Anni Nupponen: Kauheat lapset
Osuuskumma 2015 - Risingin tietokannassa
Anni Nupposen retrofuturistinen steampunk-romaani Kauheat lapset jatkaa Osuuskumman Steampunk: Koneita ja korsetteja -antologiasta julkaistusta novellista Joka ratasta pyörittää tutun Trill Kimasin tarinaa. Onkin siis hyvä lukea novelli ennen romaaniin tarttumista, sillä Nupponen ei selitä tuoreessa teoksessaan kaikkea uudelleen. Tarina ei tosin jatku suoraan siitä, mihin novelli päättyi, vaan välissä on ehtinyt kulua useampia vuosia.
Trill on kuuluisan elinratastutkijan ja mekaanisten lemmikkien rakentajan Adriana Kimasin poika. Elinratas takaa ihmisille 300 vuoden eliniän. Trillillä on äitinsä kokoama lemmikki, Kisuli, joka on kookas valkoinen kissa. Nupposella on selvästi kokemusta kissoista, sillä sen verran uskottava persoona Kisuli on.
Trill oli aikaisemmin töissä Hyödyllisten esineiden museossa, missä hän tapasi oppaana työskentelevän Marikki Trien. Nyt kaksikko elää kihlautuneena parina Adrianan kartanolla Tammilehdossa turvatakseen synkroniatautia sairastavan Marikin turvallisuuden. Elinratas ei nimittäin sovi kaikille ihmisille, vaan aiheuttaa pienelle osalle epäsynkroniaa, yleistä heikkoutta ja muistihäiriöitä. Hallituksen uuden ohjelman myötä synkroniahäiriöisten asema on heikentynyt merkittävästi.
Rautakaupungissa toimiva hallitus on myös lisännyt raudan kulutusta ja vaatinut kaivos- ja valimotyöntekijöitä jo aikaisempaa pidempiin työpäiviin. Kansa on tyytymätön ja valtio ajautunut sisällissodan partaalle. Adriana on lavastanut oman kuolemansa ja vetäytynyt maan alle työmyyriensä kanssa, sillä hän on merkittävä tekijä vastarintaliikkeessä. Trill vedetään myös mukaan juonitteluun ja taisteluun.
Kauheiden lasten sivuilta löytyy monenlaisia höyry- ja ratastekniikalla toimivia koneita. Ihmisevoluutio on ottanut kiinnostavan ja samalla pelottavan askeleen kyborgiseen suuntaan. Teoksessa vilahtelee sodan lisäksi niin ilmalaivoja, irtopäitä, suloinen myrkynkeittäjä kuin myös lihansyöjäkasvi, eli tylsää ei ehdi tulemaan.
Teos ei paljoa selittele, vaan etenee lyhyiden hengähdystaukojen rytmittämänä tapahtumasta toiseen. On lukijan tehtävänä pysyä kärryillä. Kauheat lapset on lyhykäinen teos, johon jää kaipaamaan enemmän taustatietoja maailman ja sen henkilöiden historiasta. Esimerkiksi Koillismaa jää melkoiseksi mysteeriksi. Hahmoihinkaan ei mennä kovin syvälle ja viimeisen sivun jälkeen jää kaipaamaan tietoa heidän kohtaloistaan.
Parhain osuus teoksesta tulee epilogissa, jonka Nupponen kirjoittanut niin, että se mahdollistaa jatko-osan, mutta on tyydyttävä päätös myös yksittäiselle romaanille. Tällaisen lopun kirjoittaminen kuulostaa helpommalta kuin onkaan, eli silinterin nosto Nupposelle. Lopuksi on erityisesti mainittava, kuinka Kauheiden lasten paperilaatu on todella paksua ja miellyttävän tuntuista lukiessa.