Otavan fantasiaromaani

Tähtisumua

Neil Gaiman

7.5 / 10
294 arvosanaa

Alkuteos ilmestynyt 1998. Suomentanut Mika Kivimäki. Alkuteoksen ensimmäisessä laitoksessa oli kuvituksena lukuisia Charles Vessin akvarelleja, mutta suomennoksesta ne puuttuvat.

1. laitos 2000. Otavan fantasiaromaani. Kansi: Heikki Kalliomaa. Sidottu.
2. laitos 2004. Seven. Kansi: Heikki Kalliomaa. Nidottu.
3. laitos 2007. Seven. Elokuvakansi. Nidottu.

Mythopoeic-palkinto 1999, Alex-palkinto 2000. Toinen sija Locus-palkintoäänestyksessä (fantasiaromaanit) 1999.

Kiehtova kertomus nuoresta miehestä, joka lupaa noutaa rakastetulleen taivaalta pudonneen tähden

Englannin maaseudulla uinuvaa kylää ympäröi Muuri, joka estää pääsyn toisella puolella olevaan haltioiden maahan.

Erään harvinaisen lemmenyön tuloksena syntyy kuitenkin Tristran Thorn, keijukaisnaisen ja ihmismiehen poika.

Tristranin kohtalona on rakastua kylän etäiseen ja kylmään kaunottareen. Valittunsa sydämen voittaakseen Tristan lupaa noutaa rakastetulleen taivaalta pudonneen tähden – ja lähtee haltioiden merkilliseen ja pelottavaan maahan sitä etsimään.

Tristran ei kuitenkaan ole ainoa, joka havittelee ihmeellisen hohtavaa ja oikukasta aarretta...

”Täysiverinen satu, joka ei katso lukijan ikää. Harva kirja jaksaa muistuttaa yhtä kauniisti, mitä eläminen lopulta tarkoittaa.” – Aamulehti

”Lumoava fantasiakirjallisuuden klassikko.” – Tähtivaeltaja

Julkaistu
2000 (Otava)
Mistä löydät tämän kirjan
Ulkoiset linkit avaavat kirjan haun valitussa kaupassa. Saatavuus voi vaihdella.
Risingshadow

Kirjan tapahtumat

  1. Garm
    antoi kirjalle arvosanan 8/10
  2. Samosar
    antoi kirjalle arvosanan 10/10
  3. Rituri
    antoi kirjalle arvosanan 8/10
  4. Aliasy
    antoi kirjalle arvosanan 8/10
  5. Fitzz
    antoi kirjalle arvosanan 8/10
  6. Narniera
    antoi kirjalle arvosanan 6/10
  7. Iivari
    antoi kirjalle arvosanan 6/10
  8. Lis
    antoi kirjalle arvosanan 8/10
  9. Jedevela
    antoi kirjalle arvosanan 4/10
  10. Joukahainen
    antoi kirjalle arvosanan 6/10
  11. tirretiipero
    antoi kirjalle arvosanan 6/10
  12. von cairus
    antoi kirjalle arvosanan 8/10
  13. Elenloth
    antoi kirjalle arvosanan 8/10
  14. Iria
    antoi kirjalle arvosanan 6/10
  15. iiris
    antoi kirjalle arvosanan 10/10
  16. mainde
    antoi kirjalle arvosanan 2/10
  17. mandariini
    antoi kirjalle arvosanan 6/10
  18. Saraneth
    antoi kirjalle arvosanan 10/10
  19. jojo
    antoi kirjalle arvosanan 6/10
  20. Dark Clark
    kirjoitti kirja-arvion