Leijuva linna

Tykkäsin kirjasta, vaikka se ei ollut minun mielestäni ihan yhtä hyvä kuin liikkuva linna-

Luin kirjan, koska Liikkuva linna on ehdottomia lemppareitani. Tämä kirja lähti vähän hitaasti käyntiin ja yli puolet kirjasta meni odotellessa, että ensimmäisen kirjan henkilöt tulevat mukaan tarinaan. Vähän ennen tätä tapahtumaa (eli aika kirjan lopussa) kerronta alkoi luistaa ja loppu olikin aivan timanttista. Tykkäsin kirjasta, vaikka en niin paljon kuin Liikkuvasta linnasta. Korulauseet olivat inspiroivia! 

Hyvä kirja. Alku oli aika pitkäveteinen, mutta loppua kohti kirja parani. Mielestäni ensimmäinen osa oli kyllä parempi.

Leijuva linna sijoittuu samaan universumiin Liikkuvan linnan kanssa, mutta kirja alkaa kaukaisesta maasta, Zanzibin kaupungissa, Ingarystä reilusti etelään. Pääosassa on Abdulla, hyvän tahtoinen ja sukulaistensa sortama mattokauppias, joka haaveilee prinsessoista ja suurista seikkailuista. Abdullan saatua haltuunsa lentävän maton, poika huomaa pian elävänsä päiväuniaan, niin mukavia kuin pelottaviakin. Alkaa suuri seikkailu... Vaikka kirjaa toista kertaa luinkin, mieleeni muistui ensimmäisen lukukerran pettymyksen tunne. Missä ovat Sophie, Howl ja muut Liikkuvan linnan hurmaavat hahmot? Seurataanko kirjassa oikeasti vain Abdullaa? Sitä mukaan kuin asiat etenivät, kirjasta alkoi onneksi pitää enemmän, ja eikä vanhoiltakaan hahmoilta vältytty, mistä olen iloinen. Zanzib on basaareineen ja lentävine mattoineen miljöönä aivan erilainen kuin Englantia muistuttava Ingary. Sen asukkailla onkin eräs hurmaava piirre, yletön kohteliaisuus. Hykertelin moneen kertaan kuunnellessani Abdullan jaarituksia aavikon helmistä ja kaksoiskaunottarista. Muutenkin Jonesin huumori kukoisti jälleen lumoten minut täydellisesti. Liikkuvan linnan tavoin, Leijuva linna ei säästy huikeilta juonenkäänteiltä, joita on suorastaan mahdoton arvata. Tärkein yllättymisen estävä ohje olisikin: Pidä varasi, mikään ei ole sitä miltä näyttää! Aivan Liikkuvan linna tasolla tämä ei ole, mutta loistava kirja silti!

Leijuva linna on kohderyhmälleen eli nuortenkirjana oikein hyvä, mutta muuten kirja on tavanomainen. Alkuperäiset Tuhannen ja yhden yön tarinat vievät voiton, vain Abdullahin ylenpalttinen kohteliaisuuspuhe mattokauppaa tehdessä ylittää satujen perinteet.

Luin tämän, koska olin lukenut Liikkuvan Linnan ja pitänyt siitä. Se jäi kuitenkin ainakin minun mielestäni hieman huonommaksi kuin sarjan muut kirjat. Abdullahin tyhmyys oli hyvin viihdyttävää, mutta en pitänyt Kuunsirpinkukasta sitten lainkaan. Hänellä ei ollut luonnetta juuri lainkaan, ja mitä hänellä oli, oli hyvin ristiriitaista ja säröistä. Pidin kuitenkin siitä, miten Abdullah säntäili ympäriinsä kuin päätön kana. Ihan hyvin kasipuolen arvoinen kirja.

Kirja oli hyvä niin kuin edellinenkin sarjan osa. Sen hykerryttävine kohtauksineen kirjassa oli makua. Sophie, Howl ja muut tutut seikkailevat tässäkin kirjassa vaikka sitä ei aluksi huomaakkaan. Mielestäni ensimäinen osa, Liikkuva linna on mielenkiintoisempi. Suosittelen kirjaa niille, jotka pitävät magiasta.

Odotin kirjalta paljon enemmän. Juoni oli idealtaan hyvä, mutta toteutusta olisi voinut vielä hioa. Kirjan alkupäässä ei tapahtunut juurikaan mitään, ja lopussa kaikki tapahtui lähes yhdellä kertaa. Olisin myös toivonut enemmän Howlia ja Sophieta kirjaan mukaan. Iso plussa Jonesin humoristisesta kirjoitustyylistä, Abdullan mielistelyille ei voinut olla hymyilemättä.

Leijuva linna oli pettymys. Odotin sen olevan yhtä hyvä kuin Liikkuva linna, mutta sain niellä karvaan pettymyksen. Abdulla oli varsin valju ja pahvimainen, hän ei ollut niin räiskyvä kuin Sophie tai Calcifer Liikkuvassa linnassa. Kirjassa lisäksi pyöriteltiin paljon Liikkuvasta linnasta tuttuja asioita ja itse en pitänyt siitä että koko Ingaryn maailmaa hallitsee jokin enkelin ja dzinnin välimuoto. Sophie oli taattu itsensä ja myös Howl ja Calcifer olivat yhtä hauskoja. Kirja myös hauskasti leikki muutamilla prinsessa kliseillä ja muillakin asioilla. Mutta silti kirja oli huonompi kuin Liikkuva linna, loppu oli liiankin onnellinen. Suosittelen kirjaa sille joka etsii ihan hauskaa ja keskivertoa luettavaa. Arvosana: 8-.

Luin tämän kirjan yksinomaan rakkaudesta ”Liikkuvaan linnaan”, mutta jouduin himpun verran pettymään Toiminta oli hajanaisempaa, eivätkä henkilöt, saati romantiikan laatu viehättäneet minua yhtä paljon kuin ensimmäisessä osassa. Abdullalta ja Kuunsirpinkukalta yksinkertaisesti uupuu särmä, joka teki Sophiesta ja Howlista niin valovoimaisia. Yllätyksiä ja vilpitöntä huumoria kuitenkin riittää. Jones tulee jonkin verran toistaneeksi edellisen Linna-kirjansa tematiikkaa ja kaavoja, mutta tottahan jokaiselle kirjailijalle on oma tyylinsä suotava. Sitä paitsi, kukapa koskaan saisi tarpeekseen muodonmuutoksista ja onnellisista ihmissuhteista?