Mystinen tyttö - kirjahylly
Kirjamakuni




Kirjoittanut 3 viestiä
Suosikkejani
Viimeisimmät tapahtumat
Kun mahtavan sarjan viimeisen osan kannet avataan ja pian sen jälkeen suljetaan, siinä tulee haikea fiilis. Olin niin pitkään odottanut tämänkin kirjan julkaisua, odotukset olivat korkealla. Taivaallisen tulen kaupunki ylitti kaikki odotukseni kevyesti. Sain tutustua kirjan myötä uusiin henkilöihin, Emmaan, Blackthorneihin, pidin heistä kovasti. Oli ihanaa saada nähdä tarinaa toisesta näkökulmasta. Toivon totisesti, että saan kuulla heistä vielä lisää. Olisin halunnut kovasti, että Jonathan olisi jäänyt heidän keskuuteensa pidemmäksi aikaa. Olisi ollut ihanaa jos Clary olisi saanut toivomansa veljen ja Jocelyn poikansa. Kaikkea ei kuitenkaan voi saada ja se olisi kyllä ollut hiukan omituista jos kaiken heidän tekemänsä jälkeen hän olisi jäänyt henkiin. Maian ja Jordanin tapaus jäi kaihertamaan mieleeni hyvin pitkäksi aikaa. Jouduin pitkään miettimään kävikö siinä niin kuin kävi. No niin siinä tosiaan kävi ja olin siitä pitkään hyvin hämmentynyt, enkä melkein suostunut lukemaan enää koko kirjaa. Kun nyt sitten viimeisille sivuille pääsin, huomasin valitettavan piirteen, ennakkoarvattavuus. Pystyin heti arvaamaan kuinka Sebastian kuolisi, mitä Jace ja Clary juonivat, mitä Simonille tapahtuisi. ’Ei Simonia!’ oli ensimmäinen ajatukseni kun ymmärsin. Hänestä oli Maian ohella tullut yksi lempihahmoistani, minkä vuoksi olin aivan paniikissa lukiessani. Se oli se ’järkyttävä hetki’ mikä yleensä kirjasarjojen lopussa tulee. Onneksi Simon sai osan muistiaan takaisin, en usko, että olisin kestänyt jos hän olisi menettänyt kaiken muististaan. Clare onnistui kirjoittamaan sarjan, minkä aion lukea vielä monia kertoja uudelleen. Suosittelen tätä sarjaa juuri sinulle, jos haluat mahtavan lukukokemuksen.
Rakastuin tarinaan Posta ja Katsasta! Alun kankeuden jälkeen kirja veti minut sisälle maailmaan, missä en ennen ollut käynyt. En odottanut kirjasta kovinkaan paljon, sillä se ei vaikuttanut lupaavalta takakannen perusteella. Osasin silti odottaa, että huonolta vaikuttava kirja onkin parempi kuin useimmat hyvältä näyttävät kirjat. Teksti oli sulavaa ja helppoa luettavaa, vaikka olisin lukenut puoliunessa, olisin varmasti pysynyt kärryillä. Haluaisin ehdottomasti lukea lisää Posta ja Katsasta, minkä vuoksi on harmi, että toisia osia ei ilmeisesti aiota suomentaa. Idea on aivan mahtava! Tyttö, joka omistaa tappajan leiviskän. Kaiken lisäksi idea oli toteutettu mahtavasti. Vahva päähenkilö on muutenkin mieleeni. Ja vaikka Katsa ei sisäisestikään ollut niin vahva kuin odottaa saattoi, hänessä oli kaipaamaani vahvuutta. Suosittelen kirjaa ehdottomasti kaikille fantasian ystäville!
Anaché oli kaikin puolin hämmentävä lukukokemus. Jouduin pitkään miettimään, että miksi kirjan sivuilla luki niin kuin luki. Enkä todellakaan tarkoita, etteikö kirja olisi ollut hyvä. Se oli mahtava! Olen varma, että kirja jää mieleeni moniksi vuosiksi. Tämä on niitä kirjoja, jotka jäävät mieleen, jotka pysyvät mielessä. Mielestäni kirja olisi voinut olla lyhyempi, ei paljoa, mutta vähän. Tuntui joskus, että sitä tahallaan venytettiin pidemmäksi. Haluaisin periaatteessa lukea lisää Anachésta ja hänen maailmastaan. En silti tiedä olisinko tarttunut toiseen osaan jos sellainen olisi ollut. Luultavasti olisin. Haluaisin sanoa niin paljon enemmän tästä, mutta en osaa pukea lukukokemusta sanoiksi. Kannattaa ehdottomasti lukea!
Kirja vetäisi minut mukaansa heti ensi lauseesta lähtien. Aloitin lukemisen aamulla ja seuraavat tunnit kuluivat kirja kädessä. En pystynyt lopettamaan lukemista! Äskeinen ilmiö tapahtuu minulle hyvin usein, mutta tässä halusin sen erikseen mainita, sillä en odottanut kirjalta paljoakaan. Ajattelin sen olevan mukavaa lukemista, mutta se oli paljon enemmän. Teksi oli sulavaa ja mukaansa tempaava. En voinut koskaan tietää mitä seuraavalla sivulla lukee, mikä on minulle hyvin paljon. Pidin myös huumorista mitä oli piilotettu sivujen väliin. Henkilöt olivat omaperäisiä ja kiinnyin heihin heti. Halusin vain ahmia Unnan tarinaa enemmän ja enemmän. Yllättävää oli, että siskoni innostui lukemaan kirjan ja luki sen yhdeltä istumalta. Ja hän piti kirjasta! Se on paljon... Salama onnistui nostamaan suomalaisen fantasiakirjallisuuden pisteistä silmissäni huikeasti! Ihan mahtava kirja, ei tässä muuta voi sanoa!
Argh! Rakastan tätä sarjaa! Yleensä ensimmäinen osa vetää minut mukaansa ja toinen osa on pettymys, enkä pääse siihen sisälle kunnolla. Tässä ei käynyt niin. Pääsin sisälle ensi lauseesta ja olin taas heidän mukanaan juoksemassa pakoon metsästäjiä. Eden ja Nemo olivat ihana lisäys kirjasarjaan. Heidän menoaan oli mukava seurata, sekä matka Amerikkaan toi kirjaan mielenkiintoa. Huumoria ei tästäkään teoksesta uupunut, mikä on ihanaa huomata! Oli mukavaa aina nauraa sillon tällöin ja iloita heidän kanssaan. Salama on taas onnistunut tekemään mahtavan kirjan johon rakastuin ja haluan ehdottomasti lukea Unnasta, Rufuksesta ja muista faunoideista lisää!
Ensin haluan sanoa, että kiitos tuhannesti Annukka Salama, että kirjoitit tämän sarjan! Kiitos! Olen syvästi rakastunut tähän sarjaa ja olen hyvin varma, että sinäkin rakastut jos luet tämän. Kannattaa ehdottomasti lukea! Aion itsekin lukea tämän sarjan varmasti vielä monesti uudelleen. Tässäkin osassa oli aivan mahtava kerronta ja tarina eteni mukavasti. Iivar oli ihana lisäys, tykästyin häneen heti. Oli myös mukava lukea kirjaa hiukan erinäkökulmasta. Lisäksi huomasin uusia puolia jo ennestään tutuista hahmoista mikä oli myös hyvin mukavaa. Harmittaa, että tämä sarja taisi nyt loppua tähän, mutta odotan jo innolla Salaman seuraavaa teosta, jos sellainen tulee. En saa tähän kerrottua kuinka hieno sarja Faunoidit on, niinpä sinun on ehdottomasti luettava tämä, että ymmärrät!
Sabriel... Odotin teoksesta enemmän kuin ehkä olisi pitänyt. Ajattelin, että se olisi kirja minun mieleeni. Jostain kumman syystä sain otettua kirjan juonesta kiinni vasta vähän yli puolen välin, eikä siinä vaiheessa lukemiseen enää keskity kunnolla. Loput kirjasta oli kuin olikin mieleeni, vaikean alun jälkeen. Yksi asia mihin kiinnitin heti huomiota oli Sabrielin sinnikkyys. Kiinnyin häneen todella paljon, minkä vuoksi harmittaa, että en päässyt juoneen mukaan alussa. Myös Mogget oli ihana hahmo ja suurin osa muistakin. Kirja oli kuvattu todella hyvin sain selvän kuvan Vanhasta valtakunnasta. Myös teoksen idea oli kiva ja hyvin toteutettu. En tiedä luenko jatko-osia. Se saa jäädä nähtäväksi. Suosittelen kirjaa, vaikka alussa en päässytkään juoneen mukaan!
Taas kerran, yksinkertaisesti täydellistä! Luin Gierin Rubiininpunan neljänteen kertaan. En voi muuta sanoa kuin täydellistä! Luulisi, että näiden lukukertojen jälkeen kirja olisi muuttunut tylsemmäksi tai liian ennalta tiedettäväksi. Päin vastoin. Pystyin vain ahmimaan kirjan alusta loppuun! En tiedä mikä tässä minua kiehtoo, mutta jokin tekee tästä vain niin täydellisen, ettei mitään rajaa. Kirjaan oli kuin olikin piilotettu huumoria, mikä sai minut hymyilemään lukiessani. Teksti oli omaperäistä ja sujuvaa. Gwendolyn taas kerran yllätti minut omaperäisyydellään, olen kiintynyt häneen ehdottomasti näiden kirjojen takia. Haluaisin tutustua häneen kasvotusten ja lähteä aikamatkoille, katsella elokuvia hänen ja Leslien kanssa. Valitettavasti se ei taida olla mahdollista... Ja ainakun päädyn lukemaan tätä sarjaa tulee järkyttävä mielihalu ottaa lento Lontooseen ja mennä lumoavaan Hyde Parkiin ja muihin mahtaviin paikkoihin! Ehdottomasti ja yksinkertaisesti ihanaa! Lue ihmeessä tämä teos ja rakastu sarjaan jonka Gier on meille luonut! Ihanaa!
Hieno idea, pakko myöntää. En kyllä yhtään tiedä onko 'kielletty rakkaus' jo hiukan kulunut, mutta tykkäsin itse ainakin. Ainut miinus tulee ehkä kirjan ennalta-arvattavuudesta ja joistain pienistä yksityiskohdista mihin kiinnitin huomiota. Esimerkiksi joskus tuntui, että rakas päähenkilömme pyörtyi/menetti tajunsa jokaisessa niin sanotussa 'jännittävässä kohdassa'. En saanut hänestä selvää kuvaa, tuntui, että välissämme olisi sumea seinä. Tapahtumapaikka oli hyvin mielenkiintoinen, sain siitä selvä kuvan mikä teki lukemisesta ehdottomasti helpompaa. Aion ehdottomasti lukea sarjan loppuun, suosittelen tätä myös sinulle!
Ihanaa! Muistan vieläkin todella hyvin kun muutama vuosi sitten sain Rubiininpunan joululahjaksi ja väittelin sen lukemista pitkään. Kun sinä keväänä sitten päätin lukea Rubiininpunan rakastuin siihen aivan täydellisesti. Oli tuskaa odottaa kesän loppuun, että Safiirinsini julkaistaisiin. No tämä oli nyt neljäs kerta kun luin Safiirinsinen ja pidin siitä aivan yhtä paljon kuin ensimmäisellä kerralla! Olen taas kerran aivan hullaantunut tähän sarjaan! Safiirinsini oli hyvin samantyyppinen kuin Rubiininpuna, mutta se oli itse asiassa hyvä piirre. Tarina eteni sujuvasti ja enkä missään kohtaa menettänyt mielenkiintoa lukemiseen. Tykkään ehdottomasti siitä, että kirja on sijoitettu Lontooseen ja muutenkin tapahtumapaikka on hienosti kuvattu, saa selvän kuvan Gwendolynin perheen talosta, koulusta ja muista paikoista. Olen aivan rakastunut Gwendolyniin hahmona, mutta sain myös huomata tykästyneeni Xemeriukseen, hän oli juuri sellainen 'söpö' lisäys mitä kirja tarvitsikin. Suosittelen ehdottomasti lukemaan toisen osan jos olet lukenut ensimmäisen osan. Ja suosittelen ehdottomasti myös lukemaan kolmannen osan sitten kun olet lukenut ensimmäisen ja toisen osan! Ihanaa!
Pimeä sydän poikkesi aivan totaalisesti ajatuksistani. Joka luvun jälkeen sain ihmettellä miksi en ollut ajatellut, että näin voisi käydä. Se oli mukavaa vaihtelua. En siis erityisemmin kokenut ärsyttävää ennalta-arvattavuutta. Tapahtumapaikka oli mielenkiintoinen (kuten edellisessäkin osassa), sain siitä selvän kuvan. En jotenkin pidä Lawrencen kirjoitus tyylistä, mutta ideasta pidän, mikä tasoittaa teosta. Vieläkään en saanut selvää kuvaa Ariasta. Sen kuvan minkä hänestä sain ei ollut niin minun mieleeni, minkä vuoksi toivon todella, että saan seuraavassa/seuraavissa osassa/osissa selvemmän kuvan hänestä. Oli kuitenkin hienoa huomata uusia puolia vanhoista hahmoista ja uudet hahmot olivat ihana lisäys. Olin hiukan pettynyt siihen, että tässä osassa ei näkynyt niin paljon sitä rakkaustarinaa, mutta ei se mitään. Tuntuu jotenkin, että olisin antanut vain negatiivistä palautetta, mutta ehei, tämä kirja ei ollut yhtään sen huonompi lukukokemusta kuin ensimmäinenkään osa. Tämä oli oikein hyvä! Suosittelen!
- Risingshadow
- Members
- Mystinen tyttö