Pomp-O-moto

James Clavell

7.3 / 10
3 arvosanaa

Alkuteos ilmestynyt 1986. Kuvitus: George Sharp. Suomentanut Anja Haglund. Sidottu.

Mestarikertoja James Clavell on tehnyt uuden aluevaltauksen. Hän on kirjoittanut fantasian, jossa kuvituksella on tärkeä osuus.

POMP-O-MOTO on kertomus niin lapsille kuin aikuisille. Se liikkuu kautta maiden ja mannerten, läpi aikakausien ja unikuvien. Sen rikkaassa kudoksessa nivoutuvat yhteen toivo, mahti, taikuus, vaarat, unet ja painajaiset. Se on hellyyttävä - ja hyytävän jännittävä - tarina.

Julkaistu
1986 (Otava)
Mistä löydät tämän kirjan
Ulkoiset linkit avaavat kirjan haun valitussa kaupassa. Saatavuus voi vaihdella.

Kirjan lisätiedot

Kirjailija

James Clavell

James Clavell (Charles Edmund DuMaresq de Clavelle, 1924–1994) oli brittiläissyntyinen kirjailija. Clavell syntyi Sydneyssä Australiassa. Hänen isänsä oli Britannian merivoimien upseeri, joten Clavell varttui eri puolilla Brittiläistä kansainyhteisöä. Vuonna 1940 hän liittyi Britannian sotavoimiin, ja hänet lähetettiin Malesiaan taistelemaan japanilaisia vastaan. Taistelussa Clavell haavoittui ja joutui sotavangiksi. Sodan jälkeen Clavell kirjoittautui Birminghamin yliopistoon, jossa hän tapasi tulevan vaimonsa. Tämän kautta Clavell tutustui elokuva-alaan. Hän muutti New Yorkiin vuonna 1953 ja työskenteli televisiossa ja myöhemmin…

Kustantaja

Otava

Risingshadow'ssa 956 julkista kirjaa tällä kustantajanimellä.

Viimeisimpiä julkaisuja