Magdalena Hai: Susikuningatar
Karisto 2014 - Risingin tietokannassa
Susikuningatar on Magdalena Hain Gigi ja Henry -trilogian päätösosa. Hai on harvoja suomalaisia kirjailijoita, jotka ovat tarttuneet maailmalla suosittuun steampunk-tyylilajiin. Kovin hc-steampunkista ei kuitenkaan ole kyse, sillä se on vain oivallinen lisämauste 1800-luvulle sijoittuvalle vaihtoehtohistorialle. Sivuilla voi törmätä ilmalaivoihin, höyryllä käyviin hevosiin ja jopa kyborgeihin. Kirjan lopussa Hai kertoo jälleen taustatietoja siitä, mikä maailmassa on hänen keksimäänsä ja kuinka se niveltyy todelliseen historiaan.
Päähenkilönä seurataan umbrovialaista, vallasta syöstyn kuningasperheen prinsessa Gigiä eli virallisemmin Gregorovia Anastassija Ludovica Konstantininaa. Gigi on kahdessa aikaisemmassa sarjan osassa joutunut onnettomuuksiin, joiden vuoksi hänen isänsä on korvannut tyttärensä vasemman silmän ja suuren osan oikeaa käsivartta metallilla ja rattailla. Silmänä toimivan kiven ansiosta Gigi on saanut aivan uudenlaisen näkökulman elämäänsä. Tuskin koskaan kirjailija muokkaa hahmojaan näin radikaalisti sarjan edetessä. Tästä voisikin antaa Haille silinterihatun noston.
Siinä missä Kerjäläisprinsessa ja Kellopelikuningas olivat raaoista teemoistaan huolimatta vielä laskettavissa lastenkirjallisuuteen, on Susikuningatar suunnattu selvästi vanhemmalle lukijalle. Kolme vuotta edellisen teoksen jälkeen sijouttuvassa sarjan kolmannessa osassa Gigi on jo viisitoistavuotias ja hänen ajatusmaailmansa sekä kokemuksensa ovat aikaisempaa synkempiä ja paikoin jopa makaabereja. Kaikein pimeyden keskeltä löytyy myös rakkautta, josta merirosvo Murtaugh heittelee välillä varsin kaksimielisiä vitsejä.
Paitsi Gigi, myös Hai itse on kasvanut kirjojen myötä. Siinä missä Kerjäläisprinsessa oli ohukainen ja kevyesti ahmittava välipala, sarjan paksuimpana osana Susikuningatar on täyteläinen kuin kallisarvoinen tryffeli, josta täytyy nauttia säännöstellen, haikeissa tunnelmissa. Teoksessa päästään viimein Gigin ja ihmissusien, varcolacien, synnyinmaahan - lumiseen Umbroviaan. Kuten eeppiselle trilogialle sopii, mahtuu tähän yhden tarinalinjan päättävään romaaniin myös mahtava lopputaistelu. Taistelukoulutusta saanut Gigi joutuu kohtaamaan perheensä vihollisen, Andron Luopion, jolla ei ole puhtaita jauhoja pussissaan.
Teoksen tapahtumien miljöö vaihtuu usein. Aluksi kuljetaan Pariisin sokkeloisilla kaduilla, mutta matkaa taivalletaan niin Unkarin pustan kuin Karpaattienkin maisemissa. Lukija saa tutustua ihmissusien lisäksi myös muihin tavallisesta maailmasta poikkeaviin hahmoihin. Kirjailija on taitavana sanankäyttäjänä heittänyt soppaan mukaan niin demoneita kuin vaeltavien romanien henkiolentoja. Vaikka realistisemman kerronnan joukkoon onkin tuotu näitä yliluonnollisia olentoja, ne tuntuvat silti uskottavalta osalta kokonaisuutta.
Susikuningattaren myötä jätämme jäähyväiset monille hahmoille, sillä Hai on kertonut, ettei hän enää palaa jatkamaan heidän tarinaansa. Luotua maailmaa hän ei kuitenkaan hylkää, vaan saattaa kirjoittaa edelleen novelleja, joissa sivutaan trilogiassa mainittuja paikkoja ja ilmiöitä. Hauskana yksityiskohtana mainittakoon, että teoksessa tavataan pienessä sivuroolissa myös Jules Verne, eräs steampunkin esi-isistä. Sára Kötelekin kansi on jälleen hurmaavan yksityiskohtainen.