Kenen keikalla olet viimeksi käynyt? Oliko se rokkia, jazzia tai kenties klassista? Kävitkö Musiikkitalossa kuuntelemassa Sibeliusta, Robinin ostarikeikalla vai Hartwall-areenalla Lady Gagan showssa?
Jaa tuntemuksiasi konsertista, menisitkö uudelleen, suosittelisitko muille? Oletko tosifani vai satuitko vain paikalle - onko sellaisella väliä?
***
Viime viikonloppuna menin Tukholmaan varta vasten Macklemore & Ryan Lewisin keikkaa varten. Liput eivät maksaneet maltaita, vähän päälle neljäkymppiä.
Nimi ei ole kaikille tuttu, mutta kaikki ovat kuulleet Thrift Shoppia kyllästymiseen asti. Muukin tuotanto on tutustumisen arvoista, jos tyyli iskee! Samaa sukupuolta olevien avio-oikeutta kaiuttava Same Love, radiosoitossa ollut tanssibiisi Can't Hold Us ja vanhemmasta tuotannosta aivan ihana And We Danced. Koskettava, kulutusyhteiskuntaa ja materialismia kritisoiva Wings ja White Walls, jota minä kutsun "autolauluksi". Kyllä, olen fani.
Sali ei ollut täynnä, mutta Macklemore kertoi edellisellä Tukholman keikalla, viitisen vuotta aikaisemmin, olleen noin 50 ihmistä. Nyt katsojia oli noin 7000. Positiivisena yllätyksenä oli, että kappaleissa esiintyviä vieraita oli myös mukana, mikä tietenkin sai kappaleet kuulostamaan paljon autenttisemmilta. Huumoria oli, samoin vakavia hetkiä - onhan osa Macklemoren tarinaa se, miten hän on kamppaillut alkoholin kanssa, mennyt vieroitukseen ja viimein päässyt kuiville.
Tykkäsin. Menisin varmaan uudelleenkin, jos seuraava albumi on samaa tasoa. Kaveri, joka oli mukana, sanoi että tykkäsi mutta kerta riittää. Mikäs siinä.
Rautatietunnelissa oli jotkin punk-bileet joissa tuli nähtyä yksi bändi.
Kuudennella Linjalla kävin katsomassa ja kuulemassa Tixxaa. Homma toimi uskomattoman hyvin. Bändi soitti timanttisesti ja Tixa otti tilan haltuun. Biisitkin rokkaa.
Olin eilen Tampereella fiilistelemässä italialaista Ufomammutia, jonka psykedeelinen doom/stoner-jyräys antoi kyllä rahalle vastinetta. Kotioloissa kuunneltuna bändi toimii parhaiten kalsarikännien väsyneinä loppuhetkinä tai meditatiivisen mietiskelysession taustana, mutta livenä ufoilusta paljastui ihan toinen puoli. Meininki oli yllättävän menevää ja dynaamista, pientä moshaustakin pystyi harrastamaan, vaikka temmot olivat alhaiset ja rytmitykset vaihtelevia. Volyymi oli sen sijaan huipussaan, mistä ehkä pieni miinus, mutta ainakin bändin järjetön särömurskaus tuntui kiveksissä asti.
Keikoilla on aina hauskinta kun on kavereita mukana, ja nyt on ollut hedelmällinen kausi niiden kanssa. Korpiklaania kävin viimeksi jammaamassa syyskuun puolella.
Oli meininki niin katossa kuin voisikin kuvitella. Ennen sitä kuunteli rennosti lämppäreitä olusen kanssa, mutta pääbändin kohdalla polkat ja muut kansantanhut pyörivät moshpitissä ja pää mossasi vaikka oli niskat niin turkasen kipeinä jo ennestään.
Marraskuussa on toinen ohjelmassa, kun hankin tänään lipun Kamelotin keikalle. Pääseepi samalla näkemään lämppäämässä ReVampin ja Floor Jansenin. :cheesy:
Viime aikoina on kovin vähän tullut käytyä missään. Edellinen livemusiikkitilaisuus oli kesällä Rock the Beach -festarit, jossa vietin yhden päivän. Ei se määrä, vaan se laatu. Eli siis vihdoin ja viimein tämä pieni fanityttö pääsi näkemään ja kuulemaan Rammsteinin livenä
Ennen keikkaa vähän pelotti, että entä jos tämä onkin pettymys,entä jos bändi ei kohtaakaan odotuksiani jne. Pelko oli turha, keikkakokemus oli varsin huikea ja todellakin pääsylipun hinnan vastine. Vieläkin on hyvä fiilis tästä.
Ai niin, kesäfestivaalit. Mitä mä sekoilen, olenhan mä ollut Patti Smithin jälkeen Flow-festareilla elokuussa. Siellä oli muun muassa My Bloody Valentine, kovin bändi koskaan (koska ne soittaa kovimpaa ja niillä on parhaat biisit.) Ja Beach House, joka on ihan hauskaa modernia tunnelmointipimputusta ja ujellusta, silloin tällöin myös tanssittavilla kompeilla varustettuna. Ja tietenkin mestari Nick Cave ja hänen tämänhetkinen kokoonpanonsa Huonoista Siemenistä. Ollakseen niin eilispäivän uutinen Nick kyllä vetää tosi hienolla meiningillä, ja klassikkobiisit ovat ihan yhtä hyviä kuin silloin kun niitä ensimmäistä kertaa oppi arvostamaan. Tunnelma oli hikinen ja Nick Cave otti yleisöön läheisen kontaktin, mikä on varsin vaikeaa niin isolla ulkoilmakeikalla.
Qstockissa tuli heinäkuun loppupuolella käytyä kuuntelemassa Within Temptationin, Battle Beastin, Kotiteollisuuden ja Von Hertzen Brothersin keikat. VHB petti odotukseni, mutta muut bändit olivat kyllä erinomaisia. Battle Beast oli jostain syystä laitettu pienelle sisälavalle, jonka takia kaikki halukkaat eivät mahtuneet sitä katsomaan. Siitä huolimatta vetivät erinomaisen keikan.
Ensimmäinen A7X keikkani ja kokemus oli mieletön, vaikka jouduinkin istumakatsomoon ja turhan kauas lavasta. Onneksi siellä katsomossa ei tarvinnut istua ja fiiliksiin pääsi hyvin. Seuraavaa keikkaa odotellessa.
Yleisö eli täysillä mukana koko keikan ajan ja erityisesti albumin Nightmare biisit sai yleisön villiintymään.
"Yhtyeen karismaattinen solisti M. Shadowsin on oma lukunsa monesti niin haudan vakavassa metalligenressä. 32-vuotiaasta Shadowsista on muotoutunut vuosien varrella eräänlainen heavy metallin Robbie Williams." (IL) :lol:
Hieman randomisti käytiin katsomassa Tuomari Nurmiota Milenkassa toissa perjantaina. Tai kokeminen olisi ehkä parempi ilmaisu. Herran näkeminen ja kuuleminen kun oli vähän siinä ja siinä oman onnettoman sijoittumisen vuoksi. Tilana ei ehkä kaikista toimivin tällaiselle tapahtumalle.
Joskus aiemminkin on Hande tullut nähtyä, mutta silloinkin olivat olosuhteet yksilöä vastaan. Olin toivonut tästä vähän parempaa kokemusta, mutta ei. Mainiota oli silti kuulla pari omaa suosikkia eikä oluessakaan ollut valittamista.
"Tapsa" post=2506
Viimeksi olin Patti Smithin keikalla Tampere-talossa.
Eilinen itsenäisyyspäivä tuli vietettyä Battle Beastin ja Turisaksen keikalla. Battle Beast ei vaikuttanut ihan yhtä kovalta kuin Qstockissa kesällä, mutta hyvin vetivät. Turisas puolestaan ei jättänyt ketään kylmäksi tulipahan vähän vaihtelua Linnanjuhlien ja Tuntemattoman sotilaan seuraamiselle.
Edellinen keikka tais olla niinkin kaukana kuin kesän Musen keikka :)
Oli mahtava! Huikee! Hieno! :D ...mut tykkäsin silti enemmän Areena keikasta viime talvelta, sielläkin siis kävin. Onhan se vähän hankala vetää valoshowta stadionissa :D ...ja se odotus... Mutta oli se sen arvoista. Ja sen 70€ lipun arvoista. Ja sen 60€ parkkisakon arvoista! :D Mahtava bändi, ja hyvässä seurassa nii mikäpä siinä odotellessaki, nätti aurinkinen päivä.
Lämppärinä ollut Mew :kin oli ihan jees, vaikka en oo pahemmin heidän tuotantoonsa tutustunut :)
Viimeksi lauantaina tuli Rytmikorjaamolla oltua ja siellä nähtyä sekä Ensiferum että Turisas. Oli kyllä loistava meno, vaikka huoli mummasta yritti koko ajan tulla pinnalle ja tulikin.. illan päätteeksi makkaraperunat pekonilla ja nukkumaan. Sitä ennen peluutin Call of Cthulhu minipelin kavereille, joista sain yhden hulluksi juuri ennen saunaa. Loistava ilta näissä kaiken kaikkiaan siis.
Joose Keskitalo veti soolokeikan Dynkyssä viime lauantaina. Luvalla sanoen oli itseasiassa paskin keikka artistilta. Ei tavoittanut sitä fiilistä vaan mitenkään mitä olen saanut parhaimmillaan hänen musiikistaan.
Sitä ennen sit tuli katteltua yhdessä salakapakassa Fleshpressiä, Throattia ja paria muuta pörinäbändiä itsenäisyyspäivänä. Hyvä meno ja hyvät bändin. Hommat nousussa tolla saralla täällä Suomessakin!
Viimeksi tuli tehtyä suht extempore reissu Seinäjoelle Scorpions:in keikalle. Lämppärinä oli Eppu Normaali.
Eput toimitti tasaisen varmaa settiä, soittaen lähinnä kaikki hittinsä. Jäi sellainen "ihan kiva"-fiilis keikasta.
Scorpions taas oli pieni pettymys. Myönnän toki, että oli mukava kuulla hitit livenä ja laulaja osaa laulaa hyvin, tosin jokseenkin parhaimman teränsä menettäneenä. Show oli tosiaan liikaakin sitä show:ta. Liikaa kitarasooloilua ja kikkailua, liikaa vähän kaikkea. Nyt se itse musiikki jäi vähän toissijaiseksi. Olisin kaivannut pelkistetympää versiota. Ehkä se klubikeikkoihin tottuneelle vain tuntui siltä, tiedä häntä. :) Myös miksaaja oli välillä vähän hakusessa, ääni särisi välillä niin, että oikein korviin otti.
Amorphiksen pääsi näkemään Lutakossa tapaninpäivänä. Olikin suoraan sanottuna paskan joulun pelastus.
Amot on lopulta varsin ennalta-arvattava ja yllätyksetön liveakti, ja niin tälläkin kertaa. Bändi soittaa melkoisen staattisesti Joutsenen ollessa se kohteliaasti kiittelevä yleisön luotsaaja, ja vaikka alla on kymmenkunta levyä tavaraa josta valita, niin settilistan voi lopulta arvata malliin ne tietyt keikkahitit, ne pakolliset sinkkuhitit, ne pakolliset klassikot ja loput uutta kamaa. Circlen sisällöstäkin osasin veikata mitkä viisut esitetään.
Toisaalta ennalta-arvattavuuden vastapainona Amot on myös hyvin luotettava esiintyjä: soitto pelaa varmasti ja ammattimaisesti, ja jos musiikista diggaa niin tututkin viisut iskee ja lujaa. Parasta antia oli uuden materiaalin kuuleminen livenä - Shades of Gray on loistava keikanavaus ja Hopeless Days ja Narrow Path sopivat pysyviksikin ikivihreiksi - ja Sampo, Sky is Mine ja My Kantele ovat kyllä muutenkin omia suosikkejani, joten setistä on sinänsä turha valittaa. Eikä Amojen musiikkiin ehkä oikein istuisikaan mikään yletön riehuminen lavalla. Joutsenessa on villissä habituksessaan ja jumalaisessa äänessään sopivasti seremoniamestaria pitämään ilmapiiri energisenä, ja Esa Holopainen saa lempeällä hymyllään oman kitaransoiton tuijottamisenkin näyttämään coolilta. Into Hidingin alussa oli kivana lisänä, kun bändi hyppää ihan lavan edustalle korokkeiden päälle riffittelemään.
Tiettyä hulppeutta toi kyllä Lutakon kokemukseen sekin, että olin tokarivissä aivan Joutsenen edessä. Motivoi kummasti hyppäämään mukaan kaikkeen moshaukseen, ja näkymä lavalle paitsi oli terävä, myös kuului hyvin. Vieläkään ei tosin merchandise-kojusta saanut kunnolli(sen kokoi)sia seinälippuja, mutta t-paita on hieno.
Kokonaisuutena siis, Amorphis ei toteuta keikoillaan mitään unohtumatonta spektaakkelia tai yletöntä tajunnanräjäyttäjää, mutta tarjoaa täyden setin hyviä biisejä hyvin vedettyinä. Tiedät mitä saat, saat mitä tilaat, voit poistua keikalta tyytyväisenä. Vahva 8+
Amorphiksen pääsi näkemään Lutakossa tapaninpäivänä.
Tiettyä hulppeutta toi kyllä Lutakon kokemukseen sekin, että olin tokarivissä aivan Joutsenen edessä.
Kokonaisuutena siis, Amorphis ei toteuta keikoillaan mitään unohtumatonta spektaakkelia tai yletöntä tajunnanräjäyttäjää, mutta tarjoaa täyden setin hyviä biisejä hyvin vedettyinä. Tiedät mitä saat, saat mitä tilaat, voit poistua keikalta tyytyväisenä.
Keikka, josta haaveilin, mutta jonne ei tullut lähdettyä. Olisimme siis potentiaalisesti voineet törmätä.
Pari kertaa olen Amot nähnyt ja allekirjoitan kyllä sanomasi. Sillä erotuksella, että ensimmäinen kerta kun heidät näin oli kyllä kerrassaan loistava. Toisella kerralla olin lähinnä kiusaantunut siitä, että minun ja hra Joutsenen haarojen välissä ei ollut mitään muuta kuin mikkiständi. Yritä siinä sitten pyytää vakavalla naamalla nimmaria keikan jälkeen...
Tuli kuitenkin nähtyä Jyväskylässä tasan kaksi viikkoa sitten kaverin opinnäytetyön kantaesitys. Mustaa tritonusta vain kaikille, jotka tietävät mistä on kysymys.
Prince of Assyria Loosessa joulukuussa Keikka-aika oli torstai-illaksi mielestäni hiukan liian myöhäinen, kun pääesiintyjä päättää esityksensä puoli kahdentoista aikaan. Muutama naureskeli, kun kaverin kanssa haukoteltiin kilpaa. Itse keikka oli hyvä. Laulaja esiintyi yksin pelkän akustisen kitaran kanssa. En ollut ennen keikkaa kuullut kuin pari biisiä, mutta se ei menoa haitannut kuin muutaman biisin kohdalla, kun laulaja "murmutti" sanoja mikkiin ja yleisö on silminnähden itkun partaalla. Samaan aikaan minä en saa sanoista mitään selvää, sointuja ilmoille helähtää kolme koko biisin aikana eli niistä ei saa kiinni ja minä näen vain edessä seisovan tytön. Jälkikäteen kuuntelin biisit levyiltä läpi ja ymmärsin tipatvmuiden linsseissä. Levyn versiot olivat mielestäni parempia useampien soitinten ansiosta.
Lämppäriksi oli valikoitunut joku hermostunut räppäri, mikä aiheutti valtavaa myötähäpeää ja sääliä. Räppäri lämppäämässä mies ja kitara duoa? Kuka tämän keksi? Viimeiset kaksi biiisiä hän esitti pelkällä kitaran säestyksellä ja sai ensimmäiset aidot aploodit. Ensimmäisten räppibiisien aikana nimittäin tuntui kuin olisi katsellut jotain tositeeveejulkkista poliittisessa keskusteluohjelmassa. Yleisö ei lämmenyt yhtään ja enemmänkin ottivat askeleen taaksepäin.
Zappa plays Zappaa tuli käytyä katsomassa tossa syssyllä. Kiertue oli Roxy & Elsewhere -kiertueen 40-vuotis juhlameininkejä. Noin kolmen tunnin settiin mahtui Roxy & Elsewhere kokonaisuudessaan ja saman verran muuta tavaraa. Lapset pääsivät tuoleille lavalle. Yleisöstä napattiin lavalle porukkaa tanssimaan, linnun soidinmenoja ja hyljettäkin esitettiin.
Soitto oli ihailtavaa katseltavaa, mutta kolmen tunnin setti oli suhteellisen uuvuttava.
Viimeksi on tullu käytyä kattomassa Battle Beastin itsenäisyyspäivän keikka. Aikasemmin en bändiä ollut nähnyt livenä ja pidin kyllä kovasti.
"Ayna" post=7707
Viimeksi tuli tehtyä suht extempore reissu Seinäjoelle Scorpions:in keikalle. Lämppärinä oli Eppu Normaali.
Eput toimitti tasaisen varmaa settiä, soittaen lähinnä kaikki hittinsä. Jäi sellainen "ihan kiva"-fiilis keikasta.
Scorpions taas oli pieni pettymys. Myönnän toki, että oli mukava kuulla hitit livenä ja laulaja osaa laulaa hyvin, tosin jokseenkin parhaimman teränsä menettäneenä. Show oli tosiaan liikaakin sitä show:ta. Liikaa kitarasooloilua ja kikkailua, liikaa vähän kaikkea. Nyt se itse musiikki jäi vähän toissijaiseksi. Olisin kaivannut pelkistetympää versiota. Ehkä se klubikeikkoihin tottuneelle vain tuntui siltä, tiedä häntä. :) Myös miksaaja oli välillä vähän hakusessa, ääni särisi välillä niin, että oikein korviin otti.
Tähän pakko kyllä heittää, kun itse kävin myös kattoon, että aikalailla sama fiilis. Mutta kyllä pitää herroille antaa pojot siitä kuinka hyvin on pysyneet kuosissa, ei sinällään itse tekemiseen ja laulamiseen ikä tuntunu vaikuttavan yhtään. Mutta kun vertaa 15 vuotta sitten nähtyihin Scorppareihin, niin kyllä siitä se tekemisen ilo puuttui. Oulussa muuten muut järjestelyt oli ihan selkärangan jatkeesta.
Bullet for My Valentine soitti eilen Tampereella ja olihan keikka erinomainen, iloisuus ja energia olivat juuri sitä tasoa, kuin huhut olivat kertoneet. Etukäteen ajattelin, että kaksi lämppäriä olisi hiukan liikaa, mutta sekä Coldrain että Adept vetivät varsin kompaktit setit, jolloin pääesiintyjän aloittaessa virtaa oli vielä jäljellä. Lämppärit olivat minulle entuudestaan tuntemattomia, mutta totesin molempien liveannin oikein maittavaksi. Tyypit hyppivät ja pomppivat lavalla kuin vieteriukot ja saivat vastaavaa liikettä aikaiseksi myös yleisössä.
Bullet soitti suunnilleen puolitoista tuntia, mutta heidän seurassaan aika tuntui kyllä roimasti lyhyemmältä. Kuten olin aavistanut, settilista koostui pääasiassa kahden uusimman levyn biiseistä, mikä hieman jakoi fiilistäni kahtaalle. Temper Temper-levy ei kotioloissa tuntunut nappaavan mainittavasti useista kuunteluista huolimatta, eivätkä levyn kappaleet uponneet sydämeeni asti livenäkään. Fever-levy sen sijaan on parasta, mitä olen tällaisen musiikin osalta ikinä kuullut ja sen matsku toimi Pakkahuoneella erinomaisesti. Your Betrayal-biisi oli minulle keikan ehdoton kohokohta.
Maanantaina oli Nosturissa Frank Turner and the Sleeping Souls. Oli aika kovat odotukset, koska viimesen vuoden aikana on herran tuotantoa tullut kuunneltua aika paljon ja tiedossa on, että liveakti on kova. Vähän harmitti, että keikka oli tosiaan maanantaina, eikä kukaan kaveri joutanut seuraksi. Kävi kuitenkin ilmi, että maanantai ei haitannut menoa lainkaan, vaan Nosturi oli ihan täynnä ja meininki oli ihan mahtava.
Keikka itsessään oli likimain täydellinen: ensitahdeista viimeisen encoren loppuun oli pakko laulaa mukana, koko ajan sai pomppia ja pyöriä. Todella loistava esiintyjä, joka hallitsee lavalla tosi erilaiset tunnelmat. Keikka myös alko ajallaan ja kesti mahtavan pitkään, tunti ja neljäkymmentäviis. Siinä ajassa ehdittiin veivata läpi kaikki isot hitit, mutta sen lisäksi myös vähän obskuurimpaa kamaa: oli aika mahtavaa, kun Frank kerto, ettei oo soittanut seuraavaa biisiä yli vuoteen, mutta joku oli ennen keikkaa laittanut viestiä ja toivonut sitä, joten sehän sitten soitettiin. On mahtavaa, että yleisöä ja faneja kunnioitetaan noin paljon, ja koska biisi – Worse things happen at sea – sattuu olemaan omia suosikkeja, en pannut lainkaan pahakseni. :cheesy:
Sivustomme käyttää evästeitä takaaksemme parhaimman käyttökokemuksen.
tulipahan vähän vaihtelua Linnanjuhlien ja Tuntemattoman sotilaan seuraamiselle.
