Alkuteos ilmestynyt 2007. Suomentanut Jaana Nikula. Sidottu, kansipaperi. Nidottu painos 2013.

”Ehkä meidän Tovestamme tulee vielä kerran suuri taiteilija. Todella suuri!”

Näin kirjoitti nuori sotilas Viktor Jansson rintamalta rakastetulleen Signelle, kun Suomessa riehui sisällissota. Viktor Janssonin haave toteutui. Tovesta tuli todella suuri taiteilija, joka kuvillaan ja teksteillään teki Janssonin nimen tunnetuksi kaukana Suomen ja Euroopan rajojen ulkopuolella.

Tove Janssonin värikäs elämä on etsinnän, työn ja rakkauden täyteinen kertomus. Menestystarina sai alkunsa jo 1950-luvulla, kun muumikuume levisi ensimmäistä kertaa. Maalausten ja muumipeikkojen taustalla taiteilija kävi jatkuvaa kamppailua velvollisuuksien ja toiveiden, oman tahdon, halun ja vastuun välillä. Tove Jansson etsi koko elämänsä uusia ilmaisun tapoja taiteessa ensimmäisistä piirroksista viimeiseen kirjaansa saakka.

Boel Westin on ainoa tutkija, joka on saanut vapaasti tutustua koko Tove Janssonin yksityiseen arkistoon. Tämän ensimmäisen suuren Tove Janssonin elämäkerran perustana ovat lukuisat aiemmin tuntemattomat kirjeet perheelle ja ystäville, päiväkirjat, luonnoskirjat ja muu materiaali.

Julkaistu
19.4.2008 (Schildts)
Alkuperäinen nimi
Tove Jansson: Ord, bild, liv
Suomentanut
Jaana Nikula

Lukijoiden keskustelut

Mitä ajatuksia tämä kirja herätti? Aloita ensimmäinen keskustelu.

Voit osallistua ilman käyttäjätiliä.

Aloita keskustelu
Mistä löydät tämän kirjan
Ulkoiset linkit avaavat kirjan haun valitussa kaupassa. Saatavuus voi vaihdella.
Risingshadow

Arvosanajakauma

Näin lukijoiden antamat arvosanat jakautuvat asteikolla 1–10.

100
91
82
70
61
50
40
30
20
10
Risingshadow

Mitä sinä ajattelit kirjasta?

Jaa oma kokemuksesi muiden Risingshadow-lukijoiden kanssa.

Risingshadow

Lukijoiden arviot

1 arvio

Mitä Risingshadow'n lukijat ajattelevat tästä kirjasta

8/10

Elämäkerta valaisee monipuolisesti Tove Janssonin elämänvaiheita ja tuotantoa. Teoksessa avataan Janssonin tuotannon syntyvaiheita ja -taustoja. Jos ei kuitenkaan halua lukea jatkossa Janssonin teoksia biografisesta näkökulmasta, kannattaa tämän teoksen lukemista harkita tarkkaan. Teos tullee väistämättä vaikuttamaan jollain tavalla siihen, miten esimerkiksi muumikirjoja tulee lukeneeksi. Jos taas juuri yhteydet kirjailijan elämään kiinnostavat, suosittelen tätä teosta lämpimästi. 

Annan teokselle yhden tähden kunnioittavasta sävystä, toisen mukaansatempaavasta kielestä, kolmannen kattavasta ja pätevästä lähdemateriaalista ja neljännen kuvituksesta, joka helpottaa ymmärtämään, mitä kuvataide(teoksia) milloinkin kuvaillaan. Viides tähti jää saamatta siksi, että kuvaliitteet eivät lopulta silti ole tarpeeksi kattavia.

Suosittelen teosta Janssonin tuotannon taustoista ja kotimaisen kuvataiteen historiasta kiinnostuneille. 

Risingshadow

Lukijoiden suosikkeja