Kun luin Nainen menneisyydestä ensimmäisen osan, olin aivan myyty. Juoni oli upea, erilainen ja ihana. Kirja oli todella mukaansatempaava ja melkeinpä täydellinen lukuun ottamatta kirjailijan paikoitellen tönkköä kirjoitustyyliä.
Mutta sitten luin 2. osan.
Nainen menneisyydestä on erittäin heikko teos, mikä vain jankkaa paikallaan ja toistaa samoja tapahtumia yhä uudestaan. Kirja oli pitkitetty mielestäni liikaa. Ensimmäinen osa oli mahtava ja upea, mutta toinen osa pitkitti tarinaa liikaa. Mielestäni kirja olisi ollut melkeinpä täydellinen jos se olisi tiivistetty yhdeksi vaikka 400 sivuiseksi kirjaksi. Tällä tavoin kirja vain hoki samoja asioita ja tilanteita aivan liian paljon, ja itse ainakin tylsistyin 2. osan aikana useammin kuin kerran.
Hahmoista en pitänyt muista kuin Timistä ja Richardista. Molemmat tosin jäivät aivan liian pieneen rooliin, mikä oli outoa ainakin Richardin kohdalla, olihan tämä Matildan elämän rakkaus. Jo oli todella typerä ja naiivi, varsinkin Nickin ja Samin suhteen, eikä hänellä tuntunut olevan minkäänlaista itsesuojeluvaistoa. Sam oli ainoa mielenkiintoinen hahmo hulluna pahiksena, mitä ei olisi ihan heti uskonut kirjan alussa. Ja Nick taas... Voi luoja, harvoin vihaan jotakuta hahmoa yhtä paljon kuin Nickiä. Hän oli täysin vastenmielinen tyyppi, enkä voinut sietää sitä, kuinka Jo oli niin rakastunut häneen. Ja tästä saakin hyvän aasinsillan Jo'n ja Nickin "rakkaustarinaan". En voi ymmärtää, missä maailmankaikkeudessa he olivat muka hyvä pari. Heillä ei ollut minkäänlaista kemiaa, Nick käyttäytyi jopa omana itsenään täysin sikamaisesti Jo'ta kohtaan (puhumattakaan Johnina), eikä mielestäni Jo'nkaan tunteet ollut kuvattu hyvin. Aivan kuin heillä olisi ollut vain pientä haparoivaa ihastumista kunnon rakkauden sijaan. Itseäni häiritsi hirveästi se, että joka mutkassa puhuttiin sitä, kuinka he olivat niin täydellinen pari, ja että he sopivat toisilleen täydellisesti, mutta minulle se ei ainakaan välittynyt lainkaan.
Kirjasta myös huomaa aika hyvin, että se on kirjoitettu -80 luvulla. Se, ettei raiskausta pidetä yhtään pahana asiana, kuvaa hyvin sitä, millainen ajatusmaailma oli vielä niinkin vähän aikaa kuin 30 vuotta sitten. Myös se, että naisella piti olla mies, kuvasi hyvin, ettei eletty aivan samaa aikaa kuin nyt. Suoraan sanoen minua ärsyttää Nainen menneisyydestä kirja. Se on pitkitetty aivan liikaa, se olisi ollut melkeinpä täydellinen jos sitä olisi tiivistetty noin 300 sivun verran. Hahmot olivat typeriä, hulluja sekä joltain siltä väliltä. Itselleni jäi todella paha maku suuhun kirjasta, ja ainoa mistä voin antaa edes vähän pisteitä kirjaa kohtaan on loistava ja mukaansatempaava ensimmäinen osa.
