallisista asukkaista ei koskaan nouse, ja lähteä etsimään ulkomaailmaan karkotettua kasvattiveljeään Marrasta. Lisäksi Utua polttaa tarve selvittää biologisten vanhempiensa henkilöllisyys, sillä hänellä on yliluonnolliselta tuntuva kyky ymmärtää ammoin hylättyjä koneita.
Laakson ulkopuolelta löytyy suurten vastakohtaisuuksien maailma, jonka kohtaamiseen mitkään kuulopuheet eivät pystyneet Utua valmistelemaan. Vastakohdat kärjistyvät nopeasti konflikteiksi, ja Hiekkasotilaat-jatko-osassa sekä Utu että muut omituisia kykyjä ristikseen saaneet uudet tuttavuudet joutuvat kohtaamaan sodan todellisuuden. Samalla totuus heidän alkuperästään paljastuu pieni pala kerrallaan, mutta jokaisen vastauksen myötä tuntuu heräävän uusi kysymys.
Mainitut erityiskyvyt, merellä seilaavat velhottaret ja näkökulmahenkilöitä ohjaava ennustus saavat lukijan epäilemään, lipsutaanko scifistä fantasian puolelle. Heti Routasisarusten alkusivuilta löytyvä ennustus saattaa jopa karkottaa jonkun potentiaalisen scifin ja dystopioiden ystävän (ja kliseisen nuortenfantasian kammoksujan) jo kättelyssä. Vaikka yliluonnollisilta vaikuttavien elementtien todellinen luonto jääkin vielä ensimmäisessä kirjassa kysymysmerkiksi, fantasiavaikutelmaan pettyneitä lukijoita voin rauhoitella sillä, että Hiekkasotilaissa kirjoittajakonkareilta löytyy kyllä tieteellisiä ja samalla erittäin kiintoisia selityksiä takataskuistaan.
Fantasiavaikutelma, nuoret päähenkilöt sekä näiden päähenkilöiden väliset takkuilevat romanttiset tuntemukset puoltavat sarjan luokitusta nuortenkirjallisuudeksi. Toisaalta taas esimerkiksi synnyttäjäkoneina toimivat naiset, seksiorjat ja pakkosterilisaatiot lienevät turhan vaikeita ja kaukaisia aiheita monelle esiteini-ikäiselle. Lisäksi vaikkapa ensimmäisen kirjan todella moraaliongelmaiseen näkökulmahenkilöön saattaa olla vaikea samaistua, jolloin lukukokemus voi siltä osin jäädä etäiseksi. Kuten siis jo tämän arvostelun alussa pohjustin, kirjailijaparilta löytyy niin huimat määrät ideoita ja elementtejä, jotka he haluavat sarjaansa sisällyttää, että lopputulos käy haastavaksi sekä ihanteellisen kohdeyleisönsä tavoittamisen että myös siihen kuuluvan tai kuulumattoman lukijan kannalta. Jo ensimmäisen kirjan ollessa kesken tuntuu siltä, että tämä on luettava uudestaan, jotta kaikki lukuisat faktat ja vihjeet voi ymmärtää ja muistaa.
Vaikka kirjoja on vaikea luokitella, kirjoitusjälki on silti eittämättä korkeatasoista. Routasisarusten Tähtivaeltaja- ja Finlandia Junior -palkintoehdokkuudet ymmärtää hyvin; ainakin se kohosi lukuisilla vaikeilla teemoillaan heti omien lempikirjojeni joukkoon. Hiekkasotilaatei valitettavasti ole yhtä onnistunut kokonaisuus, sillä loppupuoliskolla tietty dynaamisuus ja jännite katoavat ja usean näkökulmahenkilön olemassaolosta tuntuu tulevan ongelma: tarina ei etene, kun samat tapahtumat kuvataan vuoronperään kaikkien näkökulmahenkilöiden silmien kautta. Tämä suvantovaihe tosin pohjustaa tilanteen ja lähtökohtien täydellistä asennonvaihtoa, mikä jättää lukijan janoamaan ensi vuonna ilmestyvää kolmatta kirjaa. Toivottavasti kohdeyleisö löytää sarjan siihen mennessä.