Howard kirjoittaa mielestäni hyvin (ja kuten Sadelehto sanoo: vetävästi) vaikkakin joskus hieman huvittavalla tavalla annetaan taustainformaatiota dialogissa mutta annettakoon se anteeksi nuorelle kirjoittajalle, ja ehkä se oli tyyli sata vuotta sitten. Joskus sankarit uppoutuvat myös mietteisiinsä vähän turhankin syvälle, mutta se ei menoa haittaa ollenkaan.
Howardin sankari uskoo järkähtämättä taitoihinsa ja voimiinsa, eikä hänen ajatuksissaan koskaan ole epäilystäkään verilöylyn lopputuloksesta. Sankari lähtee korjaamaan vääryyksiä ja kostamaan totaalisen vakuuttuneena retken oikeutuksesta, ja lukija kokee asian täsmälleen samoin. Sankari tekee mitä vain ilman omantunnontuskia, koska vastustajat ovat moukkia ja tolvanoita jotka ansaitsevat mitä on tulossa, vaikkakin taistelevat urhoollisesti ja hyvin.
Howardin sankari pystyy urotekoihin, joihin kukaan muu ei pysty. Hän panee vaikka demonia jos se on tarpeen, joskin jälkikäteen toteaa että ei tee sitä uudestaan. Mikä on roskapuhetta, Howardin sankari tekisi sen varmasti uudestaan jos se olisi tarpeen. Hän varastaa empimättä sanoinkuvaamattomien hirviöiden omaisuutta, pelkästään kiristämistarkoituksessa. Kuka muu tekisi näin??
Howardin sankarille ei löydy vertaista. Hänen verenkaipuunsa aiheuttaa hänelle fyysistä kipua. Hän kuristaa ison ja hurjan vastustajan hetkessä, ja viimeistelee työn sylkemällä vainajan kasvoille. Oma syy kun sattui sankarin tielle.
Tämä kokoelma on loistava. Piste. Ostakaa divarista hinnalla millä hyvänsä, tämä kuuluu kaikkien kirjahyllyyn.
