Soraya

Aloitin tämän kirjan lukemisen nopeasti luettuani Punaisen kuningattaren. Sarjan ensimmäisessä kirjassa oli sen verran potentiaalia, että odotin myös toiselta osalta paljon. Kirja oli kaiken kaikkiaan hyvä, ja hotkaisin tämänkin parissa päivässä. Edelleenkin jatkettiin tapahtumarikkaalla menolla. Helpon luettavuuden, toiminnan ja erityisesti mielenkiintoisten henkilöhahmojen ansiosta sivujen käänteleminen kävi helposti ja ennen kuin huomasinkaan, olin jo kääntänyt viimeisekin sivun. Odotin Maren ja Calin väliseltä suhteelta vieläkin vähän enemmän, mutta ymmärsin niiden puutteen; Mare on varautunut ja järkeilevä hahmo, joka ei juurikaan anna tunteilleen arvoa. Hänen ajatuksensa pyörivät liian tiiviisti tapahtumien laskelmoinnin ja pelon ympärillä jättääkseen tilaa romantiikalle.
Kirjassa kohdattiin paljon uusia hahmoja ja vanhoihin tutustuttiin paremmin. Sarjan toinen kirja antaa kivaa syvyyttä kokonaisuudelle, ja loppu jättää ajatuksille varaa harhailla jo seuraavan kirjan pariin. Kerrassaan ihana sarja!

Takakannen perusteella kirja vaikutti mielenkiintoiselta; fantasiaa, erikoiskykyjä, TOIMINTAA, "hengästyttäviä juonenkäänteitä"... Mahdollisesti ripaus romantiikkaa? Kuulostaa vähän liian hyvältä ollakseen totta. Kirjan luettuani sain kuitenkin todeta, että se tosiaankin on juuri sitä mitä luvattiin. Toimintaa ei puuttunut ja tapahtumat tapahtuivat loogisessa tempossa. Tapahtumia kuvaillaan syventävästi ja tarkasti juuttumatta kuitenkaan liikaa yhteen kohtaan. Vaikka teemoiltaan Punainen kuningatar on hyvin tyypillinen fantasiakertomus verrattavissa esimerkiksi Outolintuun, on Aveyard tuonut fantasiakirjallisuuteen oman uuden vivahteen punaisen ja hopeisen veren muodossa. Punaisen kuningattaren tapahtumille on luotu aivan oma maailmansa. Arvostin sitä, että Aveyard on ottanut vaikutteita sekä historiasta, että nykyajasta. Esimerkiksi teknologia on hänen luomassaan maailmassa kehittynyttä; kameroita ja näyttöjä löytyy kaikkialta, mutta esimerkiksi puhelimet on jätetty pois. Prinssit tanssivat puvuissa mutta lähtevät sotaan haarniskoissa.. Lisäksi Aveyard on antanut mielikuvituksensa laukata ja luoda uutta; laajan valikoiman erikoiskykyjä ja henkilöitä, joita ihailla, joita inhota ja joihin samaistua. Mare on erittäin mielenkiintoinen päähenkilö, jonka terävyys ja luonteenlujuus ei jätä kylmäksi. Kaikki hekilöt on luotu yksilökseen, ja heidänkin ajatuksenjuoksuun syvennytään, vaikka tarinaa kerrotaankin Maren näkökulmasta. Suurena romantiikan ystävänä olisin kaivannut ehkä vähän enemmän vipinää päähenkilöiden välille satunnaisten ja lyhyiden kohtausten sijaan. Loppujen lopuksi tarina ja juonenkäänteet pitivät aivoni kuitenkin sen verran kiireisinä, ettei romantiikan puutetta ehtinyt kummemmin kaipailla.

Punainen kuningatar on kirja, joka pitää otteessaan alusta loppuun asti. Se nousi nopeasti yhdeksi suosikeistani.