Anne Leinonen: Viivamaalari
Atena 2013 - Risingin tietokannassa
Anne Leinonen on viimeisen vuosikymmenen aikana tullut tunnetuksi novelleistaan ja yhdessä Eija Lappalaisen kanssa kirjoitetuista nuortenromaaneista. Leinonen on myös verkkolehti Usvan päätoimittaja ja pitkäaikainen fandomaktiivi, mutta nyt hän ottaa ensiaskelen "vakavan" aikuisten romaanin merkeissä - tyylilajin, jota turhan monesti tituleerataan siksi ainoaksi oikeaksi kirjallisuudeksi.
Viivamaalari kertoo kaupungista tai pienoisyhteiskunnasta, jossa jokainen saattaa arpajaisissa saada uuden elämänkohtalon osakseen: oli se sitten uusi työ, ura, lapset tai se pelätyin, kuoleman arpa. Jotkut tulevat arvotuksi useammankin kerran, jotkut välttyvät muutokselta kerrasta toiseen kuin ihmeen kaupalla. Ja toiset, kuten Viivamaalarin päähenkilö, katsotaan soveltumattomiksi osallistumaan arpajaisiin. Päähenkilö, tarinaa kertova nuori nainen, sijoitetaan resurssitoimiston haastattelun jälkeen uuteen ammattiin: hän saa apurahan ja hänestä tulee käsitetaiteilija. Koska moinen homma ei ihan maallikolle heti avaudu, nainen lähtee etsimään salaperäistä Ursulaa, joka häntä voisi ehkä auttaa. Ursula puolestaan on todellinen taiteilija: hän maalaa valkoista viivaa kaupungin halki.
Leinosen laajaa, monipuolista ja palkittua novellituotantoa tunteva lukija saattaa pettyä ajoittain laahaavaan Viivamaalari-romaaniin. Tiiviys voisi palvella ajoittain hyvinkin surrealistiseksi heittäytyvää tarinaa paremmin kuin pitkä romaanimitta. Henkilöhahmoja on useita, ja pomppien vaihtuva näkökulma pistää lukijan palaamaan jo luettuihin lukuihin "miten tämä nyt menikään" -mentaliteetillä. Ehkä koko juttu avautuisi paremmin toisen lukukerran jälkeen. Loppu kokoaa lankoja ansiokkaasti yhteen, mutta sirpaleisuus pitkin tarinaa käy välillä jopa tuskastuttavaksi.
Surrealistisen kaupungin läpi vaellettaessa toden, todellisuuden ja jopa järjen rajat nyrjähtävät kerta toisensa jälkeen. Koko ympäristö tuntuu hyökkäävän kirjan henkilöitä vastaan, eivät vain ne ihmisten elämiä vavisuttelevat arpajaiset. Milloin kaupunki rakennuksineen muuttaa muotoaan ja milloin enkelten armeijat yrittävät tunkeutua jostain tuonpuoleisesta todellisuuteen. Itse kultakin on vähän minuus hukassa, ja vakaimman persoonan tittelin tuntuu koppaavan sittenkin se autistinen käsitetaiteilija Ursula, joka vaeltaa läpi kaupungin valkoista viivaansa työstäen.
Viivamaalari tarjoaa mehevää aineistoa monenlaisille tulkinnoille. Ihmisen minuuden ja todellisuuden eheys eivät ole mitään helppoja tai pieniä teemoja. Leinosen kieli on ansiokasta ja sujuvaa suomea, jota lukee jo sinällään nautinnokseen. Toivottavasti näitä "aikuisten" romaaneja nähdään siis Leinoselta jatkossakin.