Neiti Kymenen ihmeellinen talo

Kirjasta

Kuvittanut Teemu Juhani. Sidottu.

Palkitun tekijän fantasian täyteinen satu rohkeudesta, virheistä ja itsensä hyväksymisestä.

Kaukaisen kylän korkeimmalla kukkulalla seisoo Neiti Kymenen arvoituksellinen talo. Neiti ei pidä ihmisistä, eikä talossa hänen lisäkseen ole muita kuin apinoita, mutta puutarhan hurjat bengalintiikeritkään eivät pidä eräitä poissa.

Sillä yhtenä päivänä neidin ovelle ilmestyy utelias, likainen pikkupoika, joka ei suostu lähtemään ennen kuin on löytänyt kadonneen Rohkeutensa. On salaisuuksia, jotka ovat odottaneet liian pitkään, ja arvoituksia, jotka haluavat tulla ratkaistuksi.

Hanki kirja Osta tai kuuntele
Linkit avaavat tämän kirjan haun valitussa kaupassa. Saatavuus voi vaihdella.
Risingshadow

Lukijoiden suosikkeja

Tutustu kirjailijaan

Magdalena Hai

Magdalena Hai (kirjailijanimi, s. 1978) on kotoisin Keski-Suomesta. Hän on opiskellut Turun yliopistossa muun muassa kulttuurintutkimusta. Nykyisin Hai majailee Maskussa. Hain Kerjäläisprinsessa (2012) on ensimmäinen suomalainen steampunk-romaani. Vuonna 2018 Haille myönnettiin Tulenkantaja-palkinto saturomaanista…

Tutustu kirjailijaan