Pennywere

Kirja oli alusta mielenkiintoinen, mutta keskikohdasta aivan äärettömän tylsä. On hyvin raivostuttavaa lukea kun penskat koittavat kertoa totuutta eikä kukaan tietenkään usko. Kliseistä, kliseistä. Loppu kuitenkin pelasti kirjan, näyttää juonen uudessa valossa. Ei parhain, eikä huonoinkaan.

Sarjan toinen osa alkoi jo lähennellä verrattuun Potteriin ennustuksineen kaikkineen. Kirja oli kiinnostavampi ja syvempi kuin ykkösosa, vaikka jotkin hahmot ja kohtaukset menevät todesta ottamisen ja naurettavuuden rajalla. Kharybdiksesta oli esimerkiksi tehty omituinen, miltei epäuskottava ja naurettava. Muuten teos oli jatko-osaksi kohtalaisen hyvä ja loppui pirun jännittävään kohtaan. Plussaa nuortenkirjaksi tyypillisesti kieli oli helppolukuista.

Kirja oli piristävän erilainen, sekä raikas kielensä ansiosta. Kirjassa oli paljon suoria ilmauksia, joten opusta ei ole varmaankaan tarkoitettu kaikista pienimmille lukijoille. Välillä kirjassa oli tylsempi vaihe, mutta omaperäisten hahmojen oikut paransivat tunnelmaa. Loppu oli kaukana kliseisestä rakkaustarinasta.

Salamavarkaassa on samaa kuin Huonosti käyttäytyvissä jumalissa. Antiikin Kreikan jumalat ovat palanneet ihmisten keskuuteen, asuen milloin Nykissä ja milloin Losissa. Liituraitapukuineen jumalat ovat epäuskottavia. Luonteen puolesta heitä on kuitenkin kuvattu hyvin, esimerkkinä Ares.
Kirjan juoni oli mielenkiintoinen ja eteni tietokonepelimäisesti. Henkilöhahmot olivat lievästi kliseisiä, varsinkin Annabeth oli perustyttösankari mukapahoine lohkaisuneen.
Kokonaisuus oli kuitenkin jokseenkin varsin toimiva. Ehkä lievästi yliarvostettu termein "megaluokan ilmiö", mutta suosittelen lukemaan ja muodostamaan omat mielipiteet. Itselle tuli kirjan loppuun päästessäni sellainen fiilis, että tästä sarjasta saattaa tulla jotain suurtakin kunhan tapahtumat vähän etenevät.

Kolmas osa yllätti erilaisuudellaan. Kirja oli paksu, tapahtumia riitti vaikka kahden kirjan tarpeiksi. Osa hahmoista koki muutoksia, jopa ääripäähän asti. Yllättävät tapahtumat pitivät varpaillaan loppuun asti, ja loppu jäi hyvin aukinaiseksi. Kolmannessa osassa sarja saa jopa Pyhätön vanhanaikaisten parannusrituaalien takia ilmaan yllättävän yliluonnollisen vaikutelman. Sarjan taso on parantunut huimasti ensimmäisestä osasta. Jäämme innolla odottamaan neljättä osaa.

Mystinen lukukokemus varhaisnuorten kirjaksi. Kirjan teksti on helppolukuista, niinkuin aikaisemmissakin teoksissa, mutta tässä aihe on entistä vaikeampi. Pitäisi osata ja tietää paljon fysiikkaa ymmärtääkseen kaiken kirjassa kerrotun. Kirja oli jännittävä ja salaperäinen, mutta lopullinen pahanteko jäi aika laimeaksi, odotin jotain pelottavaa. Sopiva teos fysiikkaa ja elämää pohtiville nuorille.

Oli mukava lukee pitkästä aikaa Darrenin seikkailuista. Seiskaosassa on koko kirjan ajan astetta ikävämpi tunnelma Vampaneesimestarin ja sotien takia. Alussa keskityttiin Vampyyrivuoreen, K-H Talon vierailun jälkeen siirryttiin ihmisten ilmoille, jokseenkin myös erämaailmaan ja mukaan tuli pari uutta hahmoa. Oli mielenkiintoista seurata uuden tulokkaan vaikutusta tuttuun kolmikkoon, sillä kolmas jahtaaja on vampyyri hänkin mutta hivenen erilainen kuis muut.
Tunnelma on kuin ennen ukkosta; Vampyyrien ja vampaneesien välinen taistelu on vielä käymättä, se sen lähestyminen huomataan kirjassa selvästi. Loppu jäi sen verran auki että tulevista kirjoista ei osaa oikeastaan odottaa muutakuin suurta muutosta. Suosittelen ehdottomasti Darrenia lukeneille! Ei tämä huono ole ollenkaan.

Tää oli suoraansanottuna raivostuttava lukukokemus. Tässä oli kaksi ihan erillistä tarinaa. Ensimmäisessä risoi aivan tajuttomasti - ja yleisestikin - kaikki sellaset kohtaukset, jossa ensin tapahtui jotain mukakarmivaa, sitten kiljutaan ja kun kakarat koittavat kertoa asiasta jollekulle, ja varsinkin vanhemmille, eihän heitä uskota tietenkään. Sama kohtaus toistui monesti. Raivostuttavaa. Jännitystä ehkä oli, mutta kauhua? Ei nimeksikään.

Periaatteessa en pettynyt, ehkä siksi etten edes osannut suhtautua tämän lukemiseen niin kiihkeästi kuin Houkutuksen.
Kirja oli alusta (ensimmäiset kolme lukua) mielenkiintoinen, mutta sitten alkoi se Bellan niiiiiiiin pitkästyttävä kertomus masentuneisuudestaan ja siitä ettei mikään toimi. Tästä saakka kirja oli lähes tuskastuttavaa lukea, mutta onneksi saatiin pian apu Jacob Blackin muodossa - lempihenkilöni. Mutta sitten kun Jacobkin muuttui lähes täysin puolivälissä, tuntui kuin kirjasta olisi kadonnut se yksikin syy miksi lukea tätä. Asiaa ei helpottanut, että Houkutuksessa totuin siihen, että Edward olisi paikalla ja tekisi tilanteista jännittäviä auttaessaan Bellaa - yhtäkkiä Edwardia ei ollutkaan. Tässä Bella vain kuuli Edwardin äänen, ja alkoi siksi hakeutua vaarallisiin tilanteisiin, mikä haiskahti hivenen säälittävältä. Alicen ilmestymiseen asti kirja oli yhtä tuskaa lukea, mutta loppua kohden tapahtumat paranivat, vaikken ihan kaikesta tolkkua saanutkaan. Mutta loppujen lopuksi, taas kerran katsellessani kirjan kantta, pakko myöntää että en varmaan hankkisi tätä omaksi.
Plussaa kuitenkin parista asiasta. Kirjan kieli oli edeltäjänsä tapaan helppolukuista, ja harmaassa sisällössä näkyi myös väripilkkuja hauskojen tilanteiden muodossa.
Suosittelen silti kirjaa luettavaksi niille, jotka tykkäsivät Houkutuksesta, vaikka itse antaisinkin kaksi ja puoli tähteä. Mutta olipahan tämä lukukokemus siinä missä muutkin. Ei ole kirja eikä mikään, jossei se herätä mielipiteitä.

Aloitin lukemisen täysin välinpitämättömänä; leffa on nähty, kirjoista kuullut pelkkää hyvää.
Kirjan sain 500 sivusta huolimatta luettua alle kahdessa päivässä, osaksi siksi että kirja kiinnosti paljon, osaksi koska kirjan kieli oli yllättävän helppolukuista.
Kirjassa vallitsi hyvä ilmapiiri. Yksi harvoista ärsytyksen kohteista oli Edwardin jatkuvat mielialamuutokset, joista sai lukea joka toisessa lauseessa. Ja vielä kaikki ne samat kuvaukset, kaikki samat sanat ja termit joita kirjailija näissä kohdissa käytti; Ensin Edward hymyili, sitten kuulosti purevan ivalliselta, sitten hän rähjäsi, yhtäkkiä nauroikin raikuvasti, ja lopulta kiristeli leukaperiään. Ja heti perään sama rumba. Rasittavaa lukea, muttei sentään täysin pilannut kirjan tunnelmaa.
Erittäin hyvä puoli oli se, että kuvittelin - rakkaustarinaksi kun luokittelevat - tämän(kin) olevan ylenpalttista lässynlässyä - onnekseni olin totisesti väärässä. Kirja oli täysin erilainen, omaa luokkaansa. Siinä oli haikeita kohtauksia Edwardin ja Bellan välillä. Yksi suosikeistani on, kun Edward viettää koko yön Bellan kanssa (pokkariversiossaa s. 304 ->). Silloin he todella opettelevat tuntemaan toisiaan, kokeilivat uusia asioita. Koko kohtaus oli herkkä.
Nyt, luettuani kirjan ja katsellessani sen kantta, mietin, että omassa luokassaan kirja on hurmaava teos, mutta - vedoten neljään tähteen viidestä - muitakin vähintään yhtä hyviä löytyy.

Viihdyttävä lukukokemus, itse olen enemmän vampyyrien kuin merirosvojen perään, tässä ne oli yhdistetty. Aiemmin on jo tullut sanotuksia että kirjoitus oli sujuvaa, no sitä se todellakin oli. Melkein jäi jopa ärsyttämään kaikki ne asiat jotka jäivät salaan Gracelta, hänen elämänsä oli yhtä mysteeriä ja paikoillaan junnaamista samalla kun Connor opetteli täysillä merirosvoelämää. Sisarusten tekemisissä oli liian suuri kuilu välissään.
Silti kirja oli ehdottomasti mielenkiintoinen, ja salaperäinen, joka on hyvä asia, mutta omasta mielestäni asioita olisi saanut paljastua hiukan enemmän. Noo, kakkososaa lueskellessa..

Mielenkiintoinen kirja, joka muistuttaa vähän Oopperan kummitusta, vain lasten/nuorten versiona. Juoni soljui mukavasti eteenpäin, mitä nyt välillä esiintyi itsestäänselvyyksiä tai ennalta-arvattavia kohtia, mutta yleisesti ottaen loppuratkaisu pysyy salassa piilossaan aina viimeisiin lauseisiin asti. Normaalia parempaa Stine- kamaa.