Kirjan suomenkielisen version kansi tuo ainakin minulle etäisesti mieleen Cassandra Claren Varjojen kaupungit -sarjan kirjojen kannet. Koska pidin Claren kirjoista, herätti tämä kirja mielenkiintoni. Alitajunnallani on nimittäin usein suuri vaikutus kirjojen valitsemiseeni. Nimi ei oikein sykähdyttänyt, mutta kirjastonhoitajan suosituksesta kirja päätyi lopulta luettavakseni.
Kantta enempää ei kirjalla sitten ollut yhteistä Varjojen kaupunkien kanssa. Sisällöltään se muistutti huomattavasti enemmän Ally Condien Tarkoitettu -trilogiaa. Tai olen lukenut siitä vain ensimmäisen osan, mutta tämä kirja toi sen kyllä mieleen. Eletään tulevaisuuden yhteiskunnassa, jossa sinulle määrätään tulevaisuus 16 vuotiaana. Nyt erona tosin se, että lopulta sinä päätät ja sinetöit kohtalosi. Minulle tuli mieleen eri ryhmistä Erin Hunterin Soturikissat, jossa jokaisella ryhmällä oli oma symbolinsa ja taipumuksensa. (En muista oliko ryhmille jotain hienompaa nimitystä.)
Pidin Trisistä paljon, mutta hänellä olisi saanut olla voimakkaammat reaktiot ja tunteet, sillä hänen motiivinsa jäivät hivenen epäselviksi. Roth oli kirjoittanut eri ryhmille omat hallitsevat luonteenpiirteet, mutta tarkemmat kuvaukset jäivät puuttumaan. Hahmoilla olisi saanut olla enemmän luonteenpiirteitä ja niitä olisi saanut korostaa enemmän. Terävän motiivin tuhota Vaatimaton kyllä ymmärsi, mutta hahmoille olisi voinut luoda enemmän ulottuvuuksia. Mikään maailmassa ei ole mustavalkoista. Myös väärinkäsityksiä luonteesta olisi voinut olla enemmän.
Tobias/Neljä oli mukava hahmo. Hivenen salaperäisempi henkilö, joka ei levitellyt asioitaan. Pidin siitä miten hän oli ansainnut paikkansa Urheassa (jos nimet menevät väärin, ei voi mitään. Palautin jo kirjan), mutta oli kiltti kaikille. Tykkäsin myös hänen tavastaan ajatella että lopulta kaikki luonteenpiirteet tarvitaan. Joskus vaikeaselkoisuus oli ärsyttävää, mutta suurimmalta osin arvostin sitä. Vaikka Tobias oli ennalta-arvatta, erityisesti suhteesta Trisiin, oli hän ehdottomasti lempihahmoni.
Eric oli kirjoitettu todella hyvin. Suurimman osan ajasta hän nimittäin loppujen lopuksi vaikutti olevan Trisin ja muiden ns. "hyvisten" puolella, ja hänen todellinen puolensa yllätti. Vähän samaan tapaan yllätti myös Al. Vaikka kuolema on osa Urheaa, en voinut olla tuntematta pientä katkeruutta, kun Roth tappoi suuren osan hyvistä hahmoista, esimerkkinä Will.
Toinen ehdoton lempihahmoni oli Trisin äiti (en muista nimeä). Hän yllätti minut täysin. Alussa pidin häntä vain mukavana ja suvaitsevana äitinä, mutta kun selvisi että hän oli syntyjään Urhea, herätti hän mielenkiintoni. Roth olisi saanut kirjoittaa hänelle ja Trisin veljelle Galebille (kirjoitetaanko noin?) paljon suuremman osan.
Loppu oli kirjassa hivenen sekava ja asioita tapahtui vauhdilla. Sekavuus oli hivenen häiritsevää, sillä ei tahtonut pysyä perässä, ja tietoa tarjoiltiin tuhdeissa paketeissa. Osan tiedoista olisi voinut jakaa pitkin kirjaa, niin että lopussa niistä olisi ollut iloa. Alussa olin hivenen sekaisin, mutta lopulta olin ihan hyvin kärryillä. Tykkäsin erityisesti siitä, kun Tris kulki syntyperäisten Urheiden matkassa, sillä yleensä lopputulos oli hyvä. Tai ainakin tekstilaadultaan. Odotan innolla että loput osat käännetään.
P.S. Olen pahoillani mahdollisista kirjoitusvirheistä, mutta kuten jo aiemmin mainitsin, palautin jo kirjan, joten en voi tarkistaa esim. nimiä. Kyllä te ainakin toivon mukaan tajuatte, mitä missäkin tarkoitin.
