Michelle Harrison: 13 salaisuutta
Tammi 2013 - Risingin tietokannassa
Michelle Harrisonin Keijutrilogiassa on seurattu Tanyan ja Rowanin seikkailuja keijujen valtakunnassa. Ensimmäisessä osassa keskiössä oli Tanya, jonka elämää keijut varjostivat. Hänet lähetettiin viettämään kesää salaperäisellä Elvesdenin kartanolla asuvan isoäitinsä luokse. Toisessa osassa tavattiin Rowan, joka käytti peitenimeä Punainen suojautuakseen keijuilta. Rowanin pikkuveli joutui keijujen kaappaamaksi, kunnes lopulta paljastui, että poika olikin hänen serkkunsa. Molemmat tytöt ovat näkijöitä eli ihmisiä, jotka pystyvät näkemään keijut ilman erikoisia taikajuomia.
Jokainen sarjan osa liittyy jollakin tavalla keijuhovin kolmeentoista aarteeseen, jotka esitellään teoksien kansikuvissakin. Harrisonin kirjoissa on vanhojen kansantarujen ja satujen makua alkaen aina angfangeista, kuvitetuista alkukirjaimista. Trilogian päätösosassa saadaan tietää lisää Rowanin menneisyydestä. Hän on saanut pysyvän kodin Elvesdenin kartanolta, Tanyan isoäidin luota. Hän on löytänyt vieraana pysytelleen äitinsä ja yrittää luoda tähän jonkinlaisen suhteen.
Kolmannessa osassa tavataan joukko niin vanhoja kuin uusiakin hahmoja, joilla kaikilla on salaisuuksia. Osa uusista tuttavuuksista muodostaa Piirin, jonka tehtävänä on etsiä ja palauttaa vaihdokkaita, yleensä ihmis- ja keijulapsia, jotka on vaihdettu syystä tai toisesta. Rowan on yksi Piirin jäsenistä, ja vaikka hän onkin toivonut menneisyytensä jääneen taakseen, se palaa kummittelemaan. Rowanin tulee suorittaa vielä viimeinen vaihto, joka osoittautuu oikeaksi voimanponnistukseksi: vaihdokkaana kun ei ole lapsi vaan erään kahvilanomistajan vaimo. Perheen poika huomaa äidissä jotain outoa ja tarvitsee apua.
Rowanin menneisyydessä on myös muita haamuja. Toisessa osassa Rowan joutui noidan vangiksi ja hän tapasi saman kohtalon kokeneen Eldrich-nimisen keijun, jota hän ei auttanut pakoon. Eldrich on nyt palannut ja hautoo kostoa. Harmillisesti teos keskittyy enemmän suureen lopputaisteluun kuin selvittämään piiriläisten taustoja, sillä harvoin yhteen kirjaan on saatu mahtumaan niin monta ihastuttavan erikoista persoonaa. Toisin kuin kahdessa aikaisemmassa osassa, päätösosassa keijumaailma jää aikaisempaa etäisemmäksi ja kerronta pyörii enemmän jokaisen hahmon ympärillä olevissa salaisuuksissa.
Vaikka kirjan loppupuolella onkin paljon toimintaa, jännite keijuvaltakunnan ja ihmisten maailman välillä ei yllä aivan samalle tasolle kuin kahdessa aikaisemmassa osassa. Kirjailija tuntuu keskittyneen enemmän näyttävään lopetukseen kuin viimeisteltyihin henkilöhistorioihin. Joidenkin kirjan hahmojen salaisuudet tuntuvat päälleliimatuilta – salaisuuksilta vain salaisuuksien tähden, oikeutuksena tai pakotettuna teemaan. Päätösosa on harmillisen lattea ja vaisu, mutta jättää silti ikävoimään teossarjan henkilöitä. Aineksia olisi ollut pidemmällekin sarjalle. Ehkä kirjailija vielä joskus julkaisee erillisen teoksen ja palaa keijujen maailmaan.