Across the Universe · #2

Miljoona aurinkoa

Beth Revis

7.8 / 10
141 arvosanaa

Alkuteos ilmestynyt 2012. Suomentanut Outi Järvinen. Etukannen kuva: Michael Frost. Sidottu.

Rakkaus joka ei ole valinta, ei ole rakkautta ollenkaan.

Amy: "En tiedä kuka minä olen täällä. Ilman vanhempiani en ole tytär. Ilman Maata tunnen itseni hädin tuskin ihmiseksi. Tarvitsen jotain. Jotain mikä täyttäisi minut jälleen. Jotain mikä määrittelisi minut. "

Seuraaja: "Minun täytyy keksiä, mitä ihmettä teemme aluksen moottorille – jos sille nyt ylipäätään pystyy tekemään mitään – mutta en voi korjata alusta ennen kuin korjaan sen minkä rikoin Amyssa."

Kun totuus avaruusaluksesta ja sen taittamasta matkasta paljastuu ja uusi planeetta tuntuu liukuvan valovuosien päähän, elämä Varjeluksella on luisumassa yhä syvemmälle kaaokseen. Tällä välin Seuraaja on ottanut langat käsiinsä ja yrittää olla sellainen johtaja kuin on aina halunnut olla. Hämmentynyt Amy taas on oppinut kätkemään todellisen luontonsa ja elämä Maassa tuntuu yhä enemmän kaukaiselta unelta. Vain yksi totuus on muuttumaton: Amyn ja Seuraajan on paettava yhdessä.

Futuristisen ja hyytävän jännitystrilogian toinen osa.

Julkaistu
25.1.2013 (Otava)
Suomentanut
Outi Järvinen
Mistä löydät tämän kirjan
Ulkoiset linkit avaavat kirjan haun valitussa kaupassa. Saatavuus voi vaihdella.
Risingshadow

Kirjan tapahtumat

  1. Jenny
    lisäsi kirjan omistettuihin
  2. Pippin
    antoi kirjalle arvosanan 10/10
  3. Pippin
    aloitti kirjan lukemisen
  4. manaatti
    lisäsi kirjan lukulistalle
  5. Dark_Queen
    lisäsi kirjan lukulistalle
  6. Morris
    lisäsi kirjan omistettuihin
  7. Pippin
    lisäsi kirjan omistettuihin
  8. Vallu
    lisäsi kirjan lukulistalle
  9. katruska
    lisäsi kirjan lukulistalle
  10. Pinjaana
    lisäsi kirjan lukulistalle
  11. Niernen
    lisäsi kirjan lukulistalle
  12. *flash*
    lisäsi kirjan lukulistalle
  13. kyyhkynen
    lisäsi kirjan lukulistalle
  14. Villapumi
    lisäsi kirjan lukulistalle
  15. Miaaas
    lisäsi kirjan lukulistalle
  16. Lauruska
    lisäsi kirjan lukulistalle
  17. ilonaa
    lisäsi kirjan lukulistalle
  18. saarayy
    lisäsi kirjan lukulistalle
  19. miituzga
    lisäsi kirjan lukulistalle
  20. Elluxoxo
    lisäsi kirjan lukulistalle