Painaja ja muita runoja

Tuossa männäpäivänä aloin toista runokokoomaa työstellä. Samaa settiähän se tulee olemaan kuin edellinenkin. Ei vanha saatanallinen kulkukoira uusia temppuja opi.   JÄTTÄKÄÄ RUOTONI RAUHAAN Istun valveilla sängyn laidalla, seurana pimeän lasten Valonkajoon katseeni käännän, kalpeana iltaa vasten Olen tullut tuntemaan henkivallat ja totuuteni löytänyt Olen tutkinut sieluni salat ja itsepetoksen hyljännyt   Vain kuudesosa ihmisistä kokee paholaisen riivauksen Vain viidesosa ihmisistä saa Jumalaansa yhteyden Ymmärryksen mysteereistä vain kovin harva tavoittaa Se harvoille vain valkenee, se hämärän on teologiaa   Meistä hengessä lahjakkaimpia koetella saatetaan Houkan meistä tekevät usko Jumalaan ja saatanaan Muille sana ei valkene kuin vasta kuolinvuoteella Uskonoppien hämäryys ei tuota selvää vastausta   Haudon mielessäni asioita, joita ei tulisi ikinä kertoa Kannan mielessäni pelkoja, joista miehen ei sovi puhua Papin räähkät ja pirun perkeleet, pitäkäät te oppinne Harakat naurunne vaietkaa ja seurakunnat messunne   Laumoihin heidät vihkien te istutitte heihin pelkonne Vedoten alhaisiin tuntoihin pakotitte päihin valheenne Jättäkää tämä ruoto rauhaan, ei teille kuulu sydämeni Älkää turhaan seuratko polkuja itsenäisen henkeni

Kyllä on auringonlaskun jälkeinen tunnelma taas paikoillaan. Tässä runossa pystyin helposti kuvittelemaan lukijaksi sellaisen matalan miesäänen, joka melko rauhallisella temmolla kuljettaa tekstiä eteenpäin. Vahva pohdiskelu ja oman tien löytäminen pitkän etsinnän jälkeen välittyi tästä.

Kiitosta vaan, Nebu. Hyvä, jos jotain tuntoja nostatti. Täytyis tämän lorun kohdalla vielä sanajärjestyksiä sun muuta miettiä. Ei ihan vielä ole kohdillaan.

Runo päivässä pitää näköjään mielen virkeänä, vaikka ruumis muuten tahtookin prakata. Välttelen nykyään henkilökohtaisempia aiheita, mutta aina välillä se lipsahtaa.   ENNUSLINNUT Jälleen samat turmanlinnut seuraan lyöttäytyvät Kuka lähetti ne taas tänne minulle nauramaan? Taidan tietää sen nimenomaisen käskynantajan: kierosilmä, jonka katse näkee horisontin taa   Kuin vanhat papit tai juoruilevat lautamiehet tuomitsijoita parikymmentä istuu orsillaan Koko ehtoon hajamielinen käräjöintinsä kestää Vaan tätä syytettyä eivät kuuntele ollenkaan   Ne sanoilla, jotka kuoleman mysteerin tuntevat syyttävät minua synninteoista männävuosien Kun solmuun saisin niiden kielet kieroilevat Ei koske minua parakraafit sen joukon lakien   Runoilijan silmä on aina tarkkaavainen ja vakaa Se näkee siipien leiskunnan, kun muut nukkuvat Vain minä yksin tunnen nämä kuoleman merkit Nämä lopun enteet noidankehän lailla toistuvat   Enkä enää usko enteisiin, lukuihin, kirjaimiin Ne kaikki saatanoitten valehtelua ovat vaan Enkä enää usko Jumalan kolmansiin kutsuihin Jo kaksi sain, vuosia sitten ne jätin unholaan   Mistä tiesivät taas tulla, edestä julmien ikeiden? On kuin henkeäni pakottaisi ulos ruumiistaan Eivät keikauta liihottajat maailmanlopun tiellä Joka ilta sama joukko saapuu samaa lupaamaan   Öinen kotinsa on siellä, minne aurinko laskee Alamaailmaan parvet herransa luokse palajaa Missä päivä on pitempi ja haaskoja syötäväksi Vielä tämän iltapuhteen ne henkeäni kaluaa   Kaikkoa pois, korpin kuvatus! Liihota teillesi, harakan haaska! Vaikene tyystin, vanha varis! Häviä hiiteen, naurava naakka!

Toivottavasti minä en nyt kyllästytä sinua jatkuvilla jorinoillani runoistasi. Mutta on taas pakko tulla sanomaan sananen.   Kun huomaa, että ketjuun on tullut uusi runo, mieli osaa jo automaattisesti hakeutua tiettyyn tunnelmaa. Se on aina todella vahvasti läsnä teksteissäsi. En tiedä, onko sinulla mielessä koskaan minkäänlaista miljöötä, johon asioita sijoitat. Sellainen kuitenkin itselleni näistä tulee selkeänä mieleen. Teksti on jotenkin soljuvaa vanhahtavalla tavalla. Siksi varmasti hirsimökki ilman sähköä, mies puimassa nyrkkiä kaikelle ja ei milleen, ehkä pettyneenä ainakin uskomuksiin, piirtyy sisäisten silmien eteen. Voi olla että mielikuva menee puihin, vaikka runosi eivät sitä kyllä tee. Hyvin omaleimaisia ovat.   Ja kyllähän se runo päivässä tosiaan pitää mielen virkeänä. Erinomainen keino järjestellä ajatuksia ja herätellä uusia :smile:.

Ei kyllästytä yhtään, varsinkin jos kommentti on noin mukava. Sitä aina toivoo runon postatessa, että tulisi edes joku pieni kommentti joltain. Ja sitten kun tulee tuommoinen pitempi, niin mikäs siinä.   Itse sijoittaisin tämän lorun ihan arkisesti oman luhtikämppäni parvekkeelle. Siinä lähipuissahan se sama harakkarevohka taas elämöi, kun minä tuota juttua kirjoitin.

SALAISUUKSIEN LOHIKÄRMES Tähdentutkijan kammiosta katselen taivasta kiertyvää Jos sen perälle tuijottaa, näkee silmät pelkkää pimeää Etäisyyttä toisen elämänpiirin himmennyt järki tutkailee Sinne kulkeutua saattaa kun ruumiistaan irti matkailee   Kuulostellen ääntä äänetöntä voin kuulla sen puhuvan Tahdon tietää ja käsittää tiedon sydämessään asuvan Viisaus annetaan etsiville, en luota sanoihin ihmisten On kirjansa valkoinen sivu keskellä tummien sivujen   Mustan traakin hahmosta on vain mystikon kertomaa Toinen pakeneva kuunsilmä, toinen palavana tuijottaa Siivet kullalla koristellut, selkäevät hopeisina hohtaen Pimentynyt taivaankatto kätkee ruumiin käärmeksen   Se harjaselkä, kyömyniska saa avaruuden muuttumaan Tulihenki, suomuvatsa linnunradat suustaan oksentaa Pimeän maahan langetessa taivaan yli häntä kietoutuu Lailla tähtien kuolevien sielu näkemälleen antautuu   Ei ole pitäviä sääntöjä, on vain tahto ja tietous ihmisen Ikuisuuden luonne paljastuu kera kuoleman mysteerien Mitä olemme maailmassa? Houkkia aikojen armoilla Sama sanaton ääni meitä kaitsee, käskee henki puhuva   Mustien kirjojen mysteereitä on kirkon piirissä tulkittu Ne ovat vain aavistus siitä, mitä vihityille on kerrottu Näen muodottoman olennon, joka salaisuudet omistaa Kuin hetki maalauksessa; alati muuttuva, iäti paikallaan   Sen kierot kynnet avaruuteen pitkiä aukkoja raapivat Sille vihkimyksen tehneitä silmänsä vuoroin tutkivat Ilmestyen ihmisten puheisiin kirkon peräseinän takaa, maailmantapin päällä käärmes kuin kuolleena makaa

Olipa jykevää kerrontaa. Runo oli omasta mielestäni todella hyvin rytmitetty ja erittäin sujuva lukea. Rytmitys on ainakin itselleni hyvin merkityksellinen, koska se parhaimmillaan kaappaa mukaan. Runon tunnelma ei kunnolla avautunut heti ensimmäisellä lukukerralla, mutta muutamaan kerran jälkeen pääsi sisälle. Ja useamman lukukerran vaativat tekstit, jotka jaksavat pitää mielenkiinnon herpaantumatta otteessaan joka kerralla, ovat taidetta. Tästä voisi vielä nostaa neljännen säkeen esiin erittäin onnistuneena.   Tämän tekstin mukana mieli lähti todellakin taivasta tutkimaan ja näki siellä hääräävät olennot sekä aavistuksen niiden taakse kätketystä salaisuudesta.   Tästä nyt ei ehkä tullut kovin tyylipuhdasta palautetta, kun meni vain kehumiseksi. Mutta tämä runo on mielestäni tähän ketjuun postaamistasi parhaimmistoa.

Kiitosta vaan. Ei kannata tuijotella liikaa niitä tähtiä, heh heh.   Tämä on kyllä omasta mielestä kanssa sieltä paremmasta päästä, mitä olen loruja kirjoitellut. Aika usein tapahtuu, että visio jää runossa epäselväksi, ja kirjoittaminen on sellaista tuntemattomuuteen kurkottelemista. Tämä oli mulla siihen mukava poikkeus.

Rimmaako?   EXCURSIONS AMONG THE DEAD An erected tent between old relics Graveyard camper's summer release The crowded beaches are far away I can spend this vacation with ease   No winding lines before the gates A campsite next to an abysmal pit All that is left are beloved bones A company even an outsider can fit   Fellow campers are silent statues Nails hit the throats of bygone men I steal their crosses as souvenirs And later spoil my soul with them   In the middle of this insane heat I prepare to enter their pale scene Profound voyages, secret excursions To explore what seemed unseen   I disguise my face with a pig-skin And hide my intentions under a gown I chill out by the graves of locals And pay a visit to the funeral town   I found here through a secret trail I work my spell with a hidden tool You can keep your circle of friends I will rather be a hopeless fool   With pleasure I succumb to misery Totally deaf to your cheerful voice Your proofs have no weight here An obsessed man has no choice   Comes the fall like prolonged death I am still here at my summer retreat Dead spouses walking all around The next resort - the world beneath

Pitkästä aikaa taas runo ketjussasi. Näitä onkin jo ehtinyt odottaa, ja mukava lukea enkku-sellainen. Kyllähän tämä huviretki luutarhaan omasta mielestäni rimmasi ja oli muutoinkin vahvaa kerrontaa. Taaskaan en voinut välttyä tekstin aiheuttamilta mielikuvilta. Heti ensimmäisestä säkeestä alkoi vahva miljöön ja tunnelman luonti, joka päättyi tyylillesi uskollisesti synkästi. Runon tunnelmaan oli helppo päästä mukaan (vaikka runon itsessään ei ole helppo) ja se jätti kyllä vahvan jälkikuvan. Jotain, jonka voisi vaikka piirtää, jos osaisi.

Kiitti palautteesta ja hyvää viikonloppua! Olen ohimennen korjaillut tätä tässä viime päivät. Aika primitiivinen se alkuun oli. Idea on ollut päässä vuosikaudet, mutta vasta nyt tuli toteutettua.

En yleensä lue paljoakaan runoja, mutta tästä tykkäsin kovasti! Varsinkin niinkuin Nebu tuossa jo sanoikin, niin kerronta tuntuu vahvalta ja tunnelma vie kyllä mukanaan.   Itselleni tässä kaikuu ehkä lähinnä teeman, mutta myös rytmin puolesta metallilyriikat (varmasti myös syy, miksi tykästyin runoon aivan erityisesti). Ainoastaan pari säettä, jotka eivät minua oikein puhuttele ja jopa hienoisesti rikkovat tunnelmaa, tuntuvat turhan päällekäyvän uhmakkailta - [i]You can keep your circle of friends/I will rather be a hopeless fool[/i]. Ehkä siksi, että runon teema ja sisältö riittää itsessään luomaan erilaisuuden, ulkopuolisuuden tai kertojan asennoitumisen vaikutelmaa - [i]I steal their crosses as souvenirs/And later spoil my soul with them[/i] - eikä sitä tarvitse alleviivata laisinkaan.   Tuo uhmakkuuden vaikutelma on varmastikin kuitenkin tulkinnasta, mieltymyksestä ja tavoiteltavasta fiiliksestä kiinni. Oli kyllä niin lukemisen arvoinen tuotos, että täytyypä seurailla ketjua tarkemmin. ^_^

Kiitos sullekin feedbackista. Kiva jos kuitenkin plussan puolelle jäätiin. :wink: Ihan hajulla kyllä olet siinä, että ulkopuolisuuden tunne on mulle loruissa yksi suurimmista vaikuttimista.

PAHA KIERTOLAINEN Mustalaisen palkka annettiin hänelle Ei raatoansa huolinut tuonpuoleinen Tyhjät silmät, nahka ristin lävistämä Viettää valon ajan kirotusti piileksien Ei kuulu eläviin, ei joukkoon vainajien Tuntee elinpäiviä turhaan kertyneen Luiden päällä lihaa tuskin nimeksikään Silti tietää rottain häntä seuranneen   Hän tuntee kateuden ohittaessaan miehen maatuneen Ilman unen lohdutusta saa kulkea noine ryysyineen Kaikki juomansa olut valuu suoraan hänen lävitseen Edes huonoilta naisilta ei läheisyyttä saa osakseen   Elää kaukana kaitselmuksen piiristä Edessänsä kuu entisestään kalpenee Näkee koko ihmissuvun kuihtuvan Ei kuolla saa, silti ruumis vanhenee Kunpa saisi jo tomumajansa hylätä Se loisia vain kerää eikä häntä elätä Muuten saisi kiertolaisuuden päättää, mutta sielu lojuu helvetin piirissä   Vaikka mieli väsyisi, tie vain jatkuu jatkumistaan Ei koskaan levätä saa, tai kuolleet hänet saavuttaa Pyhän Hengen avitus täällä enää kenkiänsä kuljettaa Ei tahdo olla itsenäinen, vain käydä pystyyn maatumaan   Paha kiertolainen tietäsi ristesi Kävi varjo ylle kaltevan polkusi Kellon viisarit viritti taaksepäin Pelot perimmäiset puki sanoiksi Käänsi tienviitat turmiota kohti Hiirenhiljaa astui jalanjälkiisi Kirouksensa lahjoitti eteenpäin Sait periä häneltä oman ikeesi   Tutki ennen sieluasi, älä voitele sitä matkaraamatulla Rauhoitu kalmistolla, älä levähdä tienvarsikirkolla Lohtuasi et sinä löydä enää yhtäkään tietä seuraten Nahoissasi kestää saat kurjan henkesi henkipattouden   Kuljet alta valaistujen ikkunoiden miettien vain, miten talot sytyttää Laitapuolen kulkijat sinut tuntevat Heille koetat kirouksesi sälyttää Ajan pyörät jauhavat sääriluita Kirous jatkuu sadannessa polvessa Paha tietous päässäsi kertautuu Lohtu levähtää enää ristin varjossa

Spämmäillään nyt tääkin tänne, kun en mitään kummempaa käyttöä ole näille enkku-runoille keksinyt. Pitäis vissiin hakea sähkökitara tunkiolta ja alkaa sovittelemaan näitä biisilöiksi.   HIDING IN THE SMOKESTACK He has friends only he can see They dwell between the walls With ruined, almost quiet voices In his head their prisoners call No man of your time can say What the wallpapers really hide Fleeting words can't be heard Wind sweeps the ancient pipes   As a breathing figure it stands The ruin of his deranged house Telling its neverending story With the voice of a dead spouse The spirits of a cool fireplace Sing to him on a cheerful note The jeering words of madness Are fuming with the smoke   First to arrive was the creeper Then came the graveyard keeper After that The Grim Reaper At last the chimney sweeper Like dead souls in November They warm up the smokestack Inhabitants as Satan's spies Speaking voices of old hags   The eclectic personal demons He bestows in his private ”hotel” People call him sick in the head But in his mind he's all well Haunting after all these years Are the men with good hearts All turned into boogeymen With dialects like devil's farts   The voices exist inside of him Deep as an abyss, heavy as hell The works exceeding life itself Stuffed into one demented shell His art tries to imitate them They speak through his scars He's been dead a hundred times But lives still in his memoirs   The house is a living furnace As you enter, don't look back In this senseless undead forge All bricks have tarnished black The half-visible men appear Feed the stove with tired minds The walls here are nonexistent Spirits freed as the house dies

THE GODDESS OF SPRING Imagine her dead Lying on your bed What would you do? A dead tree can stand Not a loveless man Her body entices you   You see dancers in the streets Wondering what lies beneath Rustic outfits and crooked smiles Behind them the goddess hides   She's born again After Beltane ends Impersonated by whom? This pagan whore Knocks at your door You know her too   The green leaves are her gold In every spring her story is told Virgin skin conceals an old hag Sunflowers in her wooden bag   She plants fruit trees And takes care of bees Full of innocent love Knocks down the stones Prepares the bones For the realm above   Tied together with colourful strings The bodies of beggars and kings Hidden costumes and pointed hats The bonedancers followed by rats   People kneeling down Before the street clown With oblivious minds It's just an annual fair Still they're unaware Of hearses passing by   The dead here are no longer dead Old deities live inside their heads Some think it's just a masquerade You know the secret death parade

Hetken aikaa tuli oltua epäaktiivisempi nettijuttujen luvun kanssa kirjoittamisen viedessä aikaa. Tänne onkin ehtinyt tulla jo useampi runo sinä aikana. Ja aika kovaa kamaa onkin.   [quote] Pitäis vissiin hakea sähkökitara tunkiolta ja alkaa sovittelemaan näitä biisilöiksi.[/quote] Tämä on mitä kannatettavin idea. Ainakin nämä kaksi viimeistä enkkurunoa on sellaista tavaraa, että niistä saisi kyllä rakennettua kunnon viisuja. Näistä enkkurunoista tämä jälkimmäinen on tunnelmaltaan erittäin onnistunut. Edellinen sen sijaan herättää vahvat mielikuvat. Itselle vahva mielikuva on tärkeä, koska jotta ymmärän asiat, tarvitsen niistä yleensä selkeän kuvan. Ja tässä tokavikassa sellainen kyllä muodostuu helposti.

Kiitosta vaan taas. Itse olen vieläkin hieman epävarma tuon englannin kielen tietämykseni kanssa. Artikkelit tuottaa paljon päänvaivaa, ja esim. tuo rivi: "Impersonated by who?" Pitäiskö sen olla muodossa "whom"?   Ja laittelepa niitä omia hiljattaisia juttujasi tänne kanssa, niin pääsee kommentoimaan. Mikäli olet siis kaunokirjallista tekstiä tuottanut.

[quote] Artikkelit tuottaa paljon päänvaivaa, ja esim. tuo rivi: "Impersonated by who?" Pitäiskö sen olla muodossa "whom"?[/quote] Tästä sain itsellekin päänvaivan, ja ilmeisesti tuo [i]whom[/i] saattaisi olla oikeampi muoto. Ainakin jos tähän on luottaminen: [url=https://www.grammarly.com/blog/who-vs-whom-its-not-as-complicated-as-you-might-think/]who or whom[/url]. Huomaan omassa kirjoittamisessani kompuroivani vastaavien asioiden kanssa jatkuvasati.   [quote]Ja laittelepa niitä omia hiljattaisia juttujasi tänne kanssa, niin pääsee kommentoimaan. Mikäli olet siis kaunokirjallista tekstiä tuottanut.[/quote] Täytyy tutkia, josko niistä jotain kehtaisi esille laittaa..   Ja jos saat niitä biisilöitä rakenneltua näiden runojesi ympärille, niin taatusti kuuntelen, jos niitä esille laitat.

Navan alle mentiin. Toivottavasti ei liikaa.   NOIDAN VIETTELYS Kallossa kolme silmästä Niissä yhdeksän pupillia Noidanräähkä kierosilmä Hän tarkkaa ilmansuuntia   Naamassa kaksi nenästä Ja nenissä neljä sierainta Päissä syyliä kahdeksan Nuuhkii paholaisen pieruja   Leuassa kaksi suuvärkkiä Ja suissaan neljä kielestä Kielissä kärkiä kahdeksan Sanat pakenevat mielestä   Roikkuvat tissit rintoina Tisseissä neljä nännistä Niissä karvoja kahdeksan Äpärälapsille imettäjä   ***   Liekö lähin ammattinsa porton vai noitijan? Loitsuilla hän pidättäytyjät himoon yllyttää Kopulointi ahkera on pakkomielle hänelle Naismaisilla avuillaan hän pastoria kiristää   Lihava vatsa kantaa raskaimmankin sikiön Multaa hieronut on hän arkaan paikkaansa Hän saa vanhat kalmot kaikki purkautumaan Hauta-arkun äänieristetyssä hiljaisuudessa   Kalmiston piirissä lakkaamattomat orgiat Ne nukkuvien korvat sydänyöllä tavoittaa Tiedottomaan onaniaan moni unessa sortuu Raskaita rautaportteja yökukkujat kuluttaa   Moni vaimo siippansa häilyvään luontoon Ja öisin toistuviin elämöinteihin leipääntyy He nukuksissa käyvät varjoja nussimaan Virsikirjan välistä löytyy riivaukselle syy   ***   Viiltäkää siltä rinnat ja reidet Noidan ruumis voi yhä liikkua Ja aivon käskystä huolimatta Siunaajaansa takista tarrata Sakea veri pois vuodattakaa Venyttäkää tyhjää nahkasta Kunnes virtaa sappi ja rasva Ulos saastuneesta kuoresta   Hänet haudatkaa pää alaspäin Sinne kirkkomaan aidan taa Mukanaan kaikki noitakalut Myös mullalla suut tukkikaa Tehkää arkusta pieni ja ahdas Siinä työssä itsenne siunatkaa Leposijansa sinetöikää soralla Kirkonkelloja päälle soittakaa

Toimiva kokonaisuus, jonka jokainen osanen oli yksilöllinen. En osaa sanoa, oliko mikään osanen vahvempi toistaan. Sen verran tasalaatuinen teos. Ensimmäinen osa oli hyvin sanoitusmainen, ja jokin kotimainen metalliviisu lähti taustalla soimaan. Toinen osa oli mielestäni rytmiltään tasainen ja tässä mentiin eniten sinne navan alle. Tämä toi mieleen kauhuelokuvamaisia tunnelmia. Kolmas osa toi mieleen jonkinlaisen kirkonmiehen paasaamassa hurjistuneella äänellä toimia, joilla noidan sai olemaan palaamatta elävien keskuuteen. Sitten joukko punakorvaisia hahmoja oli toteuttamassa käskyjä. Taatun voimakasta kerrontaa, kuten tavallisesti tässä ketjussa.

IHMISTÄHTEIDEN SUKUPUU Laitoin mietintöjen vastaukset Tähän paksukuoriseen pilariin Sokea mieleni kirjaimet toisti Ne luisella kynällä kalvattiin Vaikka puukkoni paljon pilasi En kaikkea saattanut unohtaa Kaivoin kaarnasta muistot esiin Tahdoin tietää, kävin tutkimaan   Mitään en luo väkisellä, toinen käsi ohjaa kättäni Istuen oksalle korkealle muistan yhä omat juureni Eläneeni en muista, vaikka saatan muistaa nimeni Kuihtuville ihmistähteille osoitan omat herjani   Epätoivossaan ylös yrittää Maailman unohtama retkue Alimpien oksien alla telmii Kuolon monipäinen pesue Kuusen kärjessä tuulen tupa Siellä keikkuu papit partaiset Luomukset sairaan mielen Sulassa sovussa sieluntautiset   Pääkallojen omistajat, autiotalojen asukkaat Kalpeat runoniekat, huoramaiset kaavukkaat Paras paikka on varattu teille oksilla jumalten Muut saavat kiemurrella kanssa maan lierojen   Onko auvoa loppu odotuksen? Helpotus käydä makaamaan? Mullasta esiin kurottuva käsi Empimättä poikki leikataan Elämöi ruumis, vaikeroi mieli Lauta-arkkujen seurakunnassa Kuolemansairaat kuvatukset Alimmat puumme hierarkiassa   Maailmantuska ja epätoivo pilasivat unennäköni Sisälläni kasvoi heroiinivuori, rituaalien ekstaasi Ei rukous eikä varjelus auta hengessä riivattua On kirous mieli korkeampi kuoleman puutarhoja

Jälleen lisää taatun varmaa kerrontaa. Ulkoinen olemus on erittäin tarkasti harkitun oloinen, ja ilmentää hyvin tapaasi rakentaa runo. Melkoinen taito sanoisin, koska runo on myös sisällöltään tarkkaan harkittu ja soinnukas. Siinä on jälleen se tuttu rytmi, jonka mukana tekstiä on helppo lukea. Ja sitten kun mukana on vielä säännöllinen rytmin vaihto, kuten usein teksteissäsi on, niin hyvin on onnistuttu jälleen luomaan vankkaa kerrontaa.   Sisältö on hyvin sinulle ominainen käsitellen viikatteella viipaloituja kohtaloita, niin elävien kuin kuolleidenkin. Maisemaltaan runo on tunnistettavissa sinun teokseksei, mutta tämä ei tarkoita, että toistaisit itseäsi. Jotenkin aina löydät uutta sanottaavaa omalla tavallasi, jolloin jokainen teksti on oma tarinansa, jonka lukee tutuissa ja turvallisissa raameissa mutta koko ajan uutta saaden. Ja kun omaa persoonallisen tavan kertoa, on se taito, jota kaikilla ei ole.   Seuraavaa odotellessa :smile:.

Kiitosta, kiitosta! Oli varmasti lämpimimpiä palautteita, mitä olen kuunaan runoistani saanut. (Yksipäisen?) seuraajakuntani pyynnöstä tässä vielä vähän vanhempi aivojen ulostus.   MAA ON MINUN TAIVAANI Tiedän mystikon sanoneen: ”Saa tuomion yks'kantaisen valittaja ja purnaaja: uudelleensyntymän sukuun hyttysen.” Mutta mitäpä ovat nuo kirkossa istujat? Suuri hyönteinen! Syvän epäuskon vallassa heihin kuulumaton näkee sen   Verinen symboli, verinen aate laupeuden viittaan puetaan Uskonvakaumukseen pettynyt aina ylt'yhteisesti tuomitaan Päällimmäisenä vaikuttimena heillä todistus yksisilmäinen Yksityisesti heille puhuu ”ääni ylhäisimmän kirkkauden”   Hengenahdinkoiset uskovat sielunsa paatuneille miehille Järki himmennyt, tahto alistettu mielivaltaisille käskyille Värikkäissä ikkunoissa hiiltynyt Madonna-kuva tuijottaa Kirkko pahan pesänä sieluja pureskeltavakseen odottaa   Saatana on kansanmiehiä, hänet kapakissa saattaa tavata Toinen asuu yläilmoissa; se Jumala on kateuden Jumala Palvojansa tekohurskaat kannattelee korkeaa istuintaan Liian kaukana nähdäkseen oikeuden sokealta vihaltaan   Tänä pahaisena päivänä tapaanko kanssa tuonpuoleisen? Minkälainen sakki siellä odottaa? Sitä käy mieli pohtien Maalliset kivut, arjen huolet riittävät minulle vaivoiksi Tässä maailmassa on maailmaa yksineläjälle tarpeeksi   Päivänlaskun alla kokoontuu seura odotukselle vihitty Ennen kuin loppuun kiirehdit, hetkeksi päivä pysähdy! En viisauteni laatua tunne, se suurempi on kuin heillä Valheen valo joukkoja johdattaa noilla pimeyden teillä   Uskonoppeja on monia – kaikki väärässä, myös se oikea Niiden todenpitävyyttä saa viisaskin pää vääränä pohtia Vaikka ahdistaisi hengen seuraaja, joka keinoja ei kaihda, paratiisitontin odotteluun en tätä lyhyttä eloani vaihda   Kuoleman hetkellä tuonpuoleisen tosiolemus paljastuu Se on liian myöhään, sitä pohtiessa aivokin halvaantuu Siksi otan hautavuoteen luvatun taivaspaikan edestä Siellä tarvitse ei kiusakseen miettiä, ainoastaan levätä