Selaa sarjan kirjoja
Neljäs oppilas

Kirjasta

Alkuteos ilmestynyt 2009. Suomentanut Nana Sironen. Sidottu.

\"Teräväsilmäisen närhen ja karjuvan leijonan jälkeen tulee rauha…\"

Myrskyklaanin parantaja Närhisulka ja hänen veljensä Leijonaroihu tietävät kuuluvansa kissakolmikkoon, joka muinaisen ennustuksen mukaan saa käpäliinsä tähtien voiman. Nyt veljekset odottavat Tähtiklaanilta merkkiä siitä, kuka voisi olla kolmas ennustuksen tarkoittama kissa.

Samaan aikaan kaksi nuorta Myrskyklaanin kissaa, Kyyhkypentu ja Murattipentu, ovat juuri pääsemässä oppilaiksi. Pian toinen siskoksista näkee enneunen ja alkaa huomata epätavalliset kykynsä.

Keskellä klaaneja piinaavaa ankaraa kuivuutta vannotaan valoja, annetaan lupauksia ja ratkaistaan arvoituksia, jotka kietovat kolmen valitun kohtalot lopullisesti yhteen.

Tähtien enne on neljäs Soturikissat-sarja, jonka tapahtumat alkavat noin kuusi kuuta Kolmikon mahti -sarjan päätösosan jälkeen. Sarjassa seurataan Närhisulan, Leijonaroihun, Kyyhkytassun ja Murattitassun vaiheita sekä soturikissaklaanien ja Synkän Metsän ajautumista viimeiseen taisteluun.

Hanki kirja Osta tai kuuntele
Linkit avaavat tämän kirjan haun valitussa kaupassa. Saatavuus voi vaihdella.
Lukijan ääni

Nostettu kirja-arvio

Kirja-arviot →
Soturikissat: Tähtien enne

Kirjasarja

Kaikki sarjatiedot →
Risingshadow

Lukijoiden suosikkeja

Tutustu kirjailijaan

Erin Hunter

Salanimi Erin Hunterin taakse kätkeytyy seitsemän britti- ja yhden amerikkalaiskirjailijan tiimi: Victoria Holmes, Kate Cary, Cherith Baldry, Gillian Philip, Inbali Iserles, Tui T. Sutherland, Kasey Widhalm ja Rosie Best.

Tutustu kirjailijaan