Arne Nevanlinna: Heta
WSOY 2014 - Risingin tietokannassa
Heta Sandrantytär syntyy Haminan kasarmilla pyykkituvassa vuonna 1885. Oitis tapahtuu kaksi Hetan elämän kannalta merkittävää asiaa: hänen toinen säärensä on syntymästä toista lyhyempi, mikä myöhemmin aiheuttaa sekä kipua että pilkkaa, ja hän jää orvoksi. Äiti menehtyy tapaturmaisesti ja isästä ei mitään tietoa olekaan. Aivan kuin Hetaa ei olisi tarpeeksi elämässä rangaistu, hän saa murrosikäisenä kyvyn lukea muiden ihmisten ajatuksia - ehkäpä jonkinlaiseksi hyvitykseksi rampuudesta ja orpoudesta.
Heta kuuluu Celeriusten kenraaliperheen palveluskuntaan ja oppii jo nuorena, mitkä asiat sopivat herrasväelle ja mitkä piikalikalle. Kirjan tarina hyppää pian vuoteen 1902 ja Haminasta Helsinkiin, jossa kenraalinleski Gustava juhlii säätynsä mukaisesti syntymäpäiviään Senaatintorin laidalla sijaitsevassa asuinhuoneistossaan. Kutsuttuna ovat kaikki perheen aikuisiksi kasvaneet lapset, kukin puolisoineen tai vainajat leskineen.
Juhlissa muistellaan menneitä, puhutaan politiikkaa ja syödään muotileivonnaisia. Samalla Heta kuuntelee ovenraosta niin luonnollisilla kuin yliluonnollisillakin aisteillaan. Selviää ainakin sen verran, etteivät herrasväen ajatukset ole lainkaan niin puhtaat, kuin he sanoissaan antavat ymmärtää. Eikä kaikkien taloudellinenkaan asema ole suinkaan niin vakaa, kuin säädynmukainen asema ja ulkoasu yrittävät vihjata.
Kirjan alkupuolisko on rauhallista henkilö- ja sääty-yhteiskunnan kuvausta. Nevanlinnan vanhahtava, hiljakseen kertoileva kirjoitustyyli imee mukaansa 1900-luvun alun Helsinkiin. Henkilöhahmot maalataan esiin kiinnostavasti ja omaleimaisesti. Pelkästään syntymäpäiväjuhlien kuvaus kaikkine järjestelyineen ja vieraiden keskusteluineen riittäisi kantamaan kirjan loppuun.
Kirjan varsinainen juoni käynnistyy viiveellä, ja tapahtumien yllättävä vyöry alun rauhallisuuden ja hitauden jälkeen suorastaan hiukan järkyttää. Tarina on kuitenkin kiinnostava, ja sen jaksaa lukea loppuun asti. Sääty-yhteiskunnan ja henkilöhahmojen julmuus paljastuu vähitellen, ja alun kepeä, mutta ironinen tunnelma synkkenee huomattavasti. Heta saa huomata, että ilkeiden ajatusten lisäksi ihmiset ovat pystyviä myös ilkeisiin tekoihin.
Kokonaisuutena Heta on taidokas romaani, jota on nautinnollista lukea ennen kaikkea sen ajankuvan ja hienon kielen ansiosta. Yliluonnollinen elementti on pieni, mutta oleellinen osa tarinaa: piikatytölle pääsy herrasväen ajatuksiin avaa mahdollisuuden nähdä maailmaa erilaisin silmin. Se saa Hetan kiinnostumaan maailmasta, kulttuurista ja sivistyksestä - ja lopulta haaveilemaan mahdottomasta rakkaudesta.
Henkilöhahmojensa vaiheiden kautta romaani käsittelee aikansa yhteiskunnan kahtiajakoisuutta, eriarvoisuutta ja sen seurauksia. Palvelusväen asema on surkea; siihen sisältyvät merivedessä pyykkäämisen kohmettamat kädet ja epävarmuus tulevaisuudesta, jos palkanmaksu kerran loppuu. Köyhtyneen herrasväen tyttären asema voi olla yhtä huono tai jopa huonompi: säädylleen ei rahattomana enää kelpaa, ja palvelusväen joukkoonkin on liian hienosyntyinen.
Yhteiskunnan muutos on vähitellen poistanut säätyjen rajaa sitten kirjan kuvaamien aikojen, mutta yhä tänäkin päivänä raha on se, mikä ratkaisee: onko sitä, ja onko sitä tarpeeksi. Romaanina Heta on mainio sukellus ihmismieleen. Se tarjoaa ajankuvansa lisäksi paljon pohdittavaa myös nykypäivän tallaajalle.