Saattaja

Mia Vänskä

6.2 / 10
29 arvosanaa

Kansi: Jussi S. Karjalainen. Sidottu, kansipaperi.

Kauhuesikoinen Stephen Kingin hengessä

Kaikki alkoi, kun Lilja muutti entiseen kotitaloonsa. Kellarin valot räpsyivät ja keskelle lattiaa ilmestyi tyhjästä lätäkkö. Talon edelliset asukkaat olivat lähteneet nopeasti, kuin pakoon. Kun naapurin vanha nainen puukotetaan raa’asti ja Liljan äiti löytyy kotitalon kellarista koomaan vajonneena, Liljan lapsuusmuistot ja painajaiset alkavat loksahdella yhteen: Liljalla on erityislaatuinen kyky, jota hänen odotetaan käyttävän.

”Tähän maailmaan syntyy joskus heikkoja kohtia, joista eksyneet sielut pääsevät harhailemaan elävien maailmaan. Kun ne kohtaavat ihmisiä, ne aistivat näiden elinvoiman ja pyrkivät kohti valoa. Sinun täytyy saattaa eksyneet toiselle puolelle.”

Lilja yrittää työntää tehtävän mielestään, mutta hänen on kohdattava vastuunsa – eksyneet ovat täynnä vihaa, joka purkautuu viattomiin ja ottaa nämä valtaansa. Kun Liljan ystävä joutuu vastakkain eksyneen kanssa, päätöstä ei voi lykätä – hänen on astuttava maailmaan, jonka hän tuntee vain vanhoista taruista.

Saattaja on vahva kertomus kohtalon väistämättömyydestä ja vastuuseen kasvamisesta, se raottaa myös verhoa muinaisten myyttien todellisuuteen. Teoksen piinaavuus syntyy nimettömästä uhkasta, jonka kylmän hengityksen tuntee koko ajan niskassaan.

”Retki tuonpuoleiseen on elokuvamaisen tehokas, kammottava ja yllättävä.” – Annamari Saure, Me Naiset

”Mia Vänskän romaani on vangitseva, hermoja raastavan jännittävä ja mielikuvituksellisen rikas. – – psykologinen jännitys kasvaa sivu sivulta kohtaus kohtaukselta käsinkosketeltavan karmivaksi. Ote säilyy viimeiseen pisteeseen asti.” – Juha Vähäkangas, Kaleva

"Juoni kääntyy kutkuttavasta karmivuudesta vetäväksi jännitykseksi." – Helsingin Sanomat

"Vänskä yhdistää onnistuneesti kummitusjutun juonteet vaikeiden parisuhteiden juonteisiin." – Keskisuomalainen

Julkaistu
19.8.2011 (Atena)
Mistä löydät tämän kirjan
Ulkoiset linkit avaavat kirjan haun valitussa kaupassa. Saatavuus voi vaihdella.
Selaa kaikkia Lukusalin keskusteluja