Veronica Roth: Uskollinen
Otava 2015 - Risingin tietokannassa
Veronica Rothin Outolintu-dystopiatrilogia julkaistiin suomeksi varsin nopealla aikataululla: kaksi ensimmäistä osaa viime vuoden keväällä ja syksyllä, ja päätösosa Uskollinen puolestaan näki päivänvalon heti vuoden vaihteen jälkeen. Tahti kertoo, että kyseessä on maailmalla paljon kohua aiheuttanut sarja, joka on siirtynyt kirjallisesta formaatista myös valkokankaalle. Edellisen osan, Kapinallisen, filmatisointi sai ensi-iltansa maaliskuussa.
Uskollisessa myös Tobias pääsee vihdoin ääneen. Hän vuorottelee kertojana Trisin kanssa parin selvitellessä ongelmiaan. Onkin mielenkiintoista päästä kurkistamaan peilin toiselle puolelle, joskaan kertojaäänet eivät paljon toisistaan eroa. Jos lukujen aluista poistaisi kertojaa indikoivat nimiotsikoinnit, olisi hahmojen erottaminen toisistaan ollut lähes mahdotonta. Toinen kertojaääni toisaalta mahdollistaa laajemman näkökulman tapahtumiin, mutta se toimii myös lopun kannalta merkittävässä teknisessä roolissa. Kaikki lukijat eivät varmastikaan pidä tästä valinnasta, sillä Tobiaksen hahmo jakaa laajalti mielipiteitä.
Teoksen keskeisen sanoman voisi tiivistää vanhan sanonnan mukaelmaksi: onko ruoho todella vihreämpää aidan toisella puolella? Siitä Tris muutaman ydinhenkilön kanssa lähtee ottamaan selvää. Aiemmin paljastettiin kaupungin todellinen merkitys ja että kaupunkia ympäröivän aidan takana saattaa yhä elää myös muita ihmisiä. Sarjan nuoret ovatkin pohtineet usein, ovatko he ainoat ihmiset maailmassa. Totuus paljastuu retkikunnalle piinaavan hitaasti, yksi mullistava tiedonmuru kerrallaan.
Elämä ei ole helppoa kaupungissa tai aidan takanakaan, sillä konfliktit tuntuvat seuraavan pääparia minne nämä vain menevätkin. Kaupunki on Osattomien vallassa, mutta kaikki eivät suostu hylkäämään vanhoja tapoja. Uskollisiksi itseään kutsuva ihmisryhmä kapinoi muutoksia vastaan. Tris ystävineen saa heiltä apua, vaikka he eivät allekirjoitakaan kaikkea ryhmän manifestista. Trisin äidin yllättävä historia ja kaupungin ulkopuolisten tapahtumien sijoittuminen ajalliseen jatkumoon jaksavat pitää lukijan mielenkiintoa yllä, vaikka sarjan päätös ei ylläkään Rothin aiempien teosten tasolle. Toimintaa tässäkin osassa kuitenkin riittää. Romaanin teemat vaihtelevat nuorten dystopialle tyypillisestä, pakotetusta kolmiodraamasta aina rodulliseen puhtauteen, ja rivien väleistä on luettavissa myös kirjailijan näkemyksiä henkisestä elämästä.
Uskollisen loppuratkaisu, josta on hankalaa puhua paljastamatta liikaa, ei ole uniikki, mutta genressään varsin harvinainen. Roth saanee monille lajin tuntijoillekin kyyneleet silmiin, vaikka juonen kuljetuksessa on havaittavissa vihjeitä tapahtumien saamasta lopputuloksesta. Kokonaisuudessaan Rothin trilogia tuo nuorten dystopian kentälle oman, hieman muista eroavan maailman pelisääntöineen ja on suhteellisen tasapainoinen laadultaan. Vaikka aivan kirkkaimpaa lajinsa kärkeä se ei kuitenkaan ole, ovat kirjat viihdyttäviä ja nopealukuisia. Kuinkahan kauan dystopia mahtaakaan pysyä kuumana rautana ja mikä onkaan sen seuraava trendi?