Jaakko Alamikkula: Praedor - Koston kukkulat
Vaskikirjat 2017 - Risingin tietokannassa
Praedor-maailma lienee nyt aktiivisempi kuin koskaan. Viime vuonna ilmestyi Erkka Leppäsen novellikokoelma Kirotun maan ritari, Petri Hiltusen Taivaan suuri susi -sarjakuva ja Ville Vuorelan Käärmetanssija-romaani. Tänä vuonna Praedor-kirjoittajien joukkoon liittyy Jaakko Alamikkula Koston kukkulat -romaanillaan.
Praedor-saaga sijoittuu Jaconiaan, joka on keskiaikaista Eurooppaa muistuttava maailmaa. Tätä pienten valtioiden täyttämää maailmaa reunustaa loputon raunioita ja kauhuja täynnä oleva Borvaria. Kukaan ei tiedä, kuinka pitkälle rauniot ylettyvät. Borvaria ei kuitenkaan ole Koston kukkuloiden huomion kohde. Sen sijaan näyttämöllä on kaksi sotaan ajautuvaa valtiota. Holruksen ja Tutuksen välillä on pitkään ollut levotonta. Holrus on suuri ja mahtava suhteessa Tutukseen. Rajaryöstelyt sytyttävät liekin, joka kasvaa hallitsemattomaksi sodaksi.
Konfliktin ensimmäisten uhrien joukossa tutuslaisen nuoren tytön Ettan vanhemmat ja toinen pikkuveli. Sattuman kaupalla toinen Ettan pikkuveljistä selviää, kun holruslainen jousimies Dren osoittaa armoa, mitä hänen omalle perheelleen ei vastaavassa tilanteessa koskaan annettu. Etta puolestaan pääsee pakoon ja vannoo kostoa liittymällä tutuslaisen armeijan palvelukseen.
Praedor: Koston kukkulat on kelpoa ”miekka ja magia” -tyylisuunnan fantasiakerrontaa. Esikuvana voi arvella olevan Robert E. Howardin Conan, vaikka valtaosa Conan-tarinoista on Koston kukkuloita suoraviivaisempia.
Ongelmaton Koston kukkulat ei kuitenkaan ole. Se olisi hyötynyt tiukemmasta editoinnista ilmaisun suhteen. Suurin ongelma on kirjassa alati esiintyvät ylimääräisen rönsyilevät lauseet. Nämä lauserakenteet tekevät kirjasta turhan raskaslukuista: ”Kosto toisi mukanaan vain holrusilaisten uuden hyökkäyksen, joka pakottaisi Tutusin uuteen ryöstöretkeen, mikä kärjistyisi ennemmin tai myöhemmin sodaksi kahden valtakunnan välillä.”
Lisäksi joillain lukijoilla saattaa olla alussa vaikeuksia hahmottaa kenen puolella kukin aatelinen edes on. Nämä heikkoudet eivät kuitenkaan tee kirjasta lukukelvotonta. Kerronta itsessään on kypsää. Praedor-maailma on edelleen realistinen ja synkkä. Sodassa tapahtuu kamalia asioita ja niistä ei katsota poispäin, mutta niitä ei myöskään jäädä mauttomasti tuijottelemaan.
Yksi suurimmista vaikeuksista useiden kirjailijoiden jakamassa maailmassa on yhteisen äänen löytyminen. Tästä Praedorille täytyy erityisesti nostaa hattua, sillä niin sarjakuvat, novellit kuin romaanitkin ovat löytäneet hyvin yhtenäisen tunnelman. Jo pelkästään se, että olemassa on jaettu suomalainen fantasiamaailma, on hieno asia. Se, että sen sisältö on vielä hyvin laadukasta, on puolestaan mahtavaa.