391

J. Pekka Mäkelä

5.5 / 10
33 arvosanaa

Kannen kuva: J. Pekka Mäkelä. Kansi: Tommi Tukiainen. Nidottu.

Sairaskodin hoitaja tunnistaa työtoverinsa kuvasta, joka esittää toisen maailmansodan loppuvaiheissa lentomatkalla kadonnutta rintamavalokuvaajaa. Missä tämä on ollut, ja miksi tämä ei ole vanhentunut juuri ollenkaan lähes viidessäkymmenessä vuodessa?

Hiljaisen yövuoron mittaan purkautuu kummallinen tarina kaukaa tulevaisuudesta tulleesta retkikunnasta ja sen matkaan vahingossa joutuneista ihmisistä. Retkikunta matkustaa ajassa Rooman valtakunnan hajoamisen aikaan päästäkseen käsiksi Aleksandrian maailmankuulun kirjaston kokoelmiin. Retkikunta aikoo varastaa antiikin korvaamattoman kirjallisen perinnön talteen tuleville sukupolville – ennen kuin se tuhoutuu alkavan keskiajan ja uskonkiihkoilijoiden käsissä.

Mutta kaikki ei sujukaan aivan suunnitelmien mukaan. Retkikunnalla on nyt riesanaan joukko vastentahtoisia, omasta ajastaan mitään kysymättä tempaistuja apulaisia, joita kiinnostaa kirjaston aarteita enemmän pääsy takaisin kotiin – omaan aikaansa. Eikä vuoden 391 jKr. Egypti ole muukalaisille turvallinen paikka: uskonnolliset ja etniset ristiriidat kytevät roomalaisten ja piispojen hallitseman kaupungin kaduilla.

Hoitaja työtovereineen matkustaa Egyptiin etsimään jälkiä merkillisen retkikunnan käynnistä yli 1500 vuotta aikaisemmin. Oliko koko tarina sittenkin vain pelkkää kuvitelmaa?

Kirja-arvosteluja:

” – – vuoden merkittävin kotimainen scifiromaani – –” – Pasi Karppanen, Kosmoskynä

”Tyylillisesti romaani on kiintoisa sekoitus sarjakuvamaista toimintaa ja hiljaista, pohdiskelevaa kertojanotetta – – erittäin hyvin kirjoitettu, hallittu kokonaisuus, jota on ilo lukea. [Philip K.] Dickin tavoin Mäkelällä on silmää arjen pienille ongelmille, kuten päähenkilön onnahteleville yrityksille edetä naissuhteissaan ja löytää mielekkyyttä ajan pirstomalle elämälleen.” – Juha K. Tapio, Kaleva

”Nykyaika ja historiallisen Egyptin tapahtumat kulkevat kirjassa lomittain, ja jännitys säilyy loppuun saakka. Parasta antia ovat asiantuntevat kuvaukset kuhisevasta antiikin Aleksandriasta.” – Pohjalainen

”391:n aikamatka Aleksandriaan on kiehtova lukukokemus, ja ennen kaikkea aikamatka ihmisyyteen, siihen miten vähän olemme muuttuneet aikojen saatossa ja miten vähän tulemme ehkä muuttumaan.” – Anne Leinonen, Kosmoskynä

”Egyptiin sijoittuvat jaksot ovat parhaimmillaan Aleksandriaa ja kirjaston aarteita kuvattaessa.” – Erkki Widenius, Lapin Kansa

”Nokkelia käänteitä, runsaasti yksityiskohtia, seikkailuhenkeä. – – jännitystä sarjakuvatarinan lailla.” – Matti Saurama, Ilta-Sanomat

”Mäkelä moniäänistää suomalaisen tieteiskirjallisuuden kenttää ja vie sitä osaltaan Waltari-henkisen historiallisen romaanin suuntaan.” – Suonna Kononen, Karjalainen

”J. Pekka Mäkelän romaanin 391 henkilöt ovat vahvaa tekoa.” – Annamari Saure, Me Naiset

”Mäkelä hallitsee lajityypin kielen, ja teoksessa onkin paikoin mukavan vanhanaikainen tunnelma. Liialliseen tieteellisen terminologian viljelyyn hän ei sorru, vaan teoksen lukee kyllä lajityyppiä vähemmän tuntevakin – – Mukaansatempaava lukupaketti.” – Kirsi Soini, Urjalan Sanomat

Julkaistu
7.2.2004 (Like)
Mistä löydät tämän kirjan
Ulkoiset linkit avaavat kirjan haun valitussa kaupassa. Saatavuus voi vaihdella.
Keskustelut (1)

J. Pekka Mäkelä

Iivari624 kirjaa · 985 viestiä

J. Pekan uusin kirja, Hunan, ilmestyy vihdoin tänään. Kuulin ensimmäistä kertaa kirjaprojektista kai jo kohta kuusi vuotta sitten, ja vaikken varsinaisesti historiallisen fiktion erityisystävä olekaan, odotan innolla, mitä kirja sisältää. Vuosien varrella kun on erinäisiä kurkkauksia saanut sosällöstä, sitä jotenkin odottaa paljon laajemmin kuin vain yhtä kiinnostavaa kirjaa - pikemminkin kuin pitkään lupaillut ystävä olisi vihdoin tosiaan tulossa käymään.

Iivari624 kirjaa · 985 viestiä

J. Pekka Mäkelä sai Finlandia-ehdokkuuden Hunanista! Olen valtavan onnellinen!

Vaikka mulla on omat antipatiani itse palkintoa kohtaan, ja vaikka en vieläkään ole onnistunut antamaan Hunanille aikaa tarpeeksi vaan se on yhä kesken parinsadan sivun kieppeillä, on ehdokkuus ehdottomasti ansaittu.

Ensinnäkin Hunan on (vaikka toivoakseni ei retrospektiivisti muutaman kymmenen vuoden päästä katsottuna) J. Pekan tähänastisen kirjailijanuran pääteos. Hunan ei ole edustavin, eikä minun mielestäni edes paras (tämähän toki voi muuttua lopun myötä!) J. Pekan kirjoista, mutta objektiivisesti katsottuna se on juuri sellainen merkkiteos, jonka voi nähdä olevan riittävän samaistuttava jotta suuri yleisö voi ottaa sen omakseen ja kuitenkin niin omalaatuinen, että sitä ei voi sekoittaa johonkin toiseen kirjaan vaan sen luettuaan muistaa kirkkaasti. Sen lisäksi se iskee sekä suomalaisten perinteiseen historian ja tiedon nälkään romaanien pohjana että viime vuosikymmenenä maailmalla isoksi trendiksi muodostuneeseen helppolukuisten tiiliskivien, populaarin korkeakirjallisuuden, genreen. Hunan on niinsanotusti suurteoskategoriassa, ja siksi helppo valita palkintoehdokkaaksi.

Toiseksi Hunan on kaikesta edellä sanotusta huolimatta vahvasti J. Pekan kirja. Se on syvän inhimillinen, valtaisaa ymmärrystä henkilöhahmojaan kohtaan huokuva, taidokkaasti mutta samanaikaisesti hyvin arkisesti kirjoitettu ja kohdistaa huomiota sellaisiin asioihin, jotka usein jäävät merkkiteoksissa sivurooliin tai putoavat kokonaan pois (historia)kirjojen lehdiltä. Se ei ole aivan yhtä alakuloinen tai pessimistiseltä tuntuva kuin jotkut J. Pekan kirjat, mutta kuten Shimo sanoo Tähtivaeltajan arviossaan, Hunanin lukukokemus kutsuu pohdiskelemaan, ei varsinaisesti onnellisena mutta rauhallisena. (Se on myös syy, miksen itse kiirehdi kirjan loppuun lukemista vaan luen sitä eteenpäin vain silloin, kun siltä tuntuu.) Hunan on omista lähtökohdistaan, omilla ansioillaan ja erityislaatuisuudellaan kirja, joka ansaitsisi palkinnon ja huomion.

Ja kolmanneksi tietysti kirjailija itse, persona non nota, ihminen, joka ei koskaan halua korostaa itseään, vaikkei huomiota välttelekään. J. Pekka on tehnyt yli kaksi vuosikymmentä kulttuurityötä suomentajana ja kirjoittajana, eikä vastaavaa kombinaatiota moniotteluun ole kovin monella. Kirjailijana J. Pekka on antanut ääntä antisankareille, sivustakatsojille ja yleensä sivulauseissa ohitettaville hahmoille, ja siinä hän ammentaa itsestään: kun hänen seurassaan on, ei koskaan tule sellaista hetkeä, että tulisi muistutetuksi statuserosta, siitä että toinen on kiitetty kirjailija ja palkittu kääntäjä, ja toinen ei. J. Pekka antaa tilaa jokaiselle ihmiselle lähellään olla merkityksellinen ja kohtaa yhtä lailla uuden ihmisen kuin vanhan tutunkin arvostaen ja huomioon ottaen. Hän on hyvää seuraa, hänen läpitunkeva lempeytensä kutsuu kanssaihmisistä hyviä puolia esiin, ja hän on työtään julkituodessaan aina valmis vaihtamaan sanoja jokaisen haluavan kanssa. Vaikka Finlandia-palkinto ei ole mikään elämäntyöpalkinto, kyllähän sen mieluusti soisi kirjailijalle, jota on fanittanut esikoisromaanista alkaen, jonka kanssa on säännöllisesti käynyt hyviä keskusteluja reilun vuosikymmenen, ja jonka on jollain tasolla oppinut tuntemaankin vuosien varrella.

Kaikista näistä syistä olen sitä mieltä, että jo pelkkä ehdokkuus tuo vihdoin oikeutettua, suurempaa huomiota erinomaiselle ja arvostettavalle kirjailijalle ja myötäilolla suon kaiken sen J. Pekalle ja Hunanille. Toivottavasti Hunan vielä voittaa koko homman.

Haluatko osallistua keskusteluun? Voit vastata vierailijana ilman käyttäjätiliä.