Eloisa

Kirjan maailmaan oli helppoa imahtaa sisälle. Pidän aina hyvän kirjan merkkinä sitä että ne pari päivää kirjaa lukiessa elää ikäänkuin kahden maailman rajalla. Jalat tukevasti täällä, mutta silmät lasittuneena ja mieli elävänä kirjassa. Tuulen nimi on loistava kirja, täydellisyyttä hipova, muttei kuitenkaan. Kirjan päähenkilön äkkipikaisuus ja aikaansaamattomuus rakkauselämässä on ajoittain rasittavaa, mutta toisaalta niin olisi myös liika täydellisyys. Liika on kuitenkin liikaa. Useat kysymyksen jäävät turhauttavasti ilman vastausta, mutta ehkä jatko-osat tuovat helpotusta tähän särkyyn. Kun laskin kirjan kädestäni tiesin että toinen osa oli saatava ja pian.

Yllättävänä sivuvaikutuksena kirja nosti myös valtavan tarpeen palata Robin Hobbin kirjojen pariin(ja ilokseni huomasin että niitähän on tullut monta lisää!). En pysty suoraan sanomaan yksittäistä asiaa joka yhdistäisi näitä kahta, mutta tunne oli sama kuin olisi mennyt käymään lapsuuden kodin naapurissa. Niin lähellä muttei kuitenkaan.

Erityismaininta vielä kauniista kannesta: Toimii houkuttimena niinkuin pitääkin.