George R. R. Martin: Jäälohikäärme
Kirjava 2016 - Risingin tietokannassa
Fantasian tämän hetken selkeästi suurimman ilmiön luoja George R. R. Martin julkaisi 80-luvun alussa sadun Jäälohikäärme Orson Scott Cardin toimittamassa kokoelmassa. Ennen Tulen ja jään laulun suurta läpimurtoa kirjoitettu tarina on valtaosan Martinin tuotannon tapaan jäänyt Suomessa vähälle huomiolle.
Sadusta julkaistiin uudistettu versio 2007 Yvonne Gilbertin kuvituksella ja nyt sadusta on julkaistu kolmas versio, jossa kuvituksesta vastaa Luis Royo. Luis Royolla on pitkä historia fantasian ja scifin kuvittamisesta ja hän lienee parhaiten tunnettu hieman pin-up-tyylisistä teoksista. Tässä kirjassa kuvituksessa ei ole säästelty: sadastakahdestakymmenestä sivusta tuntuu puolet olevan kuvittajan vastuulla. Tasapainossa on kuitenkin onnistuttu, sillä Royon usvamaiset piirrokset elävöittävät tarinan aivan omalle tasolleen.
"Adaralla oli salainen hymyvarasto, josta hän tuhlasi vain talvisin. Hän malttoi tuskin odottaa syntymäpäiväänsä ja sitä seuraavan kylmyyden saapumista. Sillä talvella hän oli erityinen lapsi."
Jäälohikäärme on tarina erikoisesta ystävyydestä. Adara on epätavallinen tyttö, joka kohtaa talvisin Jäälohikäärmeen. Jäälohikäärme on hänen ainut ystävänsä, ja siksi Adara ei voi olla odottamatta aina talvea. Sota ja vieraat lohikäärmeet kuitenkin uhkaavat Adaran kotia.
George R. R. Martinin Jäälohikäärme on varsin ihastuttava kokonaisuus. Se toimii esimerkkinä Martinin ansiosta kirjailijana. Toki tämän kirjan ja Tulen ja jään laulun tuoreimman osan välille mahtuu kolmekymmentä vuotta aikaa, mutta se silti osoittaa, ettei Martin ole useiden genrekirjailijoiden tavoin yhdentyyppisten teosten varassa.
Paras vertailukohta Jäälohikäärmeelle saattaisi olla J. R. R. Tolkienin lyhyet satukirjat. Jäälohikäärme kertoo suuremman tarinan, mutta kirja on samalla tavalla kaunis pieni kokonaisuus. Jäälohikäärmettä miettiessä on hankala keksiä, mitä kirjasta puuttuisi tai mitä siinä on turhaa. Se lienee mielettömän suuri ansio.