Kenen keikalla olet viimeksi käynyt?

Nu'estia olin katsomassa Nosturissa. Paljon odotin mutta jouduin pettymään jonkin verran kun paikka oli niin täynnä. Melkein puolet konsertista joutui ktsomaan screenilta.

Pitkäperjantaina tuli fiilisteltyä raskaamman humpan parissa, kun Finntroll soitti Tampereen Klubilla. Bändi juhlisti kymmenvuotiasta Nattfödd-levyään, joka vedettiinkin läpi kokonaisuudessaan. Kotona en enää nykyään jaksa tuota levyä juurikaan kuunnella, mutta livenä se potki oikein mukavasti. Biisejä soitettiin monipuolisesti myös muilta levyiltä, vaikka pari uusinta kiekkoa olivatkin selkeästi eniten esillä. Energistä ja hienkatkuista menoa, joka tempaisi kyllä mukaansa. Harmi vaan, että soundit olivat kitaroiden osalta melko puuroiset ja volyymiäkin oli vähän liikaa. Mutta muuten en valita.   Mukana olleet kaksi muuta yhtyettä eli Wolfheart ja The Man-Eating Tree olivat myös tsekkaamisen arvoisia. Jälkimmäinen kiinnosti oikeastaan yhtä paljon kuin pääesiintyjäkin, mutta valitettavasti tulimme paikalle sen verran myöhään, että ehdin kuulla vain kaksi viimeistä kappaletta. Tämä jäi kyllä oikeasti harmittamaan, sillä soundit olivat selvästi bändikolmikon parhaat ja muutenkin Sentenced-henkinen tunnelmametalli tuntui toimivan. No, aina ei voi saada kaikkea, vaikka olisi siitä etukäteen maksanutkin.

Olin Linnanmäen avajaiskeikalla. Softengine soitti siellä. Olen jo pitkään ollut Softenginen fani, eikä tämä keikka tuottanut pettymystä. He soittivat kaikki yhden levynsä biisit, eikä mikään niistä ole huono. Keikalla ei ollut paljoakaan porukkaa, koska oli niin kylmä, eikä Softenginellä ole paljon faneja. Olen niin iloinen, että kävin siellä. Softenginen kosketinsoittaja on niin hyvä soittamaan ja kaiken lisäksi aika söpö. Tunnelma oli hyvä ja oli parasta!

Yli kahden vuoden odotus päättyi ja näin Twin Atlanticin livenä. Takana on neljä mieletöntä keikkaa ja yksi akustinen "yllätyskeikka". Maksoin reissusta pitkän pennin, kävelin kymmeniä kilometrejä ja istuin bussissa useamman tunnin, mutta oli se sen arvoista.   Bändi soitti biisejä kaikilta levyiltään (3) ja soundchekissä yhden biisin ihka ensimmäiseltä EP-levyltään. Energistä ja luontevaa esiintymistä. Laulaja Sam McTrusty sulattaa sekä miehet että naiset ja saa yleisön mukaan. Mieletön kokemus kuulla yhteislaulua ja katsella lavalla onnellisina hymyileviä tyyppejä, jotka nauttivat hommasta ja rakastavat yleisöään. Pysykää tuollaisina, kiitos. Pari lämppäriäkin oli, mutta kumpikaan ei herättänyt mitään tunteita.   Keikat: Manchester, Albert Hall Lontoo Brixton, O2 Academy (akustinen Dr. Marten's, Carnaby St) Birmingham, O2 Academy Glasgow, SSE Hydro   Video on outo, mutta biisi hieno ja livenä mahtava https://youtu.be/DlpZ8z1bNfk

Terveisiä Kotkan Meripäiviltä! Kävimme siellä perjantaina viettämässä metalli-illan siskojeni kanssa. Santa Cruz, Omnium Gatherum,(Turmion Kätilötkin paikalla, mutta heistä en paremmin perusta), Amaranthe ja Mokoma tarjosivat oikein hyvää viihdykettä ja illan kruunasi tietysti Within Temptation. Vielä ennen alueelta poistumista kuuntelimme duo Markus Vanhala/Anssi Stenberg tuotantoa. - Oikein rattoisa ja ehkä hiukan viinanhuuruinen ilta... :wink:   Tuolla Meripäivillä tuli oltua ensimmäistä kertaa ja oli kyllä positiivinen kokemus. Järjestelyt pelasivat hyvin ja alue oli todella siisti, roskien keräilijät olivat koko ajan liikenteessä ja bajamajatkin pysyivät suhteellisen siisteinä, vaikka perinteistä paperin loppumista esiintyi täälläkin. Erittäin hyvä, että esiintyjätkin oli jaettu päivittäin vähän tyylisuuntien mukaisesti ettei tarvinnut Gatherumin jälkeen alkaa kuunnella jotain Kasmirin kammotusta. Tuonne voisi mennä vielä uudestaankin, kyllä vain! :cheesy:

[b]Turisas![/b]   Kesän jälkeen olen yrittänyt säästellä ja jättää keikkoja väliin, mutta tälle oli aivan pakko päästä. Koko viime viikko oli erittäin huono meikäläiselle ja kun viimein muistin keikan olemassaolon piti se lippu hankkia samantien. Hyvin spontaani teko, mutta en vain voinut jättää välistä tätä keikkaa.   Ja oli hyvä etten jättänyt.   Lämppärinä soitti Barren Earth, josta en aiemmin ollut kuullutkaan, mutta hyvinhän nuo vetivät. Jotenkin biiseistä ei saanut kauheasti energiaa, mutta kuulosti hyvältä ja varmasti kuuntelen heidän tuotantoaan enemmänkin.   SItten oli vuorossa Turisas, joka oli kaikkea mitä edelliseltä kerralta muistin ja vielä enemmänkin. En tiedä oliko heillä parempi vire vai vaikuttiko paikan koko, mutta tämä oli ehdottomasti vuoden paras keikka. Edes Nightwishin Qstockin keikka ei vetänyt vertoja tälle. Heti ensimmäisen kappaleen (The March of the Varangian Guard) aikana yleisö villiintyi, minä mukaan lukien. Yleensä en ole kova riehumaan keikoilla muiden mukana, mutta tällä kertaa tuli huudettua, laulettua ja heilutettua nyrkkiä kaikella sillä energialla mitä miehestä irti sai. Eilen olikin sitten kädet väsyneet ja kurkku kipeänä, mutta onnellisin mielin.   Biiseistä soivat kaikki tutut ja siellä oli sopivasti nopeaa, kevyttä (Hunting Pirates) ja rauhallisempaa biisiä mukana. Lisäksi yleisö otettiin ja lähti hyvin mukaan, huomasi, että bändilläkin oli hauskaa soitella. Toivottavasti tulevat uudestaan tänne pohjoiseen.   Vielä muistin virkistykseksi: [url=https://www.youtube.com/watch?v=ejIjJdoIn6w]Turisas- Hunting Pirates[/url]   Ps. Näköjään siitä on jo yli vuosi kun olen tänne kirjoitellut, johan se oli aikakin pukata uutta viestiä :grin:

Viimeksi olin katsomassa Antti Tuiskua 28.11. Näin pitkäaikaisena fanina voin sanoo et oli ihan huippu keikka! Antilla on aina kunnon show. Se on niin ihana ku siitä näkee että se tykkää esiintyä ja rakastaa yleisöä. Suosittelen ihan kaikille koska Antti on kyllä Suomen kovin poptähti.

Tuisku   Oli kyllä mahtava keikka

King Diamondia käytiin kuuntelemassa Espoo Areenalla kesäkuun alussa. Aivan mahtava keikka, kinkku veti todella hyvin. Alkuun muutamat yksittäiset hitit vuosien varrelta ja sitten pääasia, eli koko Abigail albumi, jonka juhlakiertueella äijä oli. Hieno ja nostalginenkin elämys!

Tänään tuli siskon kanssa käytyä katsomassa Turun musiikkijuhlien Onnen Tunti 2 Turun Tuomiokirkossa. Perttu Kivilaakso soitti selloa ja Ville Matvejeff pianoa. Kappaleita oli viisi, (plus yksi ylimmääräinen) mm. Sibeliusta ja Rahmaninovia. Konsertti oli aivan mahtava ja kaunista kuultavaa. :smile:

Olin perjantaina The Curen keikalla Hartwall Areenalla. Aivan mahtava keikka, vaikka Cure ei ihan omaan musiikkimakuni keskiöön kuulukaan. Meillä oli permantoliput ja koska oltiin kuultu huhuja, että keikka kestäisi kolme tuntia, jätetiin lämppäri väliin. Se oli ihan oikea ratkaisu, sillä keikka tosiaan kesti sen kolme tuntia. Tottumattomalle selälle ja jaloille seisoskelu kovalla lattialla oli hiukan raskasta... Viimeinen encore oli 8 kappaleen mittainen ja sattumalta seitsemän kahdeksasta kappaleesta oli suosikkejani, josta jäi kyllä todella hyvä mieli koko viikonlopuksi. :)

Heilutin eilen lettiä ja hörpin olutta Powerwolfin nopeissa tahdeissa. Löysin bändin joskus kesällä ja innostuin melkoisesti, kun huomasin, että iloiset saksalaiset tulevat syksyllä Suomeen ja vieläpä melko lähelle Tampereelle. Diskografia tuli otettua aika hyvin haltuun muutaman viime kuukauden aikana, minkä ansiosta settilistaan ei kuulunut kuin pari outoa biisiä. Bändin power/heavy metal on kuitenkin niin naurettavan menevää ja tarttuvaa, ettei etukäteen opiskelu ole välttämättä tarpeellista. Kun minkä tahansa biisin kertosäkeen kuulee kerran, seuraavalla kerralla osaa jo hoilata mukana. Tuli siellä itsekin muutamat halleluja- ja amen-huudot kiekaistua.   Powerwolf ei ole todellakaan maailman vakavin bändi, mutta minut se koukutti aikanaan juuri huumorielementin ja eeppisen överiyden avulla. Sanoituksissa ja kansikuvissa vilisee vampyyreja, ihmissusia ja uskonnollista symboliikkaa ja musa kuorrutetaan juustoisilla kirkkourkukoskettimilla. Toimii levyllä, toimii livenä. Oopperatyyliin laulava Attila Dorn puhkui mahtavasti kuin tuomiopäivän saarnamies ja keikka olikin kuin jumalanpalvelus, paitsi että kaikilla oli hervottoman hauskaa. Välispiikeissä kuultiin yksi pieruvitsikin. Synamiehellä oli synat kahdella puolella lavaa ja ukko säntäili niiden välillä aina, kun soitettavaa ei ollut ja piti muutenkin show-menoa hienosti yllä.   Lämppärinä soittanut Civil War oli myös näkemisen ja kuulemisen arvoinen. Amerikan sisällissodan aikaisiin pohjoisvaltioiden uniformuihin (?) sonnustaunut ryhmä heitti energisen ja hikisen setin ja sai ainakin meikäläisen lämpöiseksi. Rumpali ainakin veti täydellä tunteella ja kaveri näyttikin siltä, kuin olisi ollut salitreeneissä, eikä soittamassa. Tämänkin bändin laulaja oli huikean hyvä, ja suosittelenkin tsekkaamaan, vaikka sankarihevi ei olisikaan suosikkijuttu.

[quote="Emelie" post=48492]Olin perjantaina The Curen keikalla Hartwall Areenalla.[/quote] Minäkin olin! Siis 7.10. Hieno kokemus. Itse olen ollut The Cure-fani 80-luvulta lähtien eli 30 vuotta kutakuinkin, mutta eka kertaa näin livenä. Yllätti miten jykevältä soitto kuulosti. Robert Smithin ääni oli hurja ja tekniikka tosissaan hallussa. Minulla oli istumapaikka erinomaisella etäisyydellä lavasta, joten näin hyvin. Kyllä sielläkin sitten viimeisen pitkän encoren aikana tuli tanssittua seisaalta. Nyt olen nähnyt 2 yli kolkytvuotta fanittamaani, eli The Curen lisäksi pari vuotta sitten Kate Bushin Lontoossa. Voinen olla tyytyväinen.

[b]Pain, Turmion Kätilöt & King Satan / Klubi, Tampere[/b]   Eilen tarjoiltiin raskaita tanssitahteja oikein urakalla, kun kolme aktia nousi Klubin lavalle ja pisteli menemään enemmän tai vähemmän elektronista metallijyystöä. Keikka oli loppuunmyyty ja väenpaljous sen mukainen, mikä oli sekä hyvä että huono asia. Porukassa tunnelma tihenee, mutta juomaa saadakseen tai kusella käydäkseen piti jonottaa tovi jos toinenkin. Mutta mitäpä tuollaisista, kun iltamat olivat muuten mitä mukavimmat.   Tilaisuuden avasi vielä demoasteella oleva King Satan, jonka lyhyehkö setti sisälsi tasaisesti tamppaavaa teknojumputusta perusriffeillä mehevöitettynä. Soundit olivat ainakin lavan edessä epätasaiset, kun kieliosastosta ei meinannut kuulla mitään, kun taustanauhakompit ja ärjyntälaulu jyräsivät kaiken. Muutenkaan tämä uusi tuttavuus ei tehnyt kovin suurta vaikutusta, vaikka ihan okei-tasoisen fiiliksen saikin aikaan. Synaa ja efektejä hoidellut tyttönen sentään keinui siihen malliin, ettei kaljatiskille tullut lähdettyä kesken kaiken.   Aivan eri meininki syntyi, kun Turmion Kätilöt, tuo metallimusiikin oma Kummeli, aloitti humoristisen ja energisen settinsä. Veikkaukseni mukaan suuri osa ihmisistä oli tullut katsomaan juuri heitä ja yleisö olikin alusta alkaen erittäin innoissaan. Itse en ole kotioloissa pystynyt Kätilöistä juurikaan innostumaan, mutta livenä porukka osaa kyllä asiansa. Jokaisen biisin välissä laulajakaksikko heitti huonoa ja epämääräistä läppää, mikä kumma kyllä toimi tässä yhteydessä. Eivätkä ne biisitkään paskempia ole, nerokkaista sanoituksista puhumattakaan. Hyvä veto, vaikka en Kätilö-faniksi ryhdykään.   Juhlien pääpiru Pain heitti odotetun mukaisen setin, eli useamman biisin uusimmalta levyltä ja vahvikkeeksi ne tunnetuimmat hitit vanhemmilta. Coming Home-uutuuslätty on maistunut minulle oikein hyvin ja melko hyvin se pelitti livetilanteessakin. Pakkopaitaan pukeutunut johtohahmo Peter Tägtgren suoriutui lauluista hieman vaihtelevasti, välillä huudot ja puhtaat osuudet lähtivät hyvinkin komeasti, kun taas välillä voimaa olisi voinut olla enemmänkin. Mutta eipä merkittävästä asiasta silti ollut kyse. Rumpusetin takana istui Tägtgrenin poika, joka hoiti tonttinsa mallikkaasti, vaikka ei taida olla vielä teini-ikää ylittänyt.   Huvittava hetki koettiin, kun Call Me-kappaleen aikana tapahtui jokin kömmähdys ja koko veisu hajosi niin, että soitto lakkasi kokonaan. Kysyviä katseita vaihdettiin, mutta pian oltiin taas vauhdissa. Syntikat tulivat kaikki taustalta, mikä oli pieni pettymys, mutta bändi veti kuitenkin ilman muuta pisteet kotiin. Hyvä ilta noin kokonaisuudessaan.

Ennio Morriconen The 60 Years of Music World Tourille ostin liput samana päivänä kuin tulivat myyntiin.(2015)   Vuosi meni odotellessa ( piti olla alunperin keväällä, mutta mestari sairastui ja keikkaa siirrettiin).   30.11.2016 sitten odotus palkittiin. Tykkäsin kovasti.

Tulipa käytyä katsomassa Queen Adam Lambertin kera. Vaikka vanhaa fania vähän otsapanta kiristääkin väärä laulaja niin täytyy sanoa että tuon musiikin kuuleminen livenä sävähdytti.   Vaikka Mercury, joka oli varmasti yli 50% bändistä, puuttui, niin bändi on käsittämättömän hyvä. Miten tyytyväinen sitä olisikaan, jos olisipäässyt näkemään ryhmän täydessä loistossaan.

[b]Kreator, Sepultura, Soilwork & Aborted / Pakkahuone, Tampere[/b]   Neljän varsin tunnetun metallibändin muodostama spektaakkeli oli massiivisuudessaan hieman uuvuttava, mutta ehdottomasti nautinnollinen kokemus. Harvoin pääsee todistamaan useampaa näinkin isoa ja laadukasta nimeä samana iltana, puhuttiinpa sitten festareista tai klubikeikoista. Kaikki esiintyjät olivat myös sopivan erilaisia, mikä ansiosta musiikillinen rautaisannos ei käynyt kyllästyttämään missään vaiheessa.   Teknistä ja nopeaa death metalia paiskova Aborted sai kunnian laukaista illan käyntiin ja puolituntisen setin pääpaino oli odotetusti uusimman Retrogore-albumin materiaalissa. Bändin tyyli on kehittynyt jatkuvasti vauhdikkaampaan ja koukeroisempaan suuntaan ja siksi olinkin utelias näkemään, miten belgialaiset suoriutuvat sekopäisistä biiseistään livetilanteessa. Huikeastihan tuo sujui, sillä soittotaituruus on näillä jampoilla huipussaan. Rumpalin blastaus oli suorastaan epäinhimillisen konemaista ja tarkkaa, varsinkin kun hän sai hommansa näyttämään uskomattoman helpolta ja rennolta. Ammattimiehiä koko porukka.   Seuraavaksi esiintynyt Soilwork edusti bändinelikon kevyintä ja tarttuvinta antia. Itse en ole koskaan erityisemmin lämmennyt ruotsalaisryhmän liiankin mukavasti soljuvalle melodeathille, vaikka kyllähän tämäkin bändi satunnaisessa kuuntelussa toimii. Keikasta ei ole pahaa sanottavaa, mutta täytyy tunnustaa, että Soilworkin setistä jäi kaikkein vähiten mieleen. Oikeastaan bändi oli minulle vain kiva välipala ennen kerroshampurilaista, jonka kaksi mehevää pihviä olivat vasta tulossa. Erityispiste kuitenkin laulajalle, joka hallitsi mallikelpoisesti sekä äreät että puhtaat laulut.   Karkeloiden kolmas viihdyttäjä oli melko ristiriitaista mainetta tänä päivänä nauttiva Sepultura, jonka kokoonpanomuutokset ovat tunnettua historiaa. Sisään jonottaessani joku takanani kuului tuomitsevan yhtyeen illan paskimmaksi, vaikka takkeja ei oltu saatu vielä narikkaan. No, minulle Sepultura kelpaa hyvin nykymuodossaankin, sillä vuoden alussa julkaistu Machine Messiah-albumi on parasta, mitä se on saanut aikaan 2000-luvulla. Keikalla soitettiin paljon juuri näitä uusia biisejä, mutta odotetusti myös vanhoja klassikoita, kuten vaikka Roots Bloody Roots. Yhtyeen nykyinen rumpali oli muuten settinsä takana täysi raivoapina, moista huitomista en muista ennen todistaneeni. Nuoren kaverin paidaton ylävartalo paljasti, että salilla on tullut käytyä ja soittotyyli huomioiden lihaksia todella tarvittiin.   No sitten se varsinainen vetonaula, germaanisen rässin legenda ja oma suursuosikki, Kreator!! Päänimen noustessa lavalle ilmassa alkoi olla suuren metallijuhlan tuntua, eikä pelkästään tässä vaiheessa jo runsaasti nautitun oluen ansiosta. Biisejä soitettiin niin tuotannon vanhemmasta kuin uudemmastakin päästä, juuri julkaistun uutuuslevyn ollessa tietenkin vahvasti edustettuna. Kreator on yhtye, joka pystyy heittämään kehiin parin tunnin verran pelkkiä hittejä ja keikka olikin yhtä aggression ja energian ilotulitusta. Ulkoisesti bändi esiintyi rutiinimaisen oloisesti, mutta vuosien tuoma kokemus kuului kyllä soiton tiukkuudessa ja intensiteetissä. Savut, hienosti käytetyt valot ja taustavideot antoivat vielä viimeisen silauksen.   Kun reippaan neljän tunnin megashow oli päätöksessään, olin väsynyt mutta onnellinen. Melko rajuksi välillä yltynyt circle pit meinasi vaarantaa terveyden, mutta säästyin kuitenkin mustelmilta. Joku muu luultavasti keräsi niitä kehoonsa, sen verran väki kuitenkin otti kontaktia lattian kanssa.

Loppujen lopuksi aika harvaa bändiä jaksaa livenä joten viimeisimmät keikat on viime vuoden puolelta.   [b]King Crimson[/b] veti Kööpenhaminassa erittäin tiukan setin. Frip ja solisti kikkailivat rauhallisesti taaempana kuin Linnanjuhlien studiomuusikot ikään joten pää huomio kiinnittyi kolmeen rumpaliin. Voi sitä paukutuksen ja kilinän määrää. Puhumattakaan siitä saksofonin raskaasta tööttäämisestä puhumattakaan. Varsinkin kun se 21st Century Schizoid Man vain jatkuu ja jatkuu loputtomiin.   [b]Boris[/b] kävi Tavastialla ja soitti Pink levynsä. Vaikka ei oma suosikkini (Flood/heavy rock) olekaan niin pitihän tämäkin katsastaa kun harvoin Suomen Päähesassa tälläisiä mahdollisuuksia löytyy. Paria kaveriakin sain houkuteltua mukaan ja kyllähän se kannatti. Gongi löytyi eikä korvatulppia tullut ikävä hyvää miksausta siis.

[b]Viikate & The Empire Strikes / Klubi, Tampere[/b]   Kesäloman puolivälissä oli mukava poistua hetkeksi kotoa ja nauttia kaihosta ja katkeruudesta. Tein sen poikkeuksellisesti kaverin kanssa, yleensähän ravaan keikkoillakin yksin. Viikate on iskenyt kovaa jo monta vuotta ja säännöllisesti ilmestyneet levytkin ovat pysyneet tasokkaina, vaikka samoja juttuja niissä pitkälti toistetaankin. Tämä olikin jo kolmas kerta, kun näin bändin livenä. Lämmittelijänä nähty The Empire Strikes oli minulle uusi tuttavuus, joka esitti riehakasta autotallirockia tiukalla soitolla ja asenteella. Meno oli omaan makuuni liiankin iloista ja energistä, mutta rokkareiden eloisaa lavaliikehdintää ja kieltämättä varsin tarttuvia biisejä ei kehtaa haukkuakaan.   Positiivisuus vaihtui alakulotettuihin tunnelmiin, kun viikatemiehet astuivat lavalle kravateissaan ja kauluspaidoissaan. Puolitoistatuntinen setti sisälsi itselleni sekä tuttua että vähän paitsioon jäänyttä kamaa, mutta kaikki kappaleet tehosivat erinomaisesti ja saivat jalan polkemaan selkeillä soundeilla soitetun melankolian mukana. Tuore sinkkubiisi Synkkä ventti kuulosti perusvarmalta Viikatteelta, mikä lupaa myös perusvarmaa levyä. Omakohtainen huippuhetkeni taisi olla toinen korttiaiheinen biisi Sysiässä, joka rokkasi ja svengasi mahtavasti. Haluan antaa erityismaininnan basistille, jonka lavaolemus oli yhtä jämäkkä ja karu kuin muistinkin. Turhat kikkailut pois ja olihan siellä kuitenkin kitaristikaksikko vastaamassa liikkeestä ja läpänheitosta. Hyvä keikka ja kenties paras kolmesta näkemästäni.

Miksi ette käy keikoilla? Koska ette kuitenkaan osta levyä tai fanipaitaa, voisitte sijoittaa edes keikkalippuun. Toki minunkin pitäisi käydä keikoilla enemmän, eli moitteeni koskee myös itseäni.

Itse kävin Haloo Helsingin keikalla hieman yli kaksi vuotta sitten. Samana vuonna taisin käydä myös Elämä lapselle konsertissa. Sen jälkeen ei ole tullut käytyä missään.

Käyn, mutta unohdan aina kertoa tänne :D Lisäksi käyn melko pienten, paikallisten bändien keikoilla joita en välttämättä itsekään jälkeenpäin muista. Sellaisten keikkojen jatkuva saatavuus on tietenkin suurehkon kaupungin etu. Seuraavat keikat ovat alkavan Turku Jazz -keikkasarjan keikkoja. Odottelen kovasti Lassyn keikkaa.

[quote="Sh" post=54451]Itse kävin Haloo Helsingin keikalla hieman yli kaksi vuotta sitten. Samana vuonna taisin käydä myös Elämä lapselle konsertissa. Sen jälkeen ei ole tullut käytyä missään.[/quote] Ei voi muuta sanoa kuin hattua nostaa :)

[b]Mayhem, Barshasketh & Dragged Into Sunlight / Klubi, Tampere[/b]   En voi sanoa olevani erityisen innokas Mayhem-fani, mutta kun yksi genren pioneereista saapuu mestoille, niin kyllä sitä on mentävä ihmettelemään. Yhtyeen historiaan liittyy melko epätavanomaisia juttuja sekä vähintäänkin mielenkiintoisia persoonia, minkä vuoksi legendan maine ansaittiin jo varhain. Toki yhtye on myös äänittänyt varsin hyvää musaa, mistä todisteena käy debyyttilevy De Mysteriis Dom Sathanas, joka kuultiin keikalla kokonaisuudessaan.   Ensimmäinen lämppäri oli uusiseelantilainen Barshasketh, jonka lähestymiskulma black metaliin ei ollut aivan perinteisin, kiitos vinkeiden melodioiden ja keskimääräistä monipuolisemman kikkavalikoiman. Tyylilaji huomioiden bändiä voisi kutsua jopa hienostuneeksi. Toinen lämppäri Dragged Into Sunlight oli vähän toista maata ja sai paikat jo todella kuumiksi. Brittinelikko puski ilmoille niin saatanallisen raskasta ja väkivaltaista black/death-tuuttausta, että rintakehäni ja aivokuoreni meinasivat murentua. Sankan savun seasta bändiä ei juuri erottanut, mutta kiintoisana seikkana tummat varjot näyttivät pysyttelevän rumpalia lukuun ottamatta selkä yleisöön päin. No, kukin tavallaan.   Mayhemin kamoja säädettäessä alkoi jo vähän jännittää. Millaisia olisivat synkät ukot, joiden ansiosta Norja tunnetaan vuonojen lisäksi myös mustasta metallista? Alussa tuli kuulutus, joka kehotti pitämään puhelimet taskussa, jotta tunnelma ei kärsisi. Klubi oli tässä vaiheessa ääriään myöten täynnä, olihan ilta loppuunmyyty, vaikka elettiin keskiviikkoa. Kaapuihin verhoutuneiden hahmojen aloittaessa Funeral Fogin hymy nousi huulilleni, sillä rumpusoundi oli saatu melkeinpä identtiseksi kuin parinkymmenen vuoden takaisella albumilla. Ja se soundi on justiinsa mikä pitääkin olla.   Iltaani pilasi vain se, että olin sijoittunut Mayhemin aikana siinä määrin ikävästi, että olin jatkuvasti pöydän, porrastasanteen ja ihmisten muodostamassa puristimessa, josta en päässyt pakoon. Väenpaljous oli hämmentävä, sillä liikkumaan ei yksinkertaisesti päässyt. Mutta yhtyeen lopettaessa ja kynttilöiden sammuessa olin tyytyväinen, että tuli tällekin keikalle lähdettyä. Jotkut yhtyeet kutsuvat keikkojaan rituaaleiksi ja tämä oli juuri sellainen.

[b]Testament, Annihilator & Vader / Pakkahuone, Tampere[/b]   Tästä on mennyt jo hetki, mutta tunnelmoidaanpa vielä. Vuoden ensimmäinen kokemukseni livemusiikin parissa ei ollut mitään arkaa himmailua, vaan täyttä turpaanvetoa lämmittelijöiden alkutahdeista pääesiintyjän epilogiin asti. Ostin lipun näille kekkereille jo hyvissä ajoin, koska arvelin, että tällainen kattaus saattaa myydä loppuun nopeammin kuin perusjannu uskookaan. Luuloni oli väärä, sillä lippuja sai vielä portiltakin, vaikka kaikki kolme esiintyjää olivatkin kovia tekijöitä lajissaan. Keskiviikko ei tietenkään ole kaikille paras ajankohta raskaalle humpalle, mutta ei Pakkahuoneella toki autiotakaan ollut. Tällä kertaa suurin osa yleisöstä koostui karvaisista köriläistä naisten ollessa selvästi vähemmistössä. Huomasin kuitenkin ilokseni, että muutama rässiliiviin pukeutunut hevimirmelikin oli saapunut paikalle. Itsekin pääsin vaihteeksi käyttämään omaa liiviäni ympäristössä, jonne se kuuluukin.   Saatuani kaljan kouraan olikin jo ensimmäisen lämppärin aika. Puolan death metal-panssarivaunu Vader tykitti luultavasti ehtoon nopeimmat sahaukset ja blastaukset, mikä uhkasi vähän kääntyä itseään vastaan. Vauhdikas, brutaali ja suoraviivainen remellys teki kyllä tehtävänsä, mutta minulta meinasi kieltämättä loppua happi jo muutaman biisin jälkeen. Onneksi setin keskellä ja lopussa kuultiin pari hitaampaakin veisua ja tokihan Vaderin rokkaava ja rässihenkinen kuoloraasto sopi hyvin illan teemaan. Annihilatorin ilmavampi tuuttaus maistui kuitenkin minulle paremmin ja keulahahmo Jeff Watersin ilmeilyä seuratessa hymy leveni omillakin kasvoillani. Bändin ura alkoi ennen kuin sen nykyinen rumpali oli syntynytkään ja Waters heittikin aiheesta vähän läppää. Mutta hyvinhän tämä nuori kaveri selviytyi, vaikka ei iltamien kannuttajista kokenein ollutkaan.   Juhlien isäntä Testament oli odotetun kaltainen rässijyrä, joka soitti tasavarman ja perusviihdyttävän setin, kuten vanhoilla konkareilla on tapana. Jokainen bändin muusikoista on raudanluja ammattilainen ja varsinkin Gene Hoglanin rumputyöskentelyä oli antoisaa seurata. Vokalisti Chuck Billy osoittautui mainioksi show-mieheksi, joka jutusteli välillä mukavia ja soitti mikinvarrella ilmakitaraa aina, kun vaan ehti. Ammattitaidon esittely meni kuitenkin överiksi, koska kaikki hemmot soittivat pitkät ja aika tylsät soololuritukset keikan keskivaiheilla. Osaavaa sormi- ja kapulanäppäryyttä toki ihastelee hetken verran, mutta sillä hetkellä on rajansa. Noin muuten Testamentin keikka oli oikein viihdyttävää metallimäiskettä, jonka aggressiivinen energia pisti tukan heilumaan ja pitin pyörimään.