Talon-saaga · #1

Lohikäärmeet

Julie Kagawa

7.9 / 10
69 arvosanaa

Alkuteos ilmestynyt 2014. Suomentanut Eeva Parviainen. Sidottu, kansipaperi.

Julie Kagawan uutta luovassa trilogiassa ihmishahmoihin kätkeytyneet lohikäärmeet vaeltavat keskuudessamme...

Talon-saagan ensimmäinen osa

Kauan sitten Pyhän Yrjänän Veljeskunta onnistui hävittämään lähes kaikki lohikäärmeet. Jäljelle jääneet kätkeytyivät ihmishahmoihin ja ovat siitä lähtien eläneet ihmisten joukossa. Ajan myötä heitä on yhä enemmän, ja he ovat entistä vahvempia ja ovelampia. He ovat luoneet maailmanlaajuisen Talon-organisaation, joka kokoaa yhteen kaikki lohikäärmeet ja joka on nyt valmis kaappaamaan vallan ihmisiltä.

Ember ja Dante Hill ovat nuoria lohikäärmeitä, jotka ovat kasvaneet sisaruksina Talonin salaisessa laitoksessa. Heidät on valmennettu soluttautumaan ihmisten joukkoon, ja loppukokeessa heidät sijoitetaan Crescent Beachin rantakaupunkiin. Teinielämä kiehtoo Emberiä ja hän haluaa kokea vielä yhden kesän vapaudessa ennen kuin hänelle osoitetaan lopullinen paikka Talonin organisaatiossa. Mutta yhtäkkiä Emberin maailmaan ilmestyy säännöistä piittaamaton lohikäärme kyseenalaistaen kaiken sen mitä Ember on oppinut.

Garret Xavier Sebastian on vain seitsemäntoistavuotias, mutta jo parkkiintunut lohikäärmeiden tappaja. Pyhän Yrjänän Veljeskunnan sotilaana hänen tehtävänään on eliminoida kaikki lohikäärmeet – varsinkin nuoret. Nyt hänet lähetetään Crescent Beachin kaupunkiin, missä hänen tulee jäljittää kaksi mahdollista Talonin agenttia ja eliminoida heidät. Mutta ensin hänen on varmistuttava siitä, että he todellakin ovat lohikäärmeitä, mikä Ember Hillin kohdalla ei ole niin yksinkertaista. Emberin rohkeus, itseluottamus ja tahto saavat Garretin maailman sekaisin. Kuinka paljon hän on valmis antamaan periksi selvittäessään totuutta lohikäärmeistä?

”Labyrintti on täynnä Pyhän Yrjänän sotilaita”, sanoi kouluttajani. ”He kaikki jahtaavat sinua ja haluavat tappaa sinut. Tervetuloa koulutuksesi toiseen vaiheeseen.”

Julkaistu
27.4.2016 (HarperCollins Nordic)
Englanniksi
Talon (2014) →
Mistä löydät tämän kirjan
Ulkoiset linkit avaavat kirjan haun valitussa kaupassa. Saatavuus voi vaihdella.
Risingshadow

Kirjan tapahtumat

  1. Breza
    lisäsi kirjan lukulistalle
  2. Venla Torvelainen
    lisäsi kirjan lukulistalle
  3. Venla Torvelainen
    lisäsi kirjan ostoslistalle
  4. Varjovaras
    lisäsi kirjan lukulistalle
  5. Veadela
    lisäsi kirjan lukulistalle
  6. Jossu89
    lisäsi kirjan lukulistalle
  7. lumikkki___
    lisäsi kirjan lukulistalle
  8. Truuners95
    lisäsi kirjan ostoslistalle
  9. Kiiuski
    lisäsi kirjan lukulistalle
  10. Risingshadow-ylläpito
    lisäsi kirjan lukulistalle
  11. Catherine
    lisäsi kirjan lukulistalle
  12. Arra
    lisäsi kirjan lukulistalle
  13. Jussi
    lisäsi kirjan tietokantaan