Hanna Kauppinen: Kirja, jota kukaan ei koskaan lukenut
Myllylahti 2016 - Risingin tietokannassa
Kirja, jota kukaan ei koskaan lukenut on Hanna Kauppisen esikoisteos. Kauppinen on nuori kirjailija, joka täytti 18 vuotta kirjan julkaisemisviikolla. Teos kertoo rakkaudesta kirjoihin ja lukemisen yllättävistä vaaroista. Luettu kirja jättää aina merkin lukijaansa, mutta mitä kirja ottaa lukijaltaan? Teosta on helppoa verrata Walter Moersin Uinuvien kirjojen kaupunkiin ja Marcus Zusakin Kirjavarkaaseen, mutta se seisoo omilla vaikkakin hieman huojuvilla jaloillaan.
Päähenkilönä seurataan Mila-nimistä kotoaan karannutta nuorta, jolla on suuri salaisuus. Mila työskentelee pimeästi antikvariaateissa ja divareissa tienatakseen ruokarahaa. Hän jopa usein yöpyy myymälöissä kauppiaiden luvalla. Vähän ennen joulua kaupungissa avataan uusi kirjakauppa, josta liikkuu outoja huhuja. Mila lähetetään tutkimaan Tarinataivasta. Periltä hän löytää maagisen kaupan, joka tarjoaa jokaiselle tarkkaan valitsemalleen lukijalle yhden täydellisen kirjan, jonka jälkeen ei kaipaa enää muita. Tuon teoksen voi lukea vain kerran, mutta sekin kerta saattaa tuhota elämän, sillä lukija on saavuttanut onnellisuuden huipun.
Mila rakastaa lukemista, muttei elämäntilanteensa vuoksi voi omistaa kuin kaksi teosta. Hän metsästää kolmatta, valmiiksi rakastettua kirjaa, joka tyydyttäisi hänen lukuhalunsa. Tarinataivas tarjoaa tuon kirjan tytölle, mutta vasta kun Mila on otettu osaksi eriskummallista perhettä, jolle kirjakauppa kuuluu. Kun kaupunkiin saapuu demoninmetsästäjä, tarina luisuu hieman kliseiden piiriin. Soihdut kädessä marssivat kaupunkilaiset tuovat muutoin kiehtovaan maagisen realismin teokseen kioskipokkarimaisen sivumaun. Milan hahmo jää hieman vajaaksi, sillä hänen menneisyydestään ei kerrota muutamaa lausetta enempää.
Tarkka lukija saattaa turhautua teoksessa vilisevien kirjoitusvirheiden ja erikoisten, välillä hieman ontuvien kielikuvien takia. Teksti olisi hyötynyt suuresti vielä yhdestä tarkkasilmäisen kustannustoimittajan oikolukukerrasta. Tarina itsessään on esikoiseksi omaääninen, se sisältää mise en abyme -rakenteen ja esittelee ajatuksia, joita ei ole kulutettu loppuun. Teoksen loppu herättää paljon kysymyksiä; onko tarina saamassa joskus jatkoa, miksi hahmot päätyvät lopussa kulkemaan omia polkujaan ja miksi Mila ei kertonut Tarinataivaassa omasta erityislaatuisuudestaan? Nähtäväksi jää mihin suuntaan Kauppinen kehittyy kirjailijana, sillä hänen uransa tuskin jää tähän teokseen.