Mayojen testamentti · #2

Ylösnousemus

Steve Alten

4.7 / 10
10 arvosanaa

Alkuteos ilmestynyt 2004. Suomentanut Ilkka Rekiaro. Sidottu, kansipaperi.

Ylösnousemus jatkaa siitä mihin Mayojen testamentti jäi.

Michael Gabriel pelasti ihmiskunnan tuhoutumiselta talvipäivänseisauksen aikaan 2012 ja katosi. Mutta kuten 500 vuotta sitten mayojen Popol Vuhissa ennustettiin, Michaelille syntyi kaksi poikaa: vaaleatukkainen, sinisilmäinen Jacob, joka on saanut lahjakseen epäinhimilliset fyysiset kyvyt, huikean älykkyyden ja kyvyn oivaltaa maailmankaikkeutta, sekä tummatukkainen Immanuel, joka torjuu geneettisen kutsumuksensa ja haluaa vain elää normaalia elämää. Ainoastaan yhdistämällä voimansa Gabrielin kaksoset voivat saada isänsä takaisin ja estää ihmiskuntaa toistamasta itsetuhoista käytöstä.

Mutta sinä kohtalokkaana päivänä kun kaksoset syntyvät, syntyy myös kaunis ja skitsofreeninen Lilith. Hänen kutsumuksensa on synkempi ja se johdattelee häntä kohti mayojen helvettiä Xibalbaa – ja kohti mahtavaa taistelua hyvän ja pahan välillä.

Julkaistu
4.10.2012 (Bazar)
Mistä löydät tämän kirjan
Ulkoiset linkit avaavat kirjan haun valitussa kaupassa. Saatavuus voi vaihdella.
Risingshadow

Kirjan tapahtumat

  1. Gespenst
    antoi kirjalle arvosanan 6/10
  2. Gespenst
    lisäsi kirjan omistettuihin
  3. Nylkky
    lisäsi kirjan omistettuihin
  4. Tom
    antoi kirjalle arvosanan 7/10
  5. Tom
    lisäsi kirjan omistettuihin
  6. Book_Fandom
    lisäsi kirjan lukulistalle
  7. Tiiti83
    lisäsi kirjan omistettuihin
  8. HUHHII
    antoi kirjalle arvosanan 6/10
  9. sofi
    lisäsi kirjan lukulistalle
  10. Kata
    lisäsi kirjan omistettuihin
  11. vaahtopupu
    lisäsi kirjan lukulistalle
  12. Veerama
    lisäsi kirjan lukulistalle
  13. Jussi
    muokkasi kirjan tietoja
  14. Jussi
    lisäsi kirjan tietokantaan
  15. Takkuturkki
    lisäsi kirjan lukulistalle
  16. Darknikato
    lisäsi kirjan lukulistalle
  17. Lara^
    lisäsi kirjan lukulistalle
  18. Nafisan
    lisäsi kirjan lukulistalle
  19. Kuunsirppi
    lisäsi kirjan lukulistalle