StaCa

Lukukokemus jakautui jokseenkin kolmeen osaan: alussa odotin, että päästään kunnolla liikkeelle. Toinen kolmannes vei täysin mukanaan ja viimeinen kolmannes irtosi sen verran tehokkaasti reaalifantasian puitteista, että se pikkuisen latisti fiiliksiä. Joillekuille muille nimenomaan loppu on ollut SE juttu, minä en itse saanut siitä kunnolla kiinni. En kokenut tätä kauhuksi sanan varsinaisessa merkityksessä. Lähinnä Se Mikä Taivaassa Asuu oli jollain tragikoomisella tavalla miltei huvittava. Ja pidin teorioista uskontojen takana.

Hieno kirja oli, vaikkei noussutkaan suosikikseni Jääskeläisen tuotannosta.

Kokoelma esittää määritelmiä siitä, mitä oikeastaan on fantasia ja millaisiin lajityyppeihin se sitten jakautuu. Näkökulmia on niin kirjoittajien kuin kustantamojen puolelta, ja näin seitsemän vuotta myöhemmin oli mielenkiintoista lukea, mihin suuntaan nuorten fantasiakirjallisuuden ennustettiin liikahtelevan. Helppoa ei ennustaminen näköjään ollut, paranormaali romantiikka puuttuu mietinnöistä täysin.

Luin kiinnostuneena, vaikken ihan ymmärtänytkään Boris Hurtan Sata vuotta pohjoista fantasiaa ja Liisa Rantalaihon Fantasia Leena Krohnin lasten- ja nuortenkirjoissa -tekstien paikkaa kokoelmassa, joka muuten tarkasteli genreä varsin yleisesti.

Mifongin perintö on vauhdikas lukuromaani, jossa käänteitä riittää. Juonittelun lomaan uppoavat tarinan keskushenkilöt, puuman kanssa kulkeva Dante Rondestani ja Merontesin nuori prinsessa Ardis. Enimmäkseen pidin kirjasta, vaikka sitä vaivasivatkin paikoitellen kysymystauti ja liian helppojen yhteensattumien kautta ratkeavat kuviot. En myöskään osannut pitää juonta varsinaisesti yllättävänä. En sitten tiedä, olinko jo useita arvioita luettuani spoilautunut liiaksi tapahtumista. (Sanottakoon muuten, että trilogian kakkososan, Mifongin ajan, takakansiteksti spoilaa mielestäni tätä ensimmäistä kirjaa turhan paljon.)

Kirjan jälkipuoli pysyi kasassa paremmin ja kiinnosti paljon enemmän kuin alkuosa. Hahmot alkoivat viimein saada syvyyttä ja jalansijaa tarinassa, eivätkä vain haikailleet ja ajautuneet tilanteesta toiseen. Ja vaikka pelkäsinkin avointa loppua, niin eihän tuo pahasti avoimeksi jäänyt.