Saattaja
Kansi: Jussi S. Karjalainen. Sidottu, kansipaperi.
Kauhuesikoinen Stephen Kingin hengessä
Kaikki alkoi, kun Lilja muutti entiseen kotitaloonsa. Kellarin valot räpsyivät ja keskelle lattiaa ilmestyi tyhjästä lätäkkö. Talon edelliset asukkaat olivat lähteneet nopeasti, kuin pakoon. Kun naapurin vanha nainen puukotetaan raa’asti ja Liljan äiti löytyy kotitalon kellarista koomaan vajonneena, Liljan lapsuusmuistot ja painajaiset alkavat loksahdella yhteen: Liljalla on erityislaatuinen kyky, jota hänen odotetaan käyttävän.
”Tähän maailmaan syntyy joskus heikkoja kohtia, joista eksyneet sielut pääsevät harhailemaan elävien maailmaan. Kun ne kohtaavat ihmisiä, ne aistivat näiden elinvoiman ja pyrkivät kohti valoa. Sinun täytyy saattaa eksyneet toiselle puolelle.”
Lilja yrittää työntää tehtävän mielestään, mutta hänen on kohdattava vastuunsa – eksyneet ovat täynnä vihaa, joka purkautuu viattomiin ja ottaa nämä valtaansa. Kun Liljan ystävä joutuu vastakkain eksyneen kanssa, päätöstä ei voi lykätä – hänen on astuttava maailmaan, jonka hän tuntee vain vanhoista taruista.
Saattaja on vahva kertomus kohtalon väistämättömyydestä ja vastuuseen kasvamisesta, se raottaa myös verhoa muinaisten myyttien todellisuuteen. Teoksen piinaavuus syntyy nimettömästä uhkasta, jonka kylmän hengityksen tuntee koko ajan niskassaan.
”Retki tuonpuoleiseen on elokuvamaisen tehokas, kammottava ja yllättävä.” – Annamari Saure, Me Naiset
”Mia Vänskän romaani on vangitseva, hermoja raastavan jännittävä ja mielikuvituksellisen rikas. – – psykologinen jännitys kasvaa sivu sivulta kohtaus kohtaukselta käsinkosketeltavan karmivaksi. Ote säilyy viimeiseen pisteeseen asti.” – Juha Vähäkangas, Kaleva
"Juoni kääntyy kutkuttavasta karmivuudesta vetäväksi jännitykseksi." – Helsingin Sanomat
"Vänskä yhdistää onnistuneesti kummitusjutun juonteet vaikeiden parisuhteiden juonteisiin." – Keskisuomalainen
Mia Vänskä
Mia Vänskä (s. 1972) on valmistunut Tampereen yliopistosta pääaineenaan englantilainen filologia. Hän työskentelee IT-alalla ja kirjoittaa työkseen teknistä dokumentaatiota. Kirjoittamisen ja lukemisen lisäksi hän harrastaa lenkkeilyä ja on myös pääkaupunkiseudun teatteritarjonnan suurkuluttaja.
Kirja-arvioita
Pidän niinsanotuista perinteisistä, arkiseen ja realistiseen ympäristöön sijoittuvista kummitustarinoista, joten Saattajan takakansiteksti vaikutti lupaavalta. Kirjan alkuosasssa kauhuainekset toimivatkin kohtalaisen hyvin, ja ainakin minun mielenkiintoni pysyi yllä miettiessä, mistä keskushenkilö Liljan lapsuudenkodin oudoissa tapahtumissa mahtaakaan olla kyse. Juoni alkaa rakentua pienistä palasista Liljan ryhtyessä selvittämään outojen tapahtumien taustoja. Puolenvälin toisella puolella tarina alkaa kuitenkin taipua kauhusta ja jännityksestä jonkinlaiseksi sadunomaiseksi fantasiaksi. Tapahtumia todellisuuden tuolla puolen kuvataan sinänsä hyvin ja mielikuvituksellisesti, mutta kun on orientoitunut jännittämään ja lukemaan kauhua, en voinut olla pettymättä tiettyyn jännitteen hajoamiseen. Olisi myös ollut mielenkiintoista jos teos olisi tarjonnut vaikkapa jonkin uuden tai yllättävän näkökulman myytteihin ja kansanperinteeseen josta se ideansa ammentaa, mutta tällainen "näkemyksellisyys" jäi kirjasta uupumaan, eikä lukija niin ollen pääse yllättymään. Ihmissuhteiden ja psykologisemman aineksen kuvaaminen jää melko pintapuoliseksi. Henkilöt ovat siinä määrin ohuita, ettei heidän taustoistaan tai salaisuuksistaan jaksa mitenkään erityisesti kiinnostua. Kuitenkin ihmisten väliset juonikuviot ovat varsin keskeinen osa kirjaa. Saattaja on silti kohtalaisen ehjästi ja tyylikkäästi kirjoitettu, ihan tasapainoinen kauhua ja fantasiaa yhdistelevä romaani. Sen suurimmaksi miinukseksi jää pienen tylsyyden ohella yllätyksettömyys.
Lilja yllättää miehensä petipuuhista vieraan naisen kanssa, ja muuttaa sen seurauksena omilleen vanhaan kotitaloonsa. Elämä näyttää asettuvan uomilleen, mutta pian alkaa tapahtua outoja: valot syttyvät ja sammuvat itsestään, tavaroita putoilee seiniltä, peilissä näkyy tummia häivähdyksiä ja kellarin lattialle ilmestyy omituinen musta läikkä. Lilja alkaa entistä useammin nähdä ahdistavia unia ja näkyjä, ja pian alkaa vaikuttaa siltä, että kaiken takana on jokin sellainen, joka ei ole tästä maailmasta - ja kaiken lisäksi Liljan äiti näyttää tietävän asioista enemmän kuin haluaa kertoa. Mia Vänskän esikoisteos "Saattaja" (Atena, 2011) alkaa ihan lupaavasti ja sisältää muutaman kohtalaisen hyytävän kohtauksen, mutta teksti taantuu viimeistään puolivälin jälkeen lähestulkoon yhtä hölmöksi kuin Mikko Karpin kauhua, fantasiaa ja suomalaiskansallista perinnettä yhdistelevä "Väinämöisen vyökin". Loppuratkaisu on naiivi, eivätkä henkilöiden kohtalot jaksa sanottavammin kiinnostaa. Kustantajan Stephen King -vertaukset eivät tunnu oikeutetuilta, tosin täytyy myöntää, etten ole angloamerikkalaisen kauhun bestselleristin huonoimmiksi haukuttuja romaaneja lukenut...