Unimyrsky
Alkuteos ilmestynyt 2003. Suomentanut Ilkka Äärelä. Päällyksen kuva: Jonathan Barkat. Nidottu.
Kansikuva alkuteoksesta.
Maailmanloppu on tullut – ja mennyt.
2Face myöntää tehneensä kohtalokkaan virheen. Hän oli pahasti aliarvioinut Yagon, kun tämän kaappaama avaruusalus Äiti katoaa taivaalle Tate, troikka ja alkuasukasrodut mukanaan. Kauanko kolkonharmaalle tuhkaplaneetalle hylätyt yksitoista selviytyjää aikovat pärjätä – vain puoli litraa vettä ja muutama keksi eväinään? Jobsin mielestä Billy on jälleen kerran heidän ainoa toivonsa, vaikkei tällä enää olekaan yhteyttä Äidin keskustietokoneeseen. Jobsilla on lisäksi epämiellyttävä tunne siitä, että heitä tarkkaillaan jatkuvasti.
Kameleonttimaisesti ympäristöönsä sulautuva Edward tekee rauniokaupungissa partioidessaan havainnon: selviytyjät eivät ole Maassa yksin. Kun painajaisunia aiheuttava pölymyrsky laantuu, viemäritunneliin pelastautuneet selviytyjät huomaavat, että todellinen painajainen taitaakin olla vasta alkamassa. Ystävän erottaminen vihollisesta on entistä hankalampaa, kun rosvoilijoiden johtajaksi valittu Mo’Steel valmistautuu elämänsä otteluun.
K. A. Applegate
Katherine Alice Applegate on syntynyt vuonna 1956 Michiganissa Yhdysvalloissa. Hän on asunut Texasissa, Floridassa, Kaliforniassa, Minnesotassa, Illinoisissa ja Pohjois-Carolinassa ja työskennellyt muun muassa eläinlääkärin apulaisena, konekirjoittajana ja tarjoilijana. Nykyisin Applegate asuu jälleen eteläisessä Kaliforniassa. Applegaten perheeseen kuuluvat aviomies Michael Grant, joka on myös nuortenkirjailija, Kiinasta vuonna 2003 ottolapseksi otettu tytär Julia sekä poika Jake. Kotona on myös kaksi kissaa ja kaksi koiraa. Applegate harrastaa sellon soittoa, matkustelua, lukemista ja puutarhanhoitoa.
Kirja-arvioita
Kirja oli erilainen verrattuna muihin sarjan kirjoihin. Sen juoni ja henkilöhahmot pitivät hyvin otteessaan edellisten osien tapaan, mutta jotenkin se ei tuntunut lainkaan Remnants-kirjalta. Maan selviytyjät ja heidän asuinympäristönsä eivät jotenkin ollenkaan olleet sarjan tyylisiä. Erittäin mielenkiintoinen kirja tosin. Suosittelen lämpimästi, mutta vain, jos on lukenut sarjan muut osat.