Yön aaveet

James Herbert

6.6 / 10
16 arvosanaa

Alkuteos ilmestynyt 1988. Suomentanut Tarmo Haarala. Sidottu, kansipaperi.

Sietämättömän tiheää psykologista jännistystä!

David Ash, yliluonnollisten ilmiöiden tutkija, kutsutaan syrjäiseen huvilaan, jossa kummittelee. Siellä hän tapaa oudon Mariellin perheen – veljekset Robertin ja Simonin, heidän sisarensa Christinan ja tätinsä Nancy Tessin.

Oudot tapahtumat vyöryvät Davidin ylle. Hän huomaa olevansa tilanteessa, jota ei voi hallita, ahdistettuna ja takaa-ajettuna. Hän joutuu tekemään tiliä paitsi nykyisyyden myös menneisyyden kanssa.

James Herbert on Euroopan johtava kauhukirjoittaja, jonka romaanit ovat olleet bestsellerlistojen kärjessä sekä Euroopan maissa että USA:ssa.

Julkaistu
1989 (Gummerus)
Mistä löydät tämän kirjan
Ulkoiset linkit avaavat kirjan haun valitussa kaupassa. Saatavuus voi vaihdella.

Kirjan lisätiedot

Kirjailija

James Herbert

James Herbert (1943–2013) oli englantilainen kauhukirjailija. Herbert työskenteli nuorena mainostoimistossa ja alkoi kirjoittaa 28-vuotiaana romaaneja. Päätoimiseksi kirjailijaksi hän jäi vuonna 1976. Hänen kirjojaan on käännetty 34 kielelle ja myyty yli 54 miljoonaa kappaletta. Herbertin kaksi ensimmäistä kirjaa, Rotat (1974) ja Usva (1975) ovat suoraviivaisia katastrofiromaaneja. Yön aaveet (1988) on goottilaisen kummitustarinan muunnelma. James Herbertin harrastuksiin kuuluivat kitaran ja pianon soitto, maalaaminen ja jalkapallon pelaaminen. Hänellä oli kolme tytärtä. Lähteitä Ulkomaisia kauhukirjailijoita. Toimittaneet Jukka Halme ja…

Kustantaja

Gummerus

Risingshadow'ssa 466 julkista kirjaa tällä kustantajanimellä.

Viimeisimpiä julkaisuja