Tarvitseeko maapallon kantokyvyn rajoissa pysyäkseen luopua materialismista? Tämän ison ja ääriajankohtaisen kysymyksen Elli Leppä lukijaltaan - ja samalla itseltään - kysyy. Kysymykseen vastaamisen tueksi hän tarjoaa kymmeniä sivuja lyyristä pohdintaa aiheesta.
Kokonaisuudessaan pidin teoksesta valtavasti, vielä Seisauksia tasauksiakin enemmän. Kaikki runot eivät iskeneet vertaisella voimalla tajuntaan, mutta parhaimmat pysäyttivät, herättivät monenlaisia ajatuksia ja tunteita surusta riemuun. Erityisesti viehätyin runoista, joissa tavarapaljouteen ripustautunut kertoja oikein rypee itsesäälissään. Kuinka hykerryttävää. Ja kuinka teräviä piikkejä.