Arvostelu: Karen Thompson Walker: Ihmeiden aika

Julkaissut / Kirja-arvostelut

Karen Thompson Walker: Ihmeiden aika kansikuva

Karen Thompson Walkerin Ihmeiden aika kertoo elokuvamaisesti katastrofista sen tapahtumahetkellä. Kirjan tapahtumissa on paljon samaa kuin koronapandemiassa, tyhjeneviä kauppojen hyllyjä ihmisten rynnätessä hamstraamaan varmuusvarastoja, taisteluväsymystä jatkuvan varuillaolon takia, koulusta puuttuvia oppilaita, outo sairaus. “Todelliset katastrofit ovat aina erilaisia - mahdottomia kuvitella, yllättäviä, tuntemattomia.”

Tarinan päähenkilö on 23-vuotias Julia, mutta tapahtumat sijoittuvat aikaan, kun hän oli vasta kaksitoista, eikä hänen nykyhetkestään saada tietää paljoa. Maapallon pyörimisliike alkaa yhtäkkiä hidastua ja vuorokausi pitenee aluksi vain vähän, mutta vääjäämättä päivä päivältä lisää. Kertojalla on tapana viitata usein myöhemmin tuleviin tapahtumiin esimerkiksi toteamalla, kuinka vähän he osasivat katastrofin alussa kuvitella millaiseksi elämä muodostuisi, kun kaikki menee pieleen. Ennakoinnit paljastavat, että pahempaa on tulossa. Selitystä hidastumiselle ei kuitenkaan tarjota.

Kirjassa spekuloidaan, mitä hidastumiseksi kutsuttu ilmiö aiheuttaa luonnolle ja ihmisille, mutta erityisesti keskiössä on Julian perhe. Ulkoisen kriisin lisäksi ilmenee myös perheen sisäisiä ongelmia. Isä käy työpaikan sijaan salaa naapurissa asuvan pianonsoiton opettajan luona. Äiti sairastuu painovoimatautiin, täyttää kaapit säilykkeillä ja kynttilöillä. Isoisä muistelee nuoruuttaan ja yrittää pelastaa poikansa perheen salaisella suunnitelmallaan. Julia on ihastunut poikaan, joka lähtee samalta bussipysäkiltä kouluun, mutta ei uskalla tutustua tähän - ei ainakaan ennen kuin hänen käsityksensä ympäröivästä maailmasta muuttuu.

Haastavat ajat saavat Julian elämään täysillä. Kun kasvit ja eläimet kärsivät muuttuneen vuorokausirytmin takia, hän kukoistaa. Hänen parhaan ystävänsä perhe muuttaa muiden mormonien tavoin odottamaan maailmanloppua ja Jeesuksen toista tulemista, jota ei kuitenkaan ala kuulua. Kouluun palattuaan Hanna ei enää halua olla Julian kanssa. Juliasta tulee hylkiö, joka viettää ruokavälitunnit kirjastossa, joka koulun sattuessa pimeään aikaan on kuin akvaario, jonka valo paljastaa kaikki oudot kalat. Onneksi rullalautapoika vie Julian mukanaan seikkailuihin.

Kirjan nimi viittaa paitsi niihin muutoksiin, joita Maan pyörimisen hidastuminen, painovoiman lisääntyminen ja aurinkomyrskyt aiheuttavat, myös niihin muutoksiin joita teini-iän kynnyksellä oleva Julia kokee. Hän ostaa ensimmäiset rintaliivit, alkaa ajella säärikarvojaan ja saa ensisuudelmansa. Yhden kesän ajan kaikki on täydellistä, vaikka samaan aikaan kaikki tuhoutuu.

Ihmeiden aika vertautuu kevyesti mm. Maarit Verrosen Hiljaisiin jokiin ja Mats Strandbergin Loppuun. Kirjan kansikuva on hieman harhaanjohtava suurine kukkineen, sillä niitä ei löydy teoksesta. Teoksen kieli on hyvin kaunista, vaikuttavin lause on sen viimeinen, me olimme täällä

- Niina Tolonen (Nafisan)

Bazar 2020 - Risingin tietokannassa


Aiheeseen liittyviä keskusteluja
Aloita uusi keskustelu (Ei rekisteröitymistä - Vieraat tervetulleita)
Takaisin ylös