Tuomas Hovi: Vlad Seivästäjä ja vampyyrikreivi Dracula
Suomalaisen kirjallisuuden seura 2015 - Risingin tietokannassaTurkulainen Tuomas Hovi on folkloristiikan tutkija, joka on käsitellyt väitöskirjassaan vampyyrikreivi Draculan asemaa romanialaisessa turismissa. Kuten hyvälle tieteentekijälle sopii, Hovi tuo tutkimustuloksiaan tutuksi suurelle yleisölle SKS:n julkaiseman tietokirjan muodossa. Vlad Seivästäjä ja vampyyrikreivi Dracula valottaa kahden kiinnostavan henkilön, historiallisen ja fiktiivisen, taustoja ja yhteenliittymistä. Tiiviissä kirjassa käydään läpi niin historiaa, kirjallisuutta kuin populaarikulttuuriakin.
Kirja etenee aikajärjestyksessä ja aloittaa Vlad Seivästäjästä, joka hallitsi nykyisin Romaniaan kuuluvaa Valakiaa 1400-luvulla muutamaankin eri otteeseen. Ajankuva maan sisäisistä juonitteluista sekä sodista turkkilaisia ja unkarilaisia vastaan on raaka ja väkivaltainen eikä lupaa pitkiä hallituskausia Valakian ruhtinaille. Hovi nojaa tiukasti tunnettuihin faktoihin ja esittelee historiallisia lähteitä tiiviisti, mutta kattavasti ennen siirtymistään tarinoiden puolelle. Julmuuksistaan tunnettu Vlad Seivästäjä jätti jälkensä niin venäläiseen, romanialaiseen kuin saksalaiseenkin kansanperinteeseen.
Fiktiivinen kreivi Dracula ja Bram Stokerin samanniminen romaani esitellään lyhyesti, samoin muutamat aikalaiset 1800-luvun Ison-Britannian goottilaisesta kauhukirjallisuudesta. Hovi esittelee näiden vampyyritulkintojen yhteyksiä kansanperinteeseen kriittisesti ja oikoo runsaasti virhekäsityksiä ja yksinkertaistuksia. Populaarikulttuurin puolelle siirryttäessä aineisto kasvaa, ja tietokirjasta uhkaa muodostua turhankin luettelomainen. Tässä suhteessa alun Vlad Seivästäjä -osuudet tuntuvat kerronnallisemmilta ja siten myös luettavammilta.
Hovi tekee kuitenkin paljon huomioita ajoittain runsaaksi paisuvasta materiaalistaan. Hovin keskeinen sanoma on, että vaikka historiallisen Vladin ja Stokerin Draculan välinen yhteys on löyhä jollei olematon, myöhempi populaarikulttuuri on muokannut molempia hahmoja samaan suuntaan ja myös kehittänyt Draculaa kauemmas Stokerin romaanista. Kuinka moni vaikkapa tiesi tai kirjan lukeneena muisti, että alkuperäinen Dracula kesti päivänvaloa? Populaarikulttuurin puolelta Dracula-katsaus jää lyhyeksi, ja aiheesta voisi hyvinkin lukea vielä lisää erityisesti Dracula-prosessin näkökulmasta. Myös turismin osuus kirjan lopussa tuntuu muusta materiaalista hiukan irralliselta, vaikka ilmeisesti juuri se olisi Hovin erikoisalaa.
Kokonaisuutena Vlad Seivästäjä ja vampyyrikreivi Dracula on kiinnostava tietokirja, joka sopii niin folkloristiikasta, historiasta kuin kirjallisuudentutkimuksestakin kiinnostuneen lukijan hyppysiin. Hyvin valitut valokuvat, piirrokset ja kartat tuovat lukijalle lisäarvoa ja antavat kirjalle kokonaisuutena hyvän yleisilmeen. Nykyaikaiselle populaariteokselle tyypillisesti teksti itsessään on luettavissa tarinanomaisesti ilman ala- tai lähdeviitteitä, mutta lopusta löytyvä kirjallisuusluettelo tarjoaa mahdollisuuden perehtyä aiheeseen tarkemmin. Kirjan päättävät kansantarinoiden suomennokset tosin melkein hukkuvat lähdeluettelon jalkoihin, mutta ovat sitäkin kiinnostavampia.