Praedor on Petri Hiltusen luoma fantasiasarja, jonka nykyiseen aikakauteen hän sanoi kirjoittaneensa viimeisen kerran Varjo menneisyydestä -sarjakuvassa viime vuonna. Onneksi se ei ole kuitenkaan Praedorin loppu, vaan sarjan takana vaikuttaa monta muutakin kirjoittajaa. Yksi näistä kirjoittajista on Toivo Kuitu, jonka esikoisteos on Merkillinen medaljonki ja muita kertomuksia.
Praedorin maailma, Jaconia, on fantasiamaailma, jossa on tapahtunut maailmanloppu. Kaikki elämä on keskittynyt pienelle maa-alueelle. Tätä elinkelpoista maata ympäröi loputon rauniomaailma. Rauniomaailmassa elää sanoinkuvaamattomia hirmuja, ja sinne jatkuvasti matkaa erilaisia onnenonkijoita tavoitteenaan löytää rikkauksia.
Merkillinen medaljonki ja muita kertomuksia sisältää peräti kuusitoista tarinaa. Näistä kaksi on ilmestynyt aikaisemmin toisissa kokoelmissa ja yksi saanut aiheensa roolipeliskenaarion pohjalta. Monen tarinan päähenkilönä toimii Harlan Hajamielinen. Hän on rikkaiden vanhempien lapsi, joka on päättänyt tulla suureksi kirjailijaksi. Hankkiakseen elämänkokemusta josta kirjoittaisi, hän hankkiutuu mitä erikoisempiin tilanteisiin.
Lyhyet tarinat toimivat hyvin yksittäisinä lukuannoksina. Kuitu vie tarinoita eteenpäin ripeästi toiminnan avulla. Se tekee tarinoista vauhdikkaita, mutta joidenkin kohdalla tuntuu, että tarinat hyötyisivät enemmän hitaammasta tunnelman rakentamisesta. Novellien aiheet ovat varsin monipuolisia eivätkä ole kovin ennalta-arvattavia. Vaikka kokoelman taso hieman vaihtelee tarinoiden välillä, yhteinen maailma sitoo kokoelman hyvin yhteen.
Kokonaisuutena Merkillinen medaljonki ja muita kertomuksia on kelpoa miekka ja magia -fantasiakirjallisuutta. Se toimii parhaiten nopeaa lukukokemusta kaipaavalle.
- Juha Salmi (Dragan)
Zum Teufel 2026 - Praedor - Merkillinen medaljonki ja muita kertomuksia