Mallaspappi

Pidin tästä kirjasta kovasti. Vaikutuin suuresti sitä, että Bujor oli 12 kun kirjoitti tämän (mutta en minä sen perusteella tätä arvioi). Vau! Pääkolmikko oli oikein kiva, erilaiset persoonat ja sitä rataa, tapahtumat mielikuvituksellisia ja viimeisteltyjä. Bujor on keksinyt tarinaansa asioita, jotka kertovat hyvästä mausta, luovuudesta ja kunnioituksesta omia hahmojaan kohtaan. Todella viehättävä, raikas, erilainen ja ahmittava kokonaisuus, joka kestää monta lukukertaa. Suosittelen.

Kaikki aiheesta. Mieletöntä, kun tämänkaltainen ilmiöksi noussut kirjasarja poikii elokuvan lisäksi vielä tällaisenkin. Jos olet sarjan tosifani, et voi elää ilman tätä. Itse tutustuin Eragonin tarinaan alunperin tämän teoksen kautta, mutta nautin tämän pläräämisestä silti. Mahtavia kuvia, pieniä juonikuvauksia ja paikkojen, historian sekä lajien esittelyjä. Hauskoja pikku yksityiskohtia, kuten lohikäärmeratsastajan merkki ja kangaskukkaversio mustasta päivänsinestä, Aryan lempikukasta. Mahtavaa! Hanki jos et vielä ole sitä tehnyt!

Se on sitä "parempaa yliluonnollista lässytysromaniikkaa". Ei niin imelä kuin olin pelännyt. Yleensä karttelen kaikkea 2000-luvun kirjallisuutta jota hehkutetaan liikaa, mutta kun nyt tuli koko sarja halvalla vastaan niin luin ihan omaksi huvikseni. Ymmärrän miks tämä on niin suosittu: se on se helppolukuisuus varmastikin. Lukeminen oli erittäin helppoa ja teksti ymmärrettävää, mutta jos nyt juone, hamojen ja idean puolesta puhutaan niin kysynpä vaan: miksei mikä tahansa muu vastaavanlainen kelvannut ihmiskunnalle? Ei tämä nyt sentään niin ylivoimaisen mahtava olut.

LOISTAVA!!!!!! Paolini osaa kertoa hahmoistaan hyvin vaikuttavalla tavalla. Eragon ja Saphira ovat suurenmoinen pari! Tykkään suuresti, kaikki on hiottu pilkuntarkasti aina paikkojen nimistä aseisiin ja tapahtumien kulusta oikeasti välittää eikä vain tee koko ajan mieli skipata sivuja. Vaikka kuulostaa alkuun vähän Sormusten herran apinoimiselta, niin ei se ole, ei hätää!

Sitä perus W.I.T.C.H.-keekoilua. Aikoinaan W.I.T.C.H. oli valtava hitti ja klassikko ja monen n. vuosien 1995-2005 välillä syntyneen nappulan suuri fanitusen kohde, minun nyt eritoten. Nykyään lapset eivät paljoa tästä tiedäkään... W.I.T.C.H: sta ei ole tehty kovin laadukasta kirjallisuutta, vaikka se loistaakin kuvallisen kerronnan muodossa. Välttämätön lisäys keräilijän hyllyyn! Sentään tarinan juoni ja huippukohta sopivat Cornylle kuin nenä päähän!

Moneen kertaan käytetty nimi saa taas uuden kantajan kaikkien tutulta R. L. Stineltä. Vampyyrisiskokset on perushyvä tai astetta parempi vakavamielinen teiniromaani, joka pitää sisällään muutaman ihanookoon hahmon ja muutaman melko nysän. Idea nyt ei ole millään muotoa uusi, katsoi sitä miten päin hyvänsä. Kirja on parempi kuin mitä odottaa saavansa, sopii luettavaksi niille, joilla ei ole parempaakaan tehtävää.

Herttaisia hahmoja joka iikka, hieno lähtöasettelu, repivää huumoria ja taidokkaasti toteutettu juonenkuljetus ja kuvitus. Tästä on klassikot tehty.

Keplo Leutokalma on suurenmoinen teos, joka on niitä harvoja, joissa päähenkilö on kaikista paras ja mieleenpainuvin. Keplo on hauska ja terävä, ja hänen taustatarinansa tekee vaikutuksen. Tämä olisi taatusti yksi lempikirjoistani, ellei sarjan julkaisua Suomessa olisi keskeytetty...nyyh. Voi kunpa joskus kaukaisessa tulevaisuudessa edes...

The Dreaming: melko kertaluettava kevyt kauhutarina, joka ei pelota lastakaan, mutta jonka jaksaa lukea loppuun asti.  Tässä ekassa osassa on ihan nätti tunnelma, jonka jatkossa toivoisi pysyvän vähintäänkin ennallaan, tai mikä vielä parempaa, syvenevän. Taustat on tehty melko hyvin, vaikka hahmot eivät olekaan mitään missejä. Mutta ainakin heidät erottaa toisistaan, se kun ei kaikille sarjakuvapiirtäjille ole mikään itsestäänselvyys. Jatkon lukee kyllä mielellään.

Nimi Vampyyrit on melko tylsä valinta kirjalle, joka käsittelee melkein mitä vain, mikä liittyy millään tapaa vampyyreihin. Myös kansikuva on typerä: jäykkä, beige Twilight-potretti. Mutta pieleen menneestä ulkoasusta huolimatta erittäin laaja, kattava ja kaunis teos, joka miellyttää kaikenikäisiä ja -laisia vampyyri-intoilijoita, eikä vain niitä Stephenie Meyer-pöpejä(ei siis mitään teitä vastaan meyerlaiset). Sivuille on valittu monivuolinen valikoima kuvia ja tietoa on kerätty taitavasti ja erittäin laajalta säteeltä. Aihettä on lähestytty erittäin monesta suunnasta ja näkökannasta ja tarjoaa paljon pieniä, kivoja yllätyksiä ja bonuksia. Jokaiselle jotakin.

Syy sille, miksi vaivauduin tutustumaan tähän on se, että rakastan suuresti Kreikkaa ja mytologiaa. Mutta kuten "tyttöjen kirjakerho-kirjalta" voi odottaa, ei kirjoittaja varmaan tiennyt juuri mitään antiikin jumalista ja jumalattarista. Päähenkilö on yksinkertainen ja rasittava, ja kaikki sivuhenkilöt ovat kliseitä, joille on pyritty tuomaan persoonaa kuvailemalla tyyliä. Varsinaiset jumaluushommat on viskattu nurkkaan ja tilalle on vedetty kiusallista teinidraamaa. Ja mitä tulee Phoeben juoksuharrastukseen, se on totaalisen turha. Jos ihminen on sukua voiton jumalattarelle, pitääkö hänen harrastaa välttämättä yhtään mitään ollakseen kiinnostava tuttavuus?