Ilmestynyt ensin sähkökirjana 2012. Nidottu.

Monikansallinen tutkimusalus ajautuu Grönlannin edustalla epätavallisen rajuun myrskyyn, jonka loputtua mikään ei ole ennallaan. Yhteydet muuhun maailmaan katkeavat täydellisesti, eikä tähtitaivaskaan näytä oikealta. Alus löytää maata, mutta miehistölle käy pian selväksi, etteivät he ole Grönlannissa. Aluksen miehistö joutuu ankaraan selviytymistaisteluun samanaikaisesti sekä tutunoloisessa, että oudossa maailmassa, missä mikään ei ole aivan sitä, miltä se näyttää. Kuolleilla kukkuloilla liikkuu vaitelias hahmo, joka kansansa viimeisenä vartioi ikivanhaa ja mahdollisesti tappavaa salaisuutta. Tutkimusaluksen saapuminen käynnistää tapahtumien ketjureaktion, jossa panokset ovat kovat, mutta kukaan ei tiedä mikä tai kuka peliä lopulta pelaa.

Myrsky on Viimeinen-sarjan ensimmäinen osa.

Julkaistu
joulukuu 2013 (Kanttarelli Publishing)
Mistä löydät tämän kirjan
Ulkoiset linkit avaavat kirjan haun valitussa kaupassa. Saatavuus voi vaihdella.
Viimeinen

Kirjasarja

Kaikki sarjatiedot →
Risingshadow

Arvosanajakauma

Näin lukijoiden antamat arvosanat jakautuvat asteikolla 1–10.

102
90
80
70
60
50
40
30
20
10
Risingshadow

Mitä sinä ajattelit kirjasta?

Jaa oma kokemuksesi muiden Risingshadow-lukijoiden kanssa.

Risingshadow

Lukijoiden arviot

1 arvio

Mitä Risingshadow'n lukijat ajattelevat tästä kirjasta

10/10

Jumankauta, suomalainen "King" Viime vuonna luin Myrskyn, nyt ostin Aamun. Ihan mulle tuntematon veijari, vaan toivon hänen kirjoittavan piiiitkiä romaaneita vielä kymmeniä!

Risingshadow

Lukijoiden suosikkeja