Kertomus Josir Jalatvan eriskummallisesta elämästä on jälleen Enorannalta vahva näyte. Pidän kovasti kirjailijan tavasta kirjoittaa, kuvaus on vahvaa. Ei niinkään ympäröivän maailman tai tapahtumien kuvailu, vaan nimenomaan henkilöiden ja tunteiden kuvaus. Koko (tai ainakin melkein koko) tunteiden kirjo oli kirjassa läsnä. Tykkäsin myös siitä, miten erilaisille henkilöille annettiin tilaa olla juuri omanlaisiaan. Enoranta ymmärsi henkilöitään. Vahvana juonteena kirjassa oli rakkauden ja ruumiillisuuden pohtiminen. Pidin kyllä siitä, mutta välillä se teki kirjasta raskaan lukea. En usko, että kirja olisi kauheasti kärsinyt jos siitä olisi tullut jonkun verran lyhyempi. Asiaa kun vain tuli välillä vähän liikaa. Juonihan ei sinänsä kovin polveileva ole.
Olisin antanut numeroksi 4-, mutta kun se ei ole mahdollista, 4 on parempi kuin 3,5. Sen verran hyvästä kirjasta on kyse.