Plumeriaveranta

Mia Couto

10.0 / 10
1 arvosana

Alkuteos ilmestynyt 1996. Suomentanut Sanna Pernu. Sidottu, kansipaperi.

Kiehtova tarina Mosambikista maagisen realismin hengessä.

Tarinan kertoja on kuollut Ermelindo Mucanga, joka on haudattu ”väärään paikkaan” plumeriapuun juurelle, siirtomaavallanaikaisen linnoituksen verannan viereen. Linna toimii nyt vanhainkotina, joka on unohtunut viidakon keskelle ja jonka harvat asukkaat elävät oman onnensa nojassa, kaikkien unohtamana – ja miinakenttien ympäröimänä.

Muurahaiskäpy ilmoittaa Ermelindolle, että tämän on palattava jonkun elävän, mutta pian kuolevan ihmisen ruumiiseen voidakseen kuolla uudestaan ja tullakseen kunnolla haudatuksi. Niinpä Ermelindo asettuu poliisikomisario Izidine Naítaan, joka tulee tutkimaan tyrannimaisen vanhainkodin johtajan murhaa ja jonka on määrä kuolla kuusi päivää myöhemmin.

Vanhainkodin asukkaiden elämäntarinoiden kautta käydään läpi Mosambikin siirtomaavallan ja itsenäisyyden jälkeistä aikaa ja käsitellään rotukysymyksiä sekä afrikkalaisia uskomuksia, luonnon, kasvien ja eläinten merkitystä uskomuksissa ja tarinoissa.

”Plumeriaveranta vaeltaa toden ja taianomaisen välillä. Henget elävät, kuolleet puhuvat ja tuntevat siinä missä elävätkin. Lähes runollinen ilmaisutapa on yhtä paljon arvossaan kuin yksinkertainen dialogikin.” – Arto Tuominen, Tiedonantaja

Julkaistu
lokakuu 2006 (Like)
Alkuperäinen nimi
A Varanda do Frangipani
Mistä löydät tämän kirjan
Ulkoiset linkit avaavat kirjan haun valitussa kaupassa. Saatavuus voi vaihdella.
Selaa kaikkia Lukusalin keskusteluja