lolde

Olin ensin innoissani kun kirja kolahti postilaatikkoon ja ilman sen kummempia takakannen lukemisia aloitin kirjan. Petyin suuresti kun tajusin ettei kirja kerrokaan enää Americasta ja Maxonista, vaan kirja alkaa toistaa itseään taas alusta. Jatkoin kuitenkin sitkeästi lukemista, onneksi! Cass onnistui jälleen kerran tempaisemaan minut mukaan palatsin tapahtumiin, enkä meinannut saada silmiäni irti tekstistä. Onhan kirja vähän saman kaavan toistoa, mutta tällä kertaa päästään seuraamaan tapahtumia valitsijan näkökulmasta, rooli ei myöskään ole missään nimessä kantajalleen helppo.

Juoneltaan kirja on hyvä ja uskottava, siinä on paljon realistisia piirteitä, jotka tuovat kirjaan vain lisää elävyyttä ja aitouden tunnetta. Välillä tuntui ettei kirjaa vain voinut laskea käsistään, vaan olisin heti halunnut kauhaista ison osan siitä. Myös paljon jäi itselleni kuitenkin pimentoon ja olisin kaivannut näihin mietteisiini vastauksia, mutta olen ihan tyytyväinen lopputulokseen, vaikken vastauksia saanutkaan. Marko Hautala alkaa kyllä sijoittua yhdeksi omaksi lempparikseni, mitä tulee kotimaiseen kirjallisuuteen.

Kirja vaikutti aluksi aika mitäänsanomattomalta, mutta puolen välin tienoolla sain juonesta paremmin kiinni ja lopulta jäin koukkuun. Varsinkin kirjan loppu oli todella mielenkiintoinen ja hetkellisesti kävin kauhun rajamailla Magnuksen ja Jacen takia.

Tämän kirjan lukeminen on jo pitkään pyörinyt mielessä ja takakannen perusteella kirja vaikutti todella mielenkiintoiselta ja erilaiselta, mutta valitettavasti todellisuus oli toinen. Pidin paljon kirjan ideasta ja juonesta juurikin sen erilaisuuden vuoksi, mutta jollain tavalla teos jäi todella laimeaksi ja jopa tylsäksi. Teksti oli jotenkin liian yksinkertainen ja hahmotkin jääneet vähän puolitiehen, jäi vähän sellainen tunne että teos oli vähän hätäisesti tehty.

Kirja vaikutti aluksi todella tylsältä ja ajattelinkin viimeisen osan olevan täysi floppi ja sarjan vaan huononevan loppua kohti, mutta sitten kaikki muuttui. Pian tapahtumat olivat jo niin jännittäviä ja käsinkosketeltavia, etten olisi millään malttanut laskea kirjaa kädestäni.

Närhitassu vaikutti aluksi niin sympaattiselta ja raasulta, mutta hahmon jatkuva kiukuttelu alkoi kyllä itseänikin jo pänniä ja olen vähän epävarma hahmon suhteen, jonka vuoksi myös kirjan arvosana ei yltänyt neloseen asti. Leijonatassu puolestaan jäi jotenkin taka-alalle, kun taas Paatsamatassu pääsi kyllä kirjassa oikeuksiinsa.

Kevätuhrien toinen osa on juurikin samantasoista luettavaa kuin ensimmäinenkin osa. Kirjassa on hyvät ja osaksi ennalta-arvaamattomat juonenkäänteet, eikä kirjaa olisi malttanut laskea käsistään, vaan olisi tehnyt mieli kahmaista se kerralla loppuun.

Kirja tuntui paikka paikoin vähän junnaavan paikoillaan, mutta starttasi kuitenkin aina uudelleen. Kirjan ehdoton kohokohta oli loppupuoli, kun alkoi tapahtua oikein rytinällä ja koko juoni alkoi avautua paremmin. Kirja loppuikin niin jännään kohtaan että seuraava osa on vaan pakko taas kahmaista. Langenneiden enkelten kaupunki on kuitenkin ehdottomasti Varjojen kaupungit -sarjan heikoin lenkki tähän astisista lukemistani osista, toivottavasti seuraava osa ei jää tämän tasolle, vaan nousee jälleen yläpuolelle.

Kirja oli kevyttä ja viihdyttävää luettavaa ja juonikin kulki sujuvasti eteenpäin tässä osassa. Mielestäni kirja oli juuri hyvä lopetus Selviytyjille ja oli mukava päästä sukeltamaan välillä koirien maailmaan.

Viimeinen tähti ei oikein päässyt mielestäni loistamaan kahden edeltäjänsä rinnalla. Alku tuntui jotenkin todella tahmealta, eikä juoni juurikaan päässyt kukoistamaan, loppua kohti mieleni kuitenkin muuttui kun kirja sai muutamia yllättäviä käänteitä, puhumattakaan kirjan lopusta jota en osannut lainkaan odottaa.