Magiaa ennen ja nyt

Kirjasta

Nidottu.

Magia on osa ihmisyyttä, ja ihmiset ovat kautta aikojen harjoittaneet magiaa. Se koskettaa meitä jokaista nykyäänkin. Magian tieteellinen tutkimus elää tällä hetkellä kukoistustaan.

Magiaa ennen ja nyt kokoaa yhteen uusinta suomalaista magiantutkimusta. Monitieteinen teos esittelee muun muassa savolaista sammakkomagiaa, varhaisia naistaikureita, pakanamessuilla käymistä sekä sitä, miten taikaesineitä kohdellaan museossa. Käsittelynsä saavat sekä ammattishamaanit että loitsuja käyttelevät maallikot.

Magia on osallistumista, mutta se on myös toiseuttamista. Maaginen maailmankuva on vaikuttanut siihen, miten ihmisiä arvotetaan. Teos tarkentaa etenkin pohjoisen kolonialismin ja noituussyytösten tutkimusta. Kaikkiaan se valottaa, miten maaginen tieto, niin kirjoitukset kuin kuvatkin, on Pohjoismaissa liikkunut.

Hanki kirja Osta tai kuuntele
Linkit avaavat tämän kirjan haun valitussa kaupassa. Saatavuus voi vaihdella.
Risingshadow

Lukijoiden suosikkeja

Tutustu kirjailijaan

Karolina Kouvola

Karolina Kouvola on uskontieteilijä ja tietokirjailija. Hän on kirjoittanut muun muassa soturikuningattarista, Pohjolan jumalattarista ja Helsingin aaveista. Hän väitteli helmikuussa 2023 tohtoriksi ruotsinkielisen Pohjanmaan tietäjistä toiseutettuina hahmoina.

Tutustu kirjailijaan