Mustelmann

Kesälomalla tuli palattua vuosien tauon jälkeen kauhulegendan visioiden pariin ja aika hyvinhän tämä kolahti, vaikka varsinaista kauhua teos ei juuri sisälläkään. Alussa kuvataan päähenkilön lapsuutta, jolloin hänen pieneen kotikaupunkiinsa saapuu uusi pappi, joka pistää kulmakunnan asiat vinksalleen. Uskonnollinen yhteisö suorastaan rakastuu komeaan ja mukavaan pappismieheen, mutta sitten tapahtuu jotain ja papin on pakko lähteä pois. Päähenkilö ajautuu elämässään sinne tänne, mutta hänen tiensä risteää papin kanssa useita kertoja, vaikka parempi olisi ollut, jos mies olisi pysynyt kokonaan poissa kuvioista.

Fantasiaa ei ole juurikaan tullut luettua viime vuosina, koska tympäännyin aikanaan totaalisesti massiivisiin ja ällöttävän mahtipontisiin supersaagoihin, joissa tarinan loppua ei näkynyt vielä tuhansienkaan sivujen jälkeen. Onneksi on olemassa myös maanläheisempää ja ytimekkäämmin kirjoitettua fantasiaa, jota voi nauttia kevyinä kerta-annoksina. Musta komppania aloittaa kolmiosaisen sarjan, joka kertoo sekalaisesta karskien äijien palkkasoturiarmeijasta, joka taistelee enemmän rahan kuin kunnian vuoksi. Armeija koostuu lähinnä alhaisista paskiaisista, mutta veljeyden käsite elää vahvana ja palkkauksen sopimusehtoja noudatetaan aina viimeisen päälle. Pidin kirjan suoraviivaisesta ja kaunistelemattomasta tyylistä paljon, sillä turhat rönsyt on kitketty minimiin jokaisen sivun sisältäessä pelkkää asiaa. Yksityiskohtaisia maisemakuvauksia tai runollista tunnelmien maalailua ei ole juurikaan, minkä sijaan painopiste on juonen kuljettamisessa jatkuvasti eteenpäin. Kirja on varsin lyhyt, alle kolme sataa sivua, mutta tapahtumia on paljon ja niistä kerrotaan vain olennainen. Tämä koskee myös taistelukohtauksia, sillä verellä ja irtoraajoilla ei mässäillä, paitsi lopun suuressa finaalissa. Armoton ja karu meininki saavutetaan muutenkin, eli itse juonenkäänteiden ja runsaan dialogin kautta. Hahmot eivät ole kovin moniulotteisia, mutta ei raavaiden soturien tarvitsekaan. Päähenkilökin (komppanian lääkäri) on nimeltään vain Puoskari, kapteenin ollessa Kapteeni jne. Musta komppania oli sujuvaa ja helppoa kesäluettavaa, jota voin suositella kaikille fantasian ystäville. Erityisesti kuitenkin heille, jotka ovat kasvaneet ulos haltioista ja taikamenninkäisistä ja kaipaavat jotain maanläheisempää menoa. Fantasian elementti on tässä lopulta aika vähäinen, vaikka yliluonnollisuuksiakin tapahtuu. Takakansi kuvailee kirjaa fantasian Tuntemattomaksi sotilaaksi, eikä kuvaus ole lainkaan väärä.

Erinomainen videopeli iski aikanaan sen verran kovaa, että lähdemateriaalikin alkoi kiinnostaa. Ei tosin niin paljon, että olisin tarttunut kirjaan välittömästi pelin lopputekstien jälkeen, vaan aikailussa meni hulppeat pari vuotta ja kauemminkin. Ehkä niin oli hyväkin, jotta pelin tapahtumat ehtivät vaipua unohduksiin ja tehdä tilaa alkuteokselle. Vertailut kahden varsin erilaisen tuotteen välillä jäivätkin melko vähäisiksi, enkä lukemisen aikana muistellut peliä oikeastaan ollenkaan. Vain joidenkin yksittäisten tapahtumien ja paikkojen kohdalla tuli tunne, että olen kokenut tämän ennenkin, mutta pääosin kirja pääsi vaikuttamaan käytännössä neitseelliseen maaperään.

Haluan sanoa heti aluksi, että Metro oli minulle erittäin mielenkiintoinen ja koukuttava lukukokemus. Jotain tällaista olen aina tietämättäni etsinytkin, sillä tässä oli kaikkea, mikä tekee mielestäni tarinasta hyvän tarinan. Löytyy vahvaa tunnelmaa, jännitystä, toimintaa, filosofista pohdiskelua elämästä ja kuolemasta sekä kevyttä huumoriakin silloin tällöin. Päähenkilö Artjom on samaistuttava ja moniulotteinen hahmo, jonka tekemisistä ja kohtalosta välittää oikeasti. Moskovan metrotunnelit muodostavat kiehtovan miljöön, joka on luotu tarkasti ja uskottavasti. Juoni itsessään on varsin suoraviivainen ja yksinkertainen, mutta sen tarkoitus onkin lähinnä esitellä ydinsodan jälkeistä elämää, joka on siirtynyt maanpinnalta metron tunneliverkostoon. Oikeastaan voisi sanoa, että Artjomin matka tämän synkän ja vaarallisen maailman halki on kuin pitkä ja perusteellinen turistikierros. Kaikki tuskin ovat tästä pitäneet, mutta minulle tällainen kerrontatyyli toimi erittäin hyvin. Postapokalyptisessa maailmassa parasta on mielestäni juuri itse maailma, sen ihmiset ja heidän tapansa elää ja selviytyä.

Kirja oli enimmäkseen melko helppoa ja sujuvaa luettavaa, kiitos hyvän suomennoksen, mutta välillä eteneminen oli myös melko raskasta ja vaivalloista. Päähenkilö kohtaa vaelluksellaan suuren joukon ihmisiä, joiden kanssa pysähdytään usein keskustelemaan syvällisiä. Monet keskusteluista ovat mielenkiintoisia, mutta tylsänpuoleistakin jaarittelua on mukaan mahtunut. Maailman ja tapahtumien loputon synkkyys ja masentavuus kävi välillä turhankin suureksi, vaikka ahdistava tunnelma onkin kirjan suurimpia vahvuuksia. Pimeät tunnelit sulkivat sisäänsä ajoittain todella tiukasti ja jonkinlainen pakokauhu meinasi joskus iskeä päälle minullakin. Tunneleiden ja asemien lisäksi poiketaan myös maanpinnalla ja nämä vierailut ulkomaailmassa toivat hyvää vaihtelua metron klaustrofobiaan.

Pienine puutteineenkin Metro 2033 on erinomainen selviytymistarina, joka pitää otteessaan viimeiselle sivulle asti. Joissakin kohdissa olisi varmasti ollut tiivistämisen varaa, mutta toisaalta olisin lukenut metron elämästä ja kulttuurista mielelläni enemmänkin. Tämä oli minulle selkeästi parhaimpia lukukokemuksia viime vuosilta.