Seikkailu merenpohjassa
Alkuteos ilmestynyt 1933.
1. laitos: Pipu ja Kalle ja Ahdin mustekalat. Kuvataide, 1933.
2. laitos: Seikkailu merenpohjassa. Suomentanut Sirke Happonen. WSOY, 2014. Sidottu.
Tove Janssonin ensimmäinen julkaistu kirja, jonka hän kirjoitti ja kuvitti 13-vuotiaana! Kirja kuitenkin ilmestyi vasta viisi vuotta myöhemmin.
Maikki, Mauno ja koira ajavat omatekoisella autolla rinnettä alas merenpohjaan. Siellä merenneito vie lapset Näkin luo. Tämä määrää heidät töihin, ruokkimaan mustekalojen poikasia. Lähistöllä vaanivat vaaralliset miekkakalat, mutta onneksi ihmepelastus osuu kohdalle, ja lapset pääsevät takaisin kotiin äidin luo – syömään mustekalakeittoa! Nuoren Janssonin tavassa kertoa erottuvat sittemmin muumikirjoista tutuiksi tulleet äkilliset, hullunkuriset juonenkäänteet. Teksti on myöhempien kuvakirjojen tapaan runomuotoinen, ja kuvituksessa on jo sarjakuvan tehokeinoja.
Kirja ilmestyi ensimmäisen kerran yhtaikaa ruotsiksi ja suomeksi vuonna 1933 salanimellä Vera Haij. Nyt julkaistavassa laitoksessa on uusi Sirke Happosen suomennos ja kirjaa taustoittava artikkeli.
Tove Jansson
Tove Jansson (1914–2001) oli kirjailija, taidemaalari, piirtäjä ja Muumi-hahmojen luoja. Jansson piti suurimpina kirjallisina esikuvinaan Lewis Carrollia ja Franz Kafkaa.
Tove Jansson syntyi Helsingissä taiteilijaperheeseen. Hänen isänsä oli kuvanveistäjä Viktor Jansson ja äitinsä piirtäjä Signe Hammarsten. Tove Jansson on muistellut lapsuuttaan vuonna 1968 ilmestyneessä teoksessa Kuvanveistäjän tytär. Tove Jansson opiskeli Tukholman taideteollisessa oppilaitoksessa, Suomen taideyhdistyksen piirustuskoulussa Ateneumissa ja Ecole d'Adrien Holy’ssa Pariisissa. Hänen julkinen uransa alkoi piirroksilla pilalehti Garmnissa 1929.