
Kannen kuva: Ida Kalsta. Sidottu.
Hurmaava, hurja ja hulvaton tulkinta rakastetusta Kaunotar ja hirviö-sadusta Neiti Sundmanin seikkailujen kirjoittajalta
Pienen saksalaisen ruhtinaskunnan kruununperijä saa ikävän syntymäpäivälahjan. Nähdäkseen 24-vuotispäivänsä hänen tulee saattaa nainen raskaaksi – sarvipäisen leijonan hahmossa. Vuodet vierivät, kunnes vähää ennen armonajan umpeutumista sievä lääkärintytär palkataan kirjastonhoitajattareksi prinssin syrjäiseen metsästyslinnaan. Siitä alkaa kissa ja hiiri-leikki, joka on vähällä koitua molempien kohtaloksi.
Tyttö ja Jalopeura kertoo ikään kuin aidon ja sensuroimattoman version ranskalaisten lastenkirjailijoiden ja Disneyn salonkikelpoistamasta sadusta lumotun prinssin itsensä kokemana. 1700-luvun lopulle ajoittuva fantasiaromaani ottaa kantaa myös oman aikamme tärkeisiin kysymyksiin, kuten sukupuolirooleihin, yhteiskunnalliseen tasa-arvoon ja seksuaaliseen hyväksikäyttöön.
Arvosana kirjalle
Taina Parikka
Taina Parikka (s. 1979) työskentelee museonhoitajana ja herättää eloon mennyttä aikaa romaaneissa, näytelmissä ja ompelemalla historiallisia roolipukuja. Parikka kirjoittaa myös 1800-luvun lopun Haminaan sijoittuvaa salapoliisisarjaa, Neiti Sundmanin seikkailuja Fredrikshamnissa.