Jenny Kangasvuo: Sudenveri
Teos 2012 - Risingin tietokannassa
Jenny Kangasvuon esikoiskirja Sudenveri on yhtä aikaa paranormaalia fantasiaa ja valitettavan täyttä totta. Sen lukemisen myötä tulee ajatelleeksi, että jokaisen pitäisi lukea hyvä ihmissusiromaani, jotta osaisi käsitellä omat petonsa oikein ja ajoissa. Ajoissa siksi, että toisen, vieraan, kohtaaminen olisi helpompaa. Omista tottumuksista ja ajatuksista, jo lapsuudessa opituista, irtautuminen saattaa olla vielä vaikeampaa kuin luulisi ja viedä vaikka elämän.
Sudenveressä on kertojina kolme naista, jokainen yhtä aikaa vahva ja vereslihalla. Korvessa pirtissä kasvanut Hanna nimeää itsensä uudelleen Vargaksi ja lähtee Laumasta etelään kaupunkiin, riuhtoo itsensä irti kaikesta eikä silti uskalla katsoa taakseen. Martta, laumanjohtaja, suojelee ja varjelee ainoalla tuntemallaan tavalla epämuotoiseksi, suden ja ihmisen välille syntynyttä Rasmusta, eikä usko Hannan jättäneen sukuaan. Kolmas kertoja Marraskuu on kotiutunut toisenlaiseen perheyhteisöön, pakanakommuuniin, ja haluaisi Vargan vakiintuvan osaksi elämäänsä. Marraskuu ei halua vaatia vastakaikua vahvoille tunteilleen, mutta ei käsitä miksi Varga ei uskalla luottaa menneisyyttään kumppanuuden varaan, vaan väistää kysymykset.
Rasmus, epämuotoinen, on romaanin katalyytti. Karkaamalla Martan ahdistavasta hoivasta kohti Vargaa ja vapautta Rasmus pakottaa molemmat Lauman jäljellä olevat naiset kohtaamaan itsensä ja viimein toisensa. Samalla Martan muisteluiden ja Vargan muistojen myötä lukijalle avautuu kuin ryijynä sukutarina, Lauman selviytymisen karu tie tähän hetkeen. Kangasvuo luo kertojahenkilöt erilaisiksi elävällä kielellään. Erityisesti Martan ja Vargan sutena kokemat tapahtumat ovat upeaa kieltä: suden ajatuksenjuoksun erilaisuus muuttaa myös kielen rakenteitaan myöten, kiivaus ja laiskuus vuorottelevat ja ihmissusi kiinnittää huomionsa eri asioihin kuin ihminen. Marraskuun itse valittu perhe ei ole helpompi tie sekään; yksilön ja yhteisön välillä on aina ristiriitoja, joiden selvittäminen tekee kipeää.
Sudenveri on ahdistava, kaunis, rujokin romaani siitä, kuinka elämän syrjässä meillä on vain toisemme - ja itsemme. Oma syvin olemus on löydettävä kohtaamalla mennyt ja toiset ympärillämme. Yksilön ja yhteisön ristivedossa on toisaalta uskallettava luottaa, toisaalta päästettävä irti. Kangasvuo onnistuu kirjoittamaan sellaista spekulatiivista fiktiota, jota uskon vanhempiemmekin ymmärtävän: se tuo arjen riipaisevana outoon valoon ja onnistuu siksi herättämään niin syyllisyyden kuin onnenkin tunteet pakahduttavina - ja lopuksi vapauttaa meidät seuraavaan lukuun.