Bulevardi · #11

Maailman tärkein: Asfalttiviidakon aluskasvustossa

Harri István Mäki

5.8 / 10
6 arvosanaa

Nidottu.

Elämän ikivanhat juuret kuihtuvat kaupunkien kivimassojen keskellä. Oswald Spengler

Minun oli päästävä tästä kaupungista pois ennen kuin olisi liian myöhäistä. Koistinen

Maailman tärkein sijoittuu lähitulevaisuuteen. Eletään barrikaadien ja kaaoksen aikaa. Ihmiset yrittävät selviytyä kasvottoman vallan ja anarkian välimaastossa.

Yksi heistä on koulusta kenkää saanut Koistinen, joka aikoo karistaa kaupungin pölyt jaloistaan Milli-koiransa kanssa. Edes tyttöystävä Perhonen tai ystävä Heikki eivät saa Koistista muuttamaan mieltään. Mutta asiat muuttuvat, kun hän kohtaa Timukin, entisen parhaan ystävänsä ja nykyisen arkkivihollisensa. He käyvät kaupunkisodan keskellä omaa taisteluaan, jolla on kauaskantoiset seuraukset.

Heikki tutustuu sillä välin kotoa karanneeseen Varjo-tyttöön. Yhdessä he yrittävät auttaa Koistista. Tällä on edessään lopullinen välienselvittely Timukin kanssa. Sitä kohti edetään tankkien ja tulituksen läpi. Mutta pääpahallakin on lopulta kahdet kasvot.

Julkaistu
2003 (WSOY)
Mistä löydät tämän kirjan
Ulkoiset linkit avaavat kirjan haun valitussa kaupassa. Saatavuus voi vaihdella.

Kirjan lisätiedot

Kirjailija

Harri István Mäki

Harri István Mäki (s. 1968) on syntynyt Tampereella. Hän on sekä Suomen että Unkarin kansalainen. Mäki on opiskellut dramaturgiaa Tampereen yliopistossa. Kirjailija, teatteriohjaaja ja kirjoittajakouluttaja Mäki toimii päätyökseen Oriveden opistolla sanataiteen opettajana ja vararehtorina. Hänen perheeseensä kuuluu tutkija Leena ja useita lemmikeitä, kuten chihuahua Sihis. Harri István Mäki harrastaa muun muassa elokuvia, piirtämistä, lukemista, matkustamista ja ruuanlaittoa.

Kustantaja

WSOY

Risingshadow'ssa 1 433 julkista kirjaa tällä kustantajanimellä.

Viimeisimpiä julkaisuja